Koirahuumaukseni alkaa tavoittamaan jo huolestuttavan tason. Koiranuhailustani huolimatta vaikutan olevani valmis sijoittamaan toistatuhatta paikallista rahaa ihanan ruttuiseen koiranpentuun vaikka riski pettyä ja saada entistä voimakkaammat allergiset oireet on melkomoinen. Nuha lähtee niistämällä?
Uskon siihen totuuteen että omaan koiraan siedättyy.
Niin pitkään olen vedonnut sadesäähän kun olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä. Nyt olisi syytä jo sataa! Kunnolla! Eilenkin odotin vettä tulevaksi, osan päivää sitä sainkin mutta illalla jo epämiellyttävästi keli oli ihan toisenlainen.
Alkaa tulla ihan huono omatunto kun ei saa mitään tehtyä. Eikä ole mitään hyvää syytä mihin vedota.
Muutama naapuri selvästikin välttelee minun katsekontaktiani siinä pelossa että joutuisi vastaantullessaan tervehtimään. Isontalon setä ei edes käännä päätään äänen suuntaan eikä isontalon tätikään enää vilkuta (ei voi olla niin herkkänahkainen ettei tunnista sen jälkeen kun kävin kurinpalauttamassa jälkikasvuaan vai voiko?? Pitää käydä useammin että pysyy naama mielessä). Sinisentalon täti ei tervettänsä sano vaikka itse aina terppani möläytän, mahtaako olla kuuro? Ensi kerralla taidan viittoilla.
Ihan kaikille vi*tuillakseni vilkutan. Enhän minä millään jaksa muistaa kuka ei ole halukas minua tunnistamaan. Minä tunnistan ihan jokaisen. Ja nauran perään.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti