Kriittisesti ajatellen

Läskimaha! Ihan aidosti tahdon auttaa itseäni nimittelemällä suorasukaisesti koska minun pitää osata ottaa rakentavaa kritiikkiä vastaan ja kun ehdoin tahdoin kuljen julkisella paikalla, asetan itseni muidenkin arvostelun alle ihan joka askeleella. Siispä jatkan valitsemallani tampio! linjalla edelleenkin sillä tiedän että vain näin minusta voi tulla parempi ihminen. Ja kukapa kerro minulle kertoisi missä seikoissa minussa on parantamisen varaan, jos eivät kaikki muut ja minä itse?
Rakentavana kritiikkinä otan myös sen nimettömänä säilyneen keski-ikäistyvän miehen (päättelin keski-ikän korkealle kohonneista paljaista ohimoista), joka huusi perkelettä autossaan kun edellänsä annoin jalankulkijalle tilaa. Todettakoon tässä yhteydessä että tämä kritiikkiä puolin ja toisin herättänyt tilanne tapahtui Tampereella, jotan syyllinen olin tietenkin minä joka uskalsin ottaa riskin ja antaa jalankulkijan elää vielä suojatien jälkeenkin. Mutta kiitos kaljuuntuvalle paskaläjälle, jonka avulla opin että vilkuttelen ensin jarruvaloja ennen varsinaisen jarrutuksen ja pysäyksen toteuttamista, jotta perässäroikkuvallekin jää tilaa reagoida.
Uutta oppimaani käytin muutaman kilometrin päässä hyödykseni, kun uudenkarhea Mercedes Benz keski-ikänsä ylittäneen mieskuskin kera sijaitsi turhan intiimisssä suhteessa autoni takapuskuriin. Mainitsen taas että edelleen olin Tampereella, joka seikka tekee asiastani ymmärrettävämmän. Näkökenttääni eksyi jalankulkija, jonka selvä aie oli ylittää tie joten kritiikistä oppineena, kuten jo aiemmin mainitsin, vilkuttelin jarruvaloa (kirjoitin ensin jarruvakoa, mutta pyyhin sen pois) varoittaakseni takaatulevaa osumasta minuun. Kannustavana kritiikkinä haluaisin sanoa minut oikealta ohittaneelle mersuilijalle, että aikamoinen paskaläjä sinäkin olet. Toivotaan että tällainen anonyymi palaute kohtaa sen ylipainoisen, hikisen öykkärin, jonka keskisormi oli naurettavan paksu (vaikkakin hyvin suhteessa esim. kaulan tuplahelttaan, jonka näin selvästi).

Viikonlopun Aamulehti kertoi koskettavasti Jari Sarasvuosta. Koskettavasti on sarkasmia. Kertomuksen lopussa oli tiivistettynä Jartsan elämä ja aikaansaannokiset -listaus jossa erityisesti ihmettelin mitä mahtaakaan tarkoittaa "Sarasvuon osa-kepotin arvo.."? Mikä ihmeen osa-kepotti? Kiivasti silmiäni pyöritellen yritin muistella mitä kirjanpidosta muistan, mutta muistan vain että jommallakummalla puolen luokkaa oli debet ja se toinen. Lopulta ymmärsin että Jarillahan on osakepotti. Ja Aamulehdessä hassu rivitys.
Itse asiassa nyt epäilen itseäni, mahtoiko juttu olla Aamulehdessä ensinkään. Mutta osa-kepotin muistan jostain lukeneeni.

Lomolomo

Lomografia kiinnostaa. Halusin löytää edullisen kalansilmäobjektiivin, niitähän ei ole, mutta Lomo tarjoaa valmiin paketin aiheeseen soveltuvalla hinnalla helposti jopa kotiin kuljetettuna. Harmittelen vain digioption puuttumista.
Kotikamerahyllyyn mahtuisi vielä tosin myös mukavan laatuinen digijärkkäri.

Sunnuntaina Tampereella Lastenkeskus Rullassa kyläilee hollantilaisia Aku Ankka -piirtäjiä! Taidan pudottaa ipanoista isomman heidän seuraansa opiskelemaan sarjakuvapiirtämistä.
Tänään teroitetaan lyijykynät.

Tieten ja tahtoen ajoin viiden tunnin matkan noin neljässä. Matka meni mukavasti, mutta kohteessa B väärin sijoitettu ilmastointiputki harmittaa. Autoni kuninkaallinen ulkomuoto sai kolhun enkä voi syyttää kuin ilmastointiasentajia, jotka eivät osanneet ennakoida aikanaan (noin 5-10 vuotta sitten) että minä aion ajaa autoni pysäköintiruutuun juuri omalla tavallani.
Jälleenmyyntiarvo tuskin romahti. Egoni kyllä kolahti.

Sähkö

Jos joku sattuisi kysymään mitä meidän perheen parisuhteessa iltaisin tapahtuu, saisi vastaukseksi joskus kovasti punehduttavaakin tarinaa, mutta eilisestä ei. Olohuoneen karvalankamatto on jostain syystä kerännyt itseensä omituista latausta joka ensin voimistuu kun hinkkaa raajoja vimmalla siihen ja vapautuu naurunrähäkän säestyksellä sen rakkaan toisen nenään, napaan, kylkeen tai ties mihin. Villasukan käyttäminen tehostimena toimii! Täytyy vain olla tarkkana kun ihojen välissä vilahtaa kipinä, ettei vain sytytä rakastaan palamaan.

Olen täydellisen kyllästynyt Facebookiin. Koska minun sosiaalinen piirileikkini on liki olematon, joudun päivästä toiseen lukemaan lähes olemattomia tilapäivityksiä. Minun päivääni ei "sai uudet kengät" tai "on töissä" tuo minkäänlaista lisäarvoa ja sekin vähäinen ilo mikä toisen kuulumisten tietämisestä syntyisi katoaa välittömästi kun tajuan että minua ei ihan oikeasti kiinnosta.
Jotta sosiaalinen elämäni ei kuihtuisi kokonaan, olin hetken aikeissa rekisteröityä Twitteriin. Onneksi lopetin ennenkuin aloitin.

Vaikka maallisesta tomumajastani on kadonnut maailmaan tuuliin jo yli 10 kiloa, ei sisäinen läskini vieläkään tajua muutosta. Tietyt alusvaatteiksi luokiteltavat suojahaarniskat roikkuvat päällä ja jouduin käymään marketin kalsariosastolla. Rohkeasti ostin yhtä kokoa pienemmän hepenet, jotka nyt vuorostaan roikkuvat päällä.
Läski minussa ei tiennyt että olen pienentynyt siitä kohdasta ainakin kaksi kokoa. Iloitsen kuitenkin siitä että uudet kalsarit roikkuvat kauniimmin kuin vanhat kalsarit.

Pullukka

Minullakin on pömppömaha. Selkää notkistamalla saan sen pömpähtämään vieläkin pömpömmäksi kuin mitä se normaalitilassa pömpöttää. Pystyn ottamaan pömppömahastani kiinni molemmin käsin, suorastaan ylitse pursuavat kouralliset pömppömahaa. Vaikka kuinka vedän poskiani lommolle, pömppömahani ei katoa mihinkään.
Häpeän pömppömahaani, en kehtaa kulkea kaupungilla sen kanssa. En uskalla mennä julkiseen kahvilaan, sillä joku saattaa luulla että pömppömahani on itse aiheutettu. En uskalla kävellä vaatekaupan vauvaosaston lähellä, koska joku saattaa luulla että pömppömahani on Miehen aiheuttama. Enkä etenkään kehtaa ottaa tanssiaskelia pömppömahani kanssa, sillä liikehdintäni tartuttaisi silminnäkijät johonkin vaaralliseen silmäsairauteen tai mitä niitä tauteja hevosilla voisikaan olla.

Luistelemisessa pömppömaha on hyvä. Jos kaadun vatsalleni, maksaani, munuaisiini tai vatsalaukkuun ei satu välittömästi sillä pömppömaha joustaa ja antaa pelivaraa. Tosin en ole koskaan ollut kovin hyvä luistelija.

Realtime-liikenneradio

Minulla on suuri ilo seurata autiopaikalta kuinka joka-aamuinen pysäköintipaikan metsästys kiristää kuljettajan hermoa. Jos ei ole erehtynyt toimittamaan itseänsä p-paikalle viimeistään varttia ennen kahdeksaa, on turha enää kuvitella pääsevänsä töihin kävelymatkaa pienemmällä vaivalla.
Juurikin tovi sitten kolme ajoneuvoa mateli peräkanaa kurkkien ja toivoen löytävänsä parkkijyvän pysäköityjen akanoiden joukosta. Jonon ensimmäinen ei tietenkään saa etuoikeutta asettua ensimmäiseen vapaaseen paikkaan, vaan pysäköintioikeuden saa nopein (ja röyhkein). Muutama auto on talletettu päivän ajaksi jopa lumikinoksen päälle, josta päivän lämmin aurinko sulattaa enimmät lumet ja auto on iltapäivällä ihan vaaka-asennossa taas. Parhaillaan tähystän kuinka pikkuauto veivaa parkkisokkeloa jo toista kertaa kuvitellen että johonkin muodostuu itsekseen autonmentävä rako kunhan vain jaksaa toivoa.
Nyt tuo viimeisin veivaaja löysi ruudun ihan keskeltä ajoväylää tukkien kahden muun kulkineen reitin pois. Kyllä suomipoika osaa. Reippaasti kävelee mies pois kohti kustannuspaikkaansa, välillä huolettomasti vilkuillen olkapäänsä yli, päättäen että kyllä se toinen pysäköijä saa autonsa liian pienestä reiästä. Ottaa kahvia aulasta ja rentoutuu. Nostaa ehkä jalat hetkeksi työpöydän reunalle ja aloittaa päivän töiden välttelyn.

Pullat ja varkut

Vimmalla olen pyöritellyt lihapullia uudestaan ja uudestaan, vaikka Mies sanoi etteivät minun pullani päihitä erään toisen samanmoisia. Mitä enemmän kehui toisten pullia, sitä enemmän ostin jauhettua lihaa ja pyörittelin. Ajattelin että kylläpä vielä tulet kehumaan, ja syömään.
Kunnes eilen, viimeinkin, onnistuin samaan pullakehut. Nyt voin luovuttaa ja siirtyä seuraavan onnettoman ruokalajini kimppuun.

Viikonloppuna otin työstettäväksi vinohkon pinon entiseksi käyneitä housujani. Ammoisessa elämässäni paksuna tyttönä reisien sisäosat olivat hanganneet housujen kankaan liki puhki ja nyt kun olen ohuempi ja viriilimpi tarvitsen niitä hankautuneita housuja (ymmärränkö oikein - tarvitsen paksun tytön housujani kun olen vähempi paksu?). Ompelukoneen avulla hurautin eräänkin siksakin ja sain muutamat ehyehköt housut.
Siinä ommellessani kilahti mielenpohjalle ihmetys kuinka alas olenkaan vajoamassa kun epätoivoissani ompelen rikkinäistä vaatetta ehjemmäksi. Eikö tämän ikäisellä ja näin älyttömän varakkaalla naisella pidä olla ompelematta ehjät vaatteet päällään jotta näyttäisi edes kohtuudella niin auktoritääriseltä kuin mitä on?
Ostin varkut.

Onni on..

..avaamaton nenäliinapaketti sen avatun lisäksi joka on yli puoliksi niistetty.
..klyyvarivaseliini joka edes vähän edistää punaiseksi kuluneiden nenänpielien parantumista ja muodostaa sopivan kerroksen ettei niistäminen kuluta ihan kaikkea ihoa.
..jättimäinen namipussi jota ilman parantuminen on mahdotonta.
..sairasloma joten voin hyvällä omallatunnolla nukkua, kääntää kylkeä, nukkua ja tuijottaa elokuvia.

Ennenkuin unohdan, eräässä muotiin ja tyylin painottuvassa blogissa mainittiin että kengillä pitää voida lompsia. En voisi enempää olla samaa mieltä. Ja se oli piste sille iille joka vielä hiukan epävarmana mietti eräiden maihinnousuun tarkoittujen kauneuskenkien hankintaa.
Tosin, minullahan on jo menossa neljännet maiharit, joten ei tuo päätös mikään raja-aitoja kaatava ole. Kunhan vaan tiedän nyt paremmin, että omalla tavallani olen älyttömän hippy.

Yksin sairastaminen on ihanan hauskaa.

Hyvät, kivat ja rumat.

Naistenpäiväni yllätys sisälsi Miehen, joka käski shoppailla jo lauantaina. Mikä ei käskien onnistunut, saaliiksi sain vain normaalit elintarvikkeet ja loton. Ehkä korjaan tänään menetyksen, sillä massani sulaminen ilmastonmuutosta edistäviksi haitta-aineiksi vaikeuttaa päivittäistä pukeutumista. Yölläkin jo erehdyin näkemään itseni vyöttömissä housuissa (koko 28"), jotka tahtoivat paljastaa kupeitani liikaa.

Jos jokin hyödyke on ennen maksanut 20 euroa ja nyt maksaa 50 ei voitane sanoa että ko. hyödykkeen hinta on "noussut vähän". Minun litteän lompakkoni mukaan tuo on melkoinen harppaus eikä mikään marginaalinen pyöristys.
Pientoimituslisäksi 50 euroa on aika per**leen paljon.

Kohtalokkaaksi kävi sekin kehuminen etten ole koko talvena sairastellut. Olen kielipuoli, tunnotonkurkkuinen ja vielä vuotavasilmäinenkin. Ettei vain olisi vatsakin vähän sekaisin.
Milloin vaan mutta ei nyt.

Mieluummin vaikka paljain jaloin

Sitymarketin kenkätavarahylly sai minut voimaan pahoin, silmissä toivoin pikaisesti sumenevan ja hain tukea tyhjästä kärrystä, joka johdattikin minut turvaan einestiskille, luo makaroonilaatikon ja amerikanpekonin.
Yököttävää.

Piskuisen kamerani tärinnänvaimenninominaisuudet ovat vajavaiset ja siitä syystä eilen hehkuttamani kuvasarja itseäni suuresti huvittaneesta aiheesta siirtyy ensi viikon paremmalle puolelle. Ostan näin lisäaikaa itselleni parin päivän verran ja harjoittelen hievahtamatonta seisomista kamera käsissäni.
En ymmärrä miten "kaikkien toisten" kuvissa valo telmii kilpaa värien kanssa ja kohteet ovat kaikki tarkkoja ja etenkin syvällisiä.

Minä rakastan jokaikistä perjantai-iltaa.

Unta ja vaatetta

Koska tänään pukeuduin yllättävästi johonkin muuhun vaatteeseen kuin tavallisesti käyttämääni (minulla on nyt sponsorivaate!), haluan avata pukeutumisideologiaani, joka yksinkertaisuudessaan on palkitsemisen arvoinen. Mottoni voisi olla "jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua".
"Jotain sinistä" vastaa ideologiassani tutussa värissä pitäytymistä: vähintään jokin vaatteistani on tavallisesti musta. Musta vaan tuntuu niin mukavalta musta (sanaleikki, hahahahaaa, oli pakko).
"Jotain vanhaa" on mikä tahansa luottovaate, joka ei vielä ole rikki, mutta joka olemuksellaan viestittää että olen konservatiivinen ja tulen käyttämään vaatetta koko sen elinkaaren ajan. Se voi tarkoittaa myös minua itseäni - minähän olen jo vanha. Löysin eilen uuden rypyn väärästä paikasta.
"Jotain lainattua" viittaa käyttämääni housumalliin, sillä kaikki mieluisimmat farmarihousuni ovat iäisyydestäni huolimatta reipasta lantiomallia, joka antaa vatsan reilusti valua vyötärönauhan päälle. Tämä on siis lainattu nuorisolta, tämä käyttämäni trendi.
Tärkein ohjenuoristani pukeutumisessa on kuitenkin se ettei ns. kamelin varvas näy. Oikeastaan muulla ei sitten olekaan väliä, kunhan ei palele. Ja että on tukka edes vähän oikeinpäin.

Unessa huomasin että minulla oli läpikuultavien sukkahousujeni alla vaaleanpunaiset kalsarit ja valtava mustaihoinen räystäsperäsin. Työpaikan juhlissa kaukana kotoa täysin vailla humalaa päätin palata metrolla kotiin huolimatta metrotunnelissa väijyvistä hampeista, joita piti pelätä, sillä hampit keräsivät pisteitä kolkkaamalla ohikulkijoita ja pistelemällä heihin ruiskeita. Yritin soittaa Miestä pelastamaan, mutta kuulin aerodynaamisesti kuinka hän puhelimen soidessa toisteli "envastaaenvastaaenvastaa" ja piti sormia korvissaan.
Yöllä pitää katsoa paljon unia, että voi aamulla olla syystä väsynyt.

Minulla on ajatus aiheesta, jonka tulen kanssanne jakamaan. Malttakaa tovi tai toinenkin. Ehkä huomenna teillä on yhtä hauskaa kuin minulla.

Tukkasotka

Kovasti oli nätti kampaukseni muutama aika sitten kun poistuin kampaajani luota, mutta taas tänään kun yritin luoda itsestäni julkaisukelpoista versiota, huomasin että kampaukseni on selvästi saanut muotonsa vanhasta potasta. Kahvat tuossa korvien kohdalla eivät asetu ensinkään millään lailla ja muu osio pääkarvasta seuraa lähes identtisesti potanreunaa.
Yksi ihmisen vaikeimmista päätöksistä on uuden kampaajan etsintä. Luottaako vuosia mukana roikkuneeseen luottopottakampaajaan vai pettyäkö ihan uuteen ihmiseen? Ja keneen kannattaisi pettyä?

Ipanoiden harrasteet jurppivat. Pelkäsin ja tiesin tämänkin vaiheen tulevan vastaan jossain kohtaa, mutta se että vanhempien pitää sitoutua ipanan harrastuksen tukemiseen (muutenkin kuin rahallisesti) on minulle ahdistava ajatus. Ja jos jätän osallistumatta vaaditut tietyt kerrat, joudun maksamaan vielä enemmän. Ja JOS joku kehtaa "ehdottaa" että pitää ottaa myytäväksi kontillinen vessapaperia joukkueen hyväksi, lakkaan välittömästi olemasta joustava ja annan hurmoshenkeni puhua. Rumia.
Saatan käyttää äänioikeuttani ja ilmoittaa ipanoille muutoksista harrastuneisuudessa.

Ikea-hankintani kasasin eilen. Tunsin suurenmoista iloa ja tyytyväisyyttä kun muut läsnäolijat osoittivat tarpeettomuutensa.

Bileet bensiksellä

Ymmärrän lastenjuhlat hampurilaisbaarissa, mutten tajua aikuisten juhlia (pitkine iltapukuineen ja miespukuineen) huoltoasemalla. Edes huoltoaseman kabinetissa. Asiahan ei minulle kuulu mutta jokseenkin hiukan halusin nauraa kun törmäsin moiseen ilmiöön Riksun uudessa "ABC-liikennemyymälässä".
Mahdoinko minä olla juhlissa kuokkimassa vai olinko juhlijoille ohjelmanumero kun söin sivistyneesti ruoka-annostani ja karjahtelin ipanoille "tänne" ja "paikka"?

Maantien lumi, pölly ja loska liimasivat auton rengaskaariin lähes teräsbetonisia jääkokkareita. Siinä missä ihminen on onnellisimmillaan rapsuttaessaan ja kaivaessaan sakkaa itsestään, minä tunnen iloa kun saan potkia autosta irti noita mustia jäänpaloja, jotka olemukseltaan muistuttavat laavakiveä.
Sitä vain en muistanut että parhailla nahkakengillä ei kannata potkia autoa. Muuten niiden kärki menettää nahkapeitteensä.

Pakettiautoilu Ikean täyteentupatussa parkkihallissa voisi olla uusi harrasteeni. Niin oli mukavaa ja miellyttävää jonotella hallista pois, kun tuhannet muut kökköautoilijat väenvängällä pyrkivät pysäköimään autojaan joko ruutuihin tai minne vaan (josta keskusradion henkikin muistutti, jotta lastauslaiturille ei missään tapauksessa saa jättää autoaan shoppailun ajaksi). Lämmöllä ihastelen myös viisasta ajatustani olla ajoissa paikalla valmiin ostoslistan kera ja poistumista ennen hysterian alkamista.
En edes lihapulliin langennut.

Liikenteessä olen havainnut pääni sisältä kuuluvan äänen sanovan vihaisesti kanssa-autoilijoillenne "menkäähän nyt siitä jotta ihmisetkin pääsee!". Kertonee lisääntyneestä innokkuudestani olla ensimmäisenä perillä tai päänsisäisten liitosjohtojeni löystymisestä.
Veikkaan jompaakumpaa.