Geld

Tunsin itseni neulebloggaajaksi kun raivasin (aioin ensin kirjoittaa "siivosin" mutta se on liian laimea ilmaus tässä kohdassa) muutamaa kaappia. Yllätyin kuinka kauniita värejä olen osannut jemmata itseltäni ja kuinka paljon niitä olikaan. Kun määrän suhteuttaa kykyyni tuottaa neuleisia taideteoksia, päästään nollatulokseen. Mitään en ole tehnyt. Paitsi ostanut.
Ostamisessa olen harmillisen hyvä.

Ostamisesta puheenollen. Otan isomman auton alleni ja karautan muille maille - ostamaan. Tilipäivän huuma jatkuu vielä huomenna ja varattomuuden kulutuskrapulaa kärsin ensi viikolla.
En ruoki laamaa.

Hamarapuolella

Kolmannen päivän migreeni hajottaa pään lisäksi mielen. Haluan ruuvimeisselillä purkaa pahimman paineen pois otsalohkosta. Lääkkeet auttavat nyt vain ilkeimmän särmän poistamiseen. Ruokahaluuni terveen pään puute ei vaikuta. Hingun evästä, juotavaa ja jälkiseuraamuksia.
Sattuu. Kiltti-tyttö-syndroomaisena olen tietenkin täysin työkykyinen.

Ipanoista pienempi ihmetteli miksi säärissäni ei kasva karvoja. Kasvaa vain piikkejä.
Samaa ihmettelen itsekin.

Nauretaan Tampereelle

Hahhahahahaa, jos en ole aikaisemmin muistanut sanoa niin nyt totean että liikennöiminen Tampereen keskustassa lähestyy naurettavuutta! Kesään mennessä autoilijat nylpyttävät mukulakivillä ja lähikaduilla 30 kilometrin tuntivauhtia! (linkki Aamulehden uutiseen, liikennemerkin kuvakin samasta paikasta, wau). Kyllä on ollut taas järki muualla kuin omassa hallinnassa kun moista päätöstä on sorvattu.
Ymmärrän kyllä visuaalisen puolen - 30 on huomattavasti naisellisempi ja pehmeämmän oloinen luku kuin kulmikas ja suoraviivainen 40. Ja kauniina kesäpäivänä voi olla erityisen mukava kuvitella ajavansa hitaasti läpi kukkaistutetun keskustan.
Mitään muuta en ymmärrä. Tähän asti ajorajoite on ollut sen 40 km/h, jota tuskin kukaan on noudattanut (en tunnusta!). Veikkaanpa että jos käyn Hämeenkadulla nu**imaan ohjenopeutta, ärsyynnyn ihan itse eniten ja toiseksi eniten kaikki muut takanani jonottavat. Koska kun nu**itaan niin sitten nu**itaan ihan kunnolla.

Ihan tosissaan ottaa päähän.

My middlename is Hellga

Maailman parhaan kohteliaisuuden sain ipanoista isommalta, joka totena tiesi kertoa että Amerikan Gladiaattoreiden Hellga jää kakkoseksi minun lihaksistoni rinnalla! Toisaalta, kuvia googlettaneena totean että tehtävä ei ole vaikea.

Liikenneradiosta, päivää! Reissun päältä palattuani on ihastuttavaa olla taas kotosalla. Oma tupa ja oma lupa ovat listani ehdottomassa kärkikaksikossa. Kelin piti olla eilispäivänä autoiluun sangen huono ja haasteellinen ja niin se olikin. Ensimmäiset sata kilometriä kuljetin ajoneuvoani suolakelissä, ravassa ja märässä. Helppoa. Seuraavat sata kilometriä sain nautiskella kuivasta pikatiestä, tuntui melkein kesältä, ei isommin kärpäsiä. Matka eteni ripeämmin kuin matkasuunnitelmaan oli kirjattu ja olin tyytyväinen. Kunnes eteen aukeni viimeinen satakilometrinen - jäinen tie ja lievä lumipölly. Säästetty ajoaika kului kiireisimpien väistelyyn.
Kotona odotti hieroja. Miau.

