Kaasujalalla

Tasajalkahyppyjä! Iloista kiljuntaa! Voltti! Hinkuni, lopultakin, peitti järkeni äänen ja nyt autohallissani on ihana autonpätkä! Iloista ajamista ja minun mitoilleni sopiva kulkupeli!
Kesä alkoi juuri!
(Täytyy perua tasajalkahypyt, uusilla kengillä ei voi.)

Maatiaishenkistä tilastointia tehneenä totean, että uudet ylioppilaat saavat erityisen paljon Osuuspankin lahjashekkejä. Päätoimipaikan jono oli nimittäin sitä luokkaa etten tohtinut jäädä itse lisäämään kahden kassaneidin tuskaa. Onneksi Sampo-Pankissa oli ystävällinen palvelu eikä ensinkään jonoa. Ja jos lunastaminen voi olla vaikeaa mahdollisten pankin tietoliikennehäiriöiden takia (ehkei sillä lienevät jo historiaa), niin se on shekin vastaanottajan ongelma, ei minun.

Kesälomaan on enää niin vähän viikkoja, että siitä voinee jo mielikuvitella. Ensin käynen Vaasassa, sitten ulkomaassa ja lopun aikaa lorvin lähiseuduilla.
On hyvä olla.

Hinkuja

Hillitön kutina jossain järjen ja sydämen välillä jatkuu. Olen orientoitunut menettämään sievoisen summan rahaa päästäkseni lopultakin monivuotisen rakkauteni rattiin.
Saanhan mennä koeajolle, saanhan? Saan ja menen. Pakko.

Jalkani saivat kosketuksen maailman juuri eilen täydellisimpiin kenkiin. Koska taloudellinen asemani yhteiskunnassa on kovin riippuvainen työantajan tasaisesti toimittamasta palkanmaksusta, otin riskin ja toivon että kenkäkaunottaret ovat salaisessa piilossaan kenkäkaupan hyllyssä vielä perjantaina. Mitä nainen muuta tarvitsee kuin punaiset korkokengät (ja uuden auton)?

Jotta jännitys elämästäni ei lakkaisi näinä päivinä, varasin ajan ihan uudelle kampaajalle. Nyt en mene sille Latelle (vaikkakin varmaan toiselle kuin jota Mea komentaa) joka muutama aika sitten teki hyvin, vaan rohkeasti etsin käsiini Smirgelinen joka toivottavasti kykenee vähintään samaan jollei jopa enempään. Toki halusin Laten tykö mutta olivat halunneet monet muutkin. Entistä vakkari-Pirkkoani en tällä kertaa edes yrittänyt.
Vähän pelottaa, muttei julmetusti.

Pitkä kuuma kesä

Hei, nyt vedetään kimpassa kaikille tuttu biisi (linkki juutubeen), otetaan vaikka Pete Parkkosen sovitus, kas näin kaikki mukaan!! "on pitkä kuuma kesä, ja mä hmmamahhm nsssmsm sen en jää psksklalalallaa hmmmsmsyym on pitkä kuuma kevät en jää mä jammmalalalaa pnööt nnnäää jäää.. rallalalala mopolla llallalaa on pitkä kuuma kesää näännäänä hmmsmsmmmmannöö..".
Minä taidan olla sitä ikäluokkaa joka ei hyväksy Popedan raiskaamista (tosin saattaisi itse aktissa olla Patellakin sanansa sanottavana, epäilen). Taidan olla myös niin kalkkeutunut että mielestäni esiintyvä artisti aliarvioi yleisönsä jos ei malta opetella sanoja. Tai vaikka ei sanoja osaisikaan, pitäisi kyetä ottamaan tilanne haltuunsa. Ehkä Pete on vaan niin kokematon. Amisviiksi.

Missä niitä rempseitä ihmisiä on? Olen totaalisen kyllästynyt ihmisiin jotka eivät saa asiaansa sanottua ensimmäisen viidentoista sekunnin aikana vaan jaabailevat ja juubailevat ja lopulta ovat kertoneet koko elämäntarinansa vaikkei minua juuri heidän olemisensa kiinnosta. Kertoisin mielelläni esimerkin, mutten kehtaa.
Jos on asiaa, niin suu auki ja ääntä kehiin. Eikö?

