Sol

Reissussa ei juurikaan rähjäisempää kummemmaksi muuttunut mutta kokeneemmaksi toki. Nyt tiedän että Vaasan uimarannalla on uimakoppi jonka katolla on viiri jossa lukee "Kustaanlinna" (joka lienee myös kyseisen rannan nimi). Tiedän myös että ipanoista pienemmän mielestä kyseinen koppi on pissaamista varten. Jaa miksikö? Siinähän lukee että "kustaan".
Yksi matkan helmistä oli ehdottomasti väsyneen humoristin päätelmä viisaammasta vaasalaisesta, joka keksi että "kustaan linna". Kuulkaa, ei se niin helposti käy, pitää olla tuhdimpaa tavaraa.

Kesä ja auringonpaiste, mikä sen ihanampaa? Tietysti jos ei päähän sattuisi näin julmetusti.

Pitkä viikonloppu

Hetken erehdyin luottamaan aamuaurinkoon, mutta palasinkin pian hakemaan lapaset käteen. Juhannusta juhlistaakseni ajan tänään hitaalla autolla ruuhkaista tietä ensin vasemmalle, sitten oikealle ja lopulta perille. Paluuta varten pakkaan autoon ipanan, pyörän ja taas yhden lipaston ja olen kotona heti huomenna.
Hyvillä mielin ja evästä mukaan.

Lipastoista tulikin nolohko yksityiskohta mieleen