Siinäpä isommat.

Rakkautta ilmassa

No enpä tiedä.

Kunpa

Ilmiömäinen kykyni antaa sammakoiden valua ihan rohkeasti vaan suusta ulos täysin väärällä hetkellä on edelleen voimissaan. Hyytävä tunnelma kotosalla jatkui vielä tänäkin aamuna, enkä usko että iltakaan tuo helpotusta tullessaan.
Minä vain luulin keventäväni ilmapiiriä nokkelalla tokaisullani. Mutta se ei todellakaan keventynyt. Mutta nokkelasti se oli sanottu, sitä en kiistä.

Ipanoista pienempi tiedusteli isommaltaan, josko tykkää enemmän suklaasta vai seksistä. Oli sitten kuullut väärin kun eräät aikuiset olivat suklaan- ja keksinhimoistaan keskustelleet.

Muotikuittauksessani tänään kerron kuinka hiljalleen jo poskille hiipii puna ja hävettääkin, kun aina vaan pukeudun samoihin vaatteisiin. Pitääkö minunkin nöyrtyä ja lähteä kirpparille ostamaan toisten vaatteita jotta edes joskus näyttäisi siltä että olisin vähän toisenlainen.
Jonain ajanhetkenä pelkkä puhtaisiin pukeutuminen ei taida riittää.

Ankeuttaja, tervetuloa, en olekaan ihan muutamaan hetkeen ollut riittävän ahdistunut.

Vkonlop

Näin maanantain aamutuimaan pitää kerrata miltä viikonloppu tuntui joten toimeen.

Säästin laskelmieni mukaan 134 euroa kun jätin laskettelematta. Laskettelukeskuksen virallisen nettihinnaston mukaan hissilippujen latauskortin, itse hissilippujen, suksien, sauvojen, kenkien ja kypärän yhteissumma kipusi kipuilevan kipurajani yläkanttiin ja päätin losauttaa turvonneen peräsimeni sohvan pehmeään syliin. Laskettelullisuuteni (vrt. urheilullisuus - urheilullisuuteni) ei kärsinyt menemättömyydestä, vaikkakin olisin halunnut tarjota ipanoille ensimmäisen kertansa mutkamäessä.
Sitä pohdin hetken verran myös jotta miten ihmiset ylipäätään sijoittavat rahaansa hauskuuteen. Olen tiennyt tienaavani vähintään enemmän mitä keskivertomies, mutta siitäkin huolimatta tunnen riittämättömyyttä lompakkoni äärellä. Mikään ylimääräinen, omaan huvitukseen sijoittuva raha ei tunnu olevan minun ulottuvillani.

Kolmannentoista päivän kirous päätti että tietokoneen pitää yskäistä viimeinen ysköksensä, hukkasi yhden korvarenkaan, hukkasi kahdet korvanapit (suoraan korvasta, eri aikaan), hukkasi yhden sormuksen ja särki lumouksen. Osa kadonneista kulutushyödykkeistä löytyi yllättäen pitkin lattioita, jopa hyvin läheltä lattiakaivoa.
Tietokoneen sain korvattua tuliterällä sielunveljellään, joka tuntuu vanhaan verrattuna vähintään Ferrarilta. Vaikken tiedä mitlä pitäisi Ferrarin tuntua, mutta kuvittelen niin. Jos on jo pitkän aikaa nytkytellyt menemään vanhalla nuhapumpulla, mikä tahansa on parannus.

Jos pitäisi kertoa miltä maanantai juuri nyt tuntuu, sanoisin "syvältä".

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai 119: Helmikuu on helmi.

Valittelen luokatonta kuvan laatua (puhelinkameralla tähdätty) ja luokatonta toteutusta jonka syvintä olemusta en tarkenna (sopii kuitenkin teemaan jossain määrin, tai sitten ei).

Juoruilua

Tämän (linkki Iltalehteen) tieteellisesti tutkitun tosiasian edessä olen hiljaa. Toteen näytetyn tutkielman perusteella on pakko tunnustaa että minun elämäni on yhtä kokkelihuurua. Saan pusuja pitkin aamua, iltaa ja viikonloppua niin paljon että tuskin muuta ehdin tekemään kuin huulet tötteröllä vastaanottamaan. Stressiäkin on niin vähän että olen suorastaan lamaantunut.
Muistutanpa itseäni ostamaan uutta huulimaalia.

Seikkailuni rautakaupan ihmeellisessä maailmassa alkoi ja loppui. Sain tehtyä vääristä nupeista oikeita nuppeja ja nyt minun puutelistallani lukee vain "ruuveja". Miten voikin olla niin pienessä tikussa niin erilaiset kierteet ja niin suuri mittaero? Ehkä tänään kohdistan matkani ruuvikauppaan ja saan ruuvikauppiaan hyvälaatuista palvelua.
Kilohinnallakin ostan vain 10 ruuvia (joista yksi on vararuuvi ja kahta en välttämättä tarvitse).

Ennen en ole kuullut moista, mutta satuin erääseen tilanteeseen melkein kärpäsenä kattoon (tosiasiassa olin selkiensä takana jumissa). Yllätyin miten miehet (aikuiset, keski-ikäiset) kertoilivat toisilleen menestystarinoita siitä miten oma jälkikasvu osaa sanoa ässän tai toistaa sanan tai nostaa pehvaa. Vuorotellen ja paatoksella, lopettaen oman tarinansa hilpeään nauruun tai onnelliseen hohotukseen. Josta toinen jatkoi omasta mielestään vielä paremmalla anekdootilla oman lapsukaisensa käsittämättömästä kyvykkyydestä.
Jos tuo on small-talkkia, en halua edes osata. Minä pidän enemmän toden puhumisesta selän takana.

Virsi kaunis

Kyllä nyt taas kykenee vaikka ihmetekoon kun on tukka nätisti. Muuten meni toimenpide mukavasti mutta aina jaksavat minua ohikulkijat hämmentää ja muutenkin, miksi ihmeessä kampaajan tuolin pitää olla ison ikkunan vieressä? Ei todellakaan nosta kävijälukuja minun keskeneräinen pääni.

Anteeksi negatiivinen tuntemukseni mutta säikähdin kovin kun mitään aavistamatta suorastaan törmäsin Facebookissa äitini profiiliin. Hädissäni suljin kaikki selaimen ikkunat välittömästi.
Kyllä, olen ahdasmielinen ja reviiritietoinen.

Minulla on laukussani kassillinen nupeja jotka ovat vääränkokoisia.

Top kolme

Tilannekoomisinta viikonlopussa oli kun ipanoista pienempi antoi peräsuolensa paukkua ja yleisen hämmennyksen vallitessa osoitti hajujen alkulähteeksi ipanoista isomman osoittaen samalla spontaanin huolettomasti isompansa suuntaan. Joka pahaksi onneksi oli osoitetussa suunnassa sijainnut aikaa sitten ja perä-äänen aikaan oli jo kotvan aikaa ollut toisessa lokaatiossa.

Tuloksekkainta viikonlopussa pakaroideni kannalta oli kun päätimme ipanoiden kanssa lähteä potkukelkkailemaan muutaman kilometrin päähän. Mikä oli säätilan huomioonottaen virhe. Säätilaa nimittäin emme huomioomme ottaneet, kuin vasta koko matkan ajan jolloin sapetti aika pahasti.
Lumen heikosta rakenteesta johtuen kelkka upposi maapohjaan asti, jalakset kirskuivat hiekoitussepeliin eikä ipanoiden istuminen penkissä helpottanut urakkaani. Paitsi pakaroideni lihasmassa sai mahdollisuuden kehittyä.
Saatoimme näyttää hölmöläisiltä mutta hyvä hikoilu tuli pintaani. Ihan kaikki (ihan kaikki!) vaatteet menivät kosteushäiriön takia välittömästi pesuun.

Jännittävintä viikonlopussa oli kun ei ensinkään voinut tietää millä hetkellä ipanoista jommaltakummalta tulee oksennus. Toiseksi jännittävintä oli siivota yrjöpyrjöjä sängystä yön pimeimpään aikaan. Ja kolmanneksi jännittävintä oli olla nukkumatta loppuyötä kun uni ei vaan tule vaikka väkisin makaisi.
Autoilu hyvin väsyneenä ja pesunesteet lopussa oli sekin varsin mielenkiintoista.

Normaalihko

Saattaa siinä tavallista harmaahiirtä naurattaa, kun tajuaa että aina naistenhuoneessa tulee hieman esiteltyä peilin välityksellä ihan itselle omia parhaita puoliaan. Milloin irvistelee itsekseen, toisinaan saattaa hiukan hauista pullauttaa ja silloin tällöin jopa kurkkaa että miltä siellä kurkunpohjalla näyttää.
Onneksi ovi on aina lukossa ja minä olen ihan normaali. Ajoittain.

Ja koska päiväni täyttyvät virikkeellisestä toiminnasta ja ajankäytön hallitsemattomasta tuhlailusta, ilahdutin itseäni tarjoamalla evästä vain vasemmalla kädellä. Lusikan kolahdus hampaisiin oli aivan uutta, en jaksa edes muistaa milloin viimeksi moisen ilmiön kanssa olen ollut tekemisissä. Jostain tuntemattomasta syystä ruokailu kesti huomattavasti tavallista pidempään ja taisi evään makukin olla aavistuksenomaisesti erilaisempi kuin oikeakätisenä.
Niin, minähän toimin ihan normaali-ihmisen tavoin.

Ettei kuviteltaisi että minun älyllinen elämäni olisi surkastunut, totean tähän loppuun ettei ajo-oikeuttani ole rajoitettu eikä päätöksentekojani ole ulkoistettu. Todistan normaaliuteni poikkeamalla kotimatkani varrella sijaisevaan S-, K- tai T-markettiin. Ostan keskimääräisen ruokakassin ja syön suklaapatukan salaa autossa.
Onko edes olemassa parempia perjantaipäiviä?

Ääniä

Niin kauan oli hauskaa, että ipanan otsa kopahti nenänvarteeni. Etuhampaita kolotti useammankin tunnin eikä taida vieläkään niistäminen olla mukavaa. Onneksi ei ole nuha.
Vieläkin kuulen korvissani nenäluun risahduksen.

Silloinkin oli hauskaa kun doubledeckeristä saattoi hyppiä missä tahansa pois ja kyytiin. Oli mukavaa kun paikallinen asukas hymyili ja tunsi itsekin olevansa maailmankansalainen. Sitten ei enää ollut hauskaa kun paikallisasukas yritti hypätä bussin kyydistä pois ja bussi liikahtikin juuri ponnistuksen hetkellä alta.
Vieläkin muistan sen äänen kun nahkatakin verhoilema keho ja lopulta kallo osuu englantilaiseen asfalttiin. Ja ne ambulanssin äänet.

Hauskaa aikaa vietettiin silloinkin kun istuin piskuisen Datsun 100A:n takapenkillä. Kehätielle oli tarkoitus päästä, kiireisempiä väistäen. Ei kuitenkaan naurattanut enää sillä hetkellä kun katsoin takaikkunasta ja linja-auton keula painui kohti selkänojaani.
Muistan vieläkin hitaasti litistyvän pellin.

Miksi en muistanut aamulla tarkistaa jäikö ovi lukkoon? Ja sammutinko valot?

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai 118; Elegian kuvan pohjalta. Minun mielestäni kengissä pitää aina olla jalat. Kenkiä ei saa hylätä tai unohtaa ulos.

Kaikille jotka muistavat: samainen kuvani on ollut täällä esillä jo pariinkin otteeseen mutta vaati uudelleenesittelyä.

Olipa kerran

Ihan paljastumisenkin ja noloutumisen uhalla vaadin saada kertoa kuinka nuorna tyttönä kieleni ei aivan taipunut samoihin sfääreihin kuin näin vanhemmiten. Kukaanhan ei muista taikka tiedä että kaupantätinä aloitin työurani ja siellä toki sattui ja tapahtui, mutta eritoten näin:
Ennenaikaan kaupassa saattoi maksaa tilille, jolloin kaupantäti kaivoi puulaatikon uumenista kyseiselle asiakkaalle nimetyn pahvikortin, näpytteli asiakkaan ei-niin-salaisen koodinumeron kassakoneeseen ja leimasi pahvikorttiin lisää velkaa (joka yleensä kuunvaihteen aikana rahalla nollattiin). No, sattuipa tälle kassatädille kerran, että rouva Xxxxström (nimi muutettu) halusi ostoksensa tilille tallentaa. Tili vain sattui olemaan herra Xxxxströmin nimellä ja tämä uuttera kassatäti tietenkin rutiinejaan noudattaen halusi varmistua että tili ja rouva täsmäävät. (Kielenähän keskustelussa oli tietenkin toinen kotimainen, jos en sitä aiemmin muistanut mainita, rouvakin oli hieno kuin vasta kiillotettu tiamantti). No, loihe siinä tämä ahkeranoloinen kassatäti lausumaan jotta "och kontot är på G-k-gg-gei (argh!!) Xxxxströms namn.?". Timanttinen laaturouva kassallani ei ihan saanut hillittyä rantaruotsalaista laatukäkätystään.
Jos jotakuta ei vielä huvita, niin kerron selvennykseksi että minua jo ja vieläkin naurattaa. Nimittäin Guy -nimeä ei missään taikka konsanaan lausuta "gei" tai "kei" eikä sitä missään olosuhteissa kirjoiteta "gay".
(Miten minulla on hämärä aavistus että olisin tästäkin joskus aikanani kirjoittanut..?? No, lastenkin kanssa toisto on ihan parasta koulutusta.)

Minulla on aavistuksenomainen epäilys siitä että saattaisin olla nälkäinen.

Takauma

Älyllinen taannehtivuuteni on tosiseikka, jonka vuoksi saatan viikonlopun hitaina aamuina jumiutua lastenohjelmien pariin (tunnustan!). Keskityin erityisesti inhimillisiin hyönteisiin. Aivan loistavia!
Tikkarikisa.
Leppis.
Rakkautta.

Ipanoista isompi on pitkään osannut näyttää myös älyllisesti taannehtivalta, erityisesti silloin kun häneltä vaaditaan vastausta jonka pitäisi kuulua "kyllä, äiti, minä olen syyllinen, minä kaadoin maidon" tms. Ilme koostuu velttona tuijottavasta silmäparista, ylirennoista poskista ja erityisesti alahuulesta, joka suorastaan valuu leukaa pitkin.
Mies on ihmetellyt mistä mahtaakaan olla peräisin tuo ipanan ilme, mutta iloksensa huomasi että myös minä kykenen samaan! Veikkaanpa että Mies muistuttaa esimerkki-ilmeestäni ainakin tänä iltana, mahdollisesti myös huomenna ja ylihuomenna. Eikö tämäkin jo todista älytöntä ylivertaisuuttani?

Ylivertaiseksi tunsin itseni kun kalustokaupan kantajamiehet raahasivat kotiini kilokaupalla painavan kalusteen. Välillä toki huilasivatkin, pyyhkivät kosteutta otsaltaan ja jatkoivat taas. Jostain syystä eivät olleet juttutuulella kantaessaan.
Kalusteen pahvikuoret nuo valtaisan vahvat miehet jättivät itseni purettavaksi. Ja koska myös kalusteen alapuoli oli vuorattu aaltopahvilla, nostin kalustetta itsekseni. Ja aloin nauraa.
Illalla kerroin Miehelle kuinka hänen on syytä olla iloinen ja onnellinen, koska hänellä on niin valtavan vahva vaimo.

Koska tänään on niin valtavan hyvä päivä, kukin antaa yhden ylimääräisen pusun lemmitylleen.