Olen sijoittanut itseni useampaan painajaiseen. Joissakin ajelen skootterilla ja toisissa kaatuilen mopella.
Minulla on painajaismaisen lyhyet jalat.

Sanan säilällä

*sensuroitu*

*sensuroitu*

Siinähän se viikonloppu meni.

Kovasti paljon virheitä

Lähdimme helatorstaiajelulle Tampereen keskustan mukulakivien kautta kohti Pirkkalan parkkipaikkoja, koska minun mieleni teki ajaa ihan itse. Ensimmäinen virhe. Jostain syystä käsiavusteinen kaasu-kytkin-yhdistelmä ei mene jakeluun vaan poikkeuksetta sammutan mopen heti alkuunsa. Niin eilenkin, sillä pienellä lisällä että käynnistysyrityksen ja sammutusonnistumisen jälkeen eturengas ohjautui oikealle ja koko moppe lähti kallistumaan. Ja kallistui ihan kyljelleen asti ja minä ruikutin koko per**leen masiinan alla. Eipä muuta kuin kampeamaan rakkine takaisin pystyyn ja minimaalisten vaurioiden (onneksi!) harmittelu. Koska vi*tutus oli suurempi kuin säikähdys, yritin uudestaan ja jopa onnistuin. Ajelin hetken (varmaan 3 minuuttia, taitavalle riittää hyvin vähäinen määrä) ja poistuimme paikalta kohti sightseeingiä. Toinen virhe. Päätimme ajella (kun keli oli kuin morsian) ihan maaseutua kohti. Hienosti meni ties minne asti, kunnes jossain T-järven perämetsissä alkoi jostain syystä paleltamaan. Ihmettelin kovin moista ilmiötä, kunnes lakkasin ihmettelemästä; taivas tummui ja vesipisarat takoivat hellien nahkapukujemme sileää pintaa, kengät kastuivat ja raajat tärisivät kylmästä. Eikä siinä vielä kaikki! Rytmikkäästi takoivat kypärän pintaan rakeet! Suuret, valkoiset, vihaiset pollukat. Eikä siinäkään vielä ihan kaikki! Ukkonenkin loihe jyrähtelemään yllämme! Kiivaasti karkuun hissutellessamme (lätäköitä oli syytä varoa) mietin salamaniskun todennäköisyyttä.
Koko reissu oli virhe. Ja luulen että luuloni oppia liikkeellelähtö mopella on suuri kuvitelma. Ajamista en pelkää, mutta milläpä minä yli kaksisataakiloisen nostan liikennevaloissa, kun sen kuitenkin siihen aion kaataa.

T-järven perämetsissä pollajukeboxissani soi "Vaik sata salamaa iskee tulta ja koko elämä räjähtää. Ei rakkautta voi riistää multa. Toivo jäljelle jää". Kotia kohti sunnistaessamme, auringon taas paistaessa korvissani soi "Myrskyn jälkeen on poutasää, Vihdoin oon sen saanut ymmärtää, Nyt sen nään, ei voi yksikään, Päättää päivistään, ne määrätään". Ensin mainittu tietenkin Rostin Virveä ja jälkimmäinen Tapion Kartsaa.
Pelottavaa.

Helatorstai toi meille vieraita, Mieheni anopin ja appiukon. Merkittävä painonkatoamiseni huomattiin ja samointein kaivoin kaapistani muutamat suureksi kasvaneet farmarit. Verisukulaiseni oli juuri sopiva vanhoihin läskivarmareihini, muttei kiittänyt vaatteista vaan kommentoi "mitä sinä sitten puet päälle, kun lihot takaisin?".
Äiti, en ole koskaan tainnut sanoa rakastavani sinua, enkä sano nytkään.

Pullukka

Läskipallo ja selkärangaton nilviäinen täällä hei! Niin hyvin ja hienosti kuin uusi elämäni minua veikin kohti tavoitteetonta tilaa, sitä mahtavammin lankesin. Yllättävä määrä nestettä kehoon tiivistyy rasvaisen makkaraperuna-annoksen jälkeen eikä muodossa pysymistä edistä sekään että todella reippaasti jaksoin syödä itsekseni koko lakupussin. Eikä ollut edes nälkä kun aloitin urakkani. Mutta urakan jälkeen oli pahoinvoiva olo ja karmea moraalinen krapula.
Jos tapanani olisi palkita itseäni, nyt olisi ihan koko avokämmenen aika.

Vattenfall lahjoi asiakkaitaan, pääsimme ihan rahatta Särkänniemeen jonottamaan! Suljetussa asiakastilaisuudessa oli se ihana puoli, että näkee "normiasiakkaiden" jonottavan aidan toisella puolella ja ihmettelevän miksi nuo muut mutteivät he. Tavallisesti en laitteisiin lankea mutta kiitos sähkönmyyjäni, ihastuin Taikajokeen (sain olla hyvin rauhassa tekemättä mitään) ja pikaisesti polkaisin korkeuksiin helikopterinnäköisessä vimpaimessa.
Minun puolestani kuluvan vuoden Särkkis-annos on nyt hoidettu.

Eikä tässä vielä kaikki! Kevään korvalla on ehdoton pakko sairastua ainakin kerran. Infernaalisella kurkkukivulla (kurkkuvivulla kirjoitin ensin, mikä se on?) aloitin ja siirryin yhden päivän liikkumattomuuden jälkeen alati vuotavaan räkänokkaan. Nyt saatan olla jo voiton puolella, sillä niistän enää keltaisenvihreitä jojoja. Jeah!

Naftisti pieni

Yksi huoli ja murhe vaihtuu toiseen kun entisestä pääsee eroon. Kukapa ei tietäisi että olen hukannut massiivisesta varrestani laardia enemmän kuin uskalsin vielä viime syksynä unelmoidakaan. Olen olen.
Eilen päätin yllättää itseni ja kokeilla niitä vähän aikaa sitten kiristäneitä farmarhousuja ylleni. Todellakin yllätyin, ne penteleet olivat liian isoja! Kun aiemmin murhetta aiheutti se että oli vain yhdet sivistyneesti ylle puserrettavat housut, nyt niitä on tasan yhtä vähän, vaikkakin eri painoluokassa. Ainakin neljät byysat siirtyvät pois luovutettavien joukkoon, melkein ehjiäkin jopa osa.
Luulin että voin vain siirtyä käyttämään ns. entisiä vaatteitani, mutta ilmeisesti niitä entiseksi luokiteltavia täytyy ensin ostaa.
Onneksi eilen löysin paikallismarketista uudet kengät.

Eräästä aiheesta haluaisin painavan sanaseni sanoa, mutta koska pelkään itsesensuuriani silmittömästi jätän yksityiskohdat julkaisematta. Sen sijaan, ympäripyöreästi totean että en tiedä miksi vuosikymmeniä sitten samassa luokkatilassa istuneet haluaisivat kohdata toisensa uudelleen.
En ole vielä päättänyt josko haluan nähdä kuinka muut ovat elämässään epäonnistuneet vai haluanko näyttää muille kuinka minä olen onnistunut (jolloin ei kannata olla paksumpi kuin ammoisina aikoina ja suosittelen myös nättiä tukkaa jos naama ei muuten häikäise).

Harvoin nauran ääneen, mutta tuossa kohtaa oli vähän pakko. Just Sopivastista löytyy linkki palloiluun.

edit. toisen kerran tänään jo nauratti (taitaa olla onnenpäivä) - ilon jaan kanssanne. Kunpa vain olisi otsakkeen osannut heti kirjoittaa oikein. Bwahhahaha.

Kuvia

Aina silloin tällöin (tai oikeastaan äärimmäisen harvoin, jos ollenkaan) huomaan kärsiväni lukijakadosta. Mutta hei, ei se mitään! Jos ei luetuta, niin kannattaa edes katsoa. Toisaalta, jos halua laatukuvia, en suosittele edes sitä.

Mopaahh part III, köhköh ja tööt

En vaatimattomuuttani tässä koreile, mutta totean kylmän koleasti olevani merkittävästi parempi autoilija kuin mopailija. Siis useita sfäärejä parempi auton ratissa. Aivan eri maailmasta.
Kurppailuni mopella oli kauheaa katseltavaa. Jos en sammuttanut moottoria heti kytkimestä irroitettuani, saatoin ohjata itseni vastaantulevan kaistalle (kyllä, näin kävi! Onneksi vain kerran. Vastaantulija voi hyvin.) tai saatoin myös yrittää kaataa koko masiinan. Kytkinkäteni oli krampissa, kaasukäteni tärisi ja peräsimeni oli melkein ruvella.
Vauhtihirmuna tunnustan kaahanneeni jopa kahtakymppiä! Kerran uskalsin käyttää kolmosvaihdetta, mutta enimmäkseen tutustuin kakkosen ihanaan maailmaan!
Kurvailin turvallisen oloisesti isoja ympyröitä ja pieniä ympyröitä. Käännyin vasemmalle ja käännyin oikealle, näytin kerran jopa vilkkua (jonka muistin myös sammuttaa). Varpaankärkeni ulottuivat maahan ja se riittää.
Uskooko enää kukaan että olen liekeissä? Lupaan kuitenkin harjoitella suljetulla alueella vielä ainakin neljästi ennenkuin lähden säikyttelemään teitä kaikkia muita (älkää peljätkö sillä ilmoitin teille suuren ilon).

Mitä muuta? Äitienpäivää en viettänyt, sain kaikki lahjontaan viittavat viritykset jo perjantaina ja lauantaina. Vappumunkit paistoin eilen illalla, nahka kärysi kun lepuutin käsivarttani rasvakattilan laitaa vasten.
Söin vain yhden munkin. Läskivakioni voi hyvin. Suorastaan olemattoman hyvin.

Lööv ja piis.

Mopaahh.. part II

Olen tilannut viikonlopuksi lämmintä ja mukavaa mopailukeliä. Saavat siitä muutkin nauttia.

Eilen löysin täydellisesti istuvat mopailuhousut itselleni. Tai voiko rumia ja hiostavia toppahousun näköisiä möhkäleitä niinkään istuviksi sanoa, mutta totean toki sen että muutaman liikkeen valikoimat läpikäyneenä, kriteerit muuttuvat. Ensin oli tärkeätä ettei olisi liikaa kuvioita, nätit pehvasta ja katu-uskottavat. Neljän tunnin sovitussession jälkeen (useammassa osassa, tottakai) päätin että kunhan housut sopivat, olen tyytyväinen. Ja nämä viimeisimmät ovat mitaltaan ja mitoitukseltaan sopivat, eivät toki herätä hurraa-huutoja mutta eivät pahemmin itketäkään.
Eli kun näette minut mustissani, muistatte varoa äkkinäisiä liikkeitäni. Saatan olla holtiton.

Aiheesta toiseen en välttämättä kykene mitään sanomaan. Yksiputkettuneet aivoni ajattelevat vain ja ainoastaan mopailua. Ja sitä miten kärttyinen rakas äitini on kun en vie itseäni ja ipanoita sunnuntaina näytille.

Mopaaah..

Hinku on valtava. Olen mentaaliharjoitellut. Tiedän missä sijaitsevat kytkin, vaihde ja kaikenlaiset jarrut.
Toivon ettei jalkani kramppaa kun yli oman mittani yritän kurkottaa varpaankärjillä maasta tukea. Poistukaa alta kun vielä ehditte.

Joskus olen hämilläni, kun naisten toiletin kaikki pöntönkannet ovat "mies"-asennossa. Käykö mies väärässä paikassa tarpeillaan vai onko jollakulla naisella erikoisia tapoja? Siivoojan jäljiltä kannet saattavat olla miten päin vain, mutta sekään ei selitä kaikkea.
Olen todella hämilläni.

Prönprön ja tööt kaikille!

Huoh.

Vappu meni ohi kiviä kantaen. Ehkä kerran silitin mopen kylmää kylkeä mutten päässyt ajelulle asti. Päähinepuoli tosin on jo hallinnassa, mutta muu tekstiiliurheilu vaatii paneutumista. Puolia on olemassa useita, osa myötä ja osa vastaan, mutta luulen päätyneeni lopputulemaan. Saattaa olla että hankin ajeluhousut ja nahkaisen ajelutakin.
Olen melko varma.

Olen jo valmiiksi väsynyt, vaan mitäpä tapahtuukaan sitten kun saan oikeasti nukahtaa. Ehkä painan pääni tyynyyn.

Mikä muuten tuon kuvassa olevan laitteen nimi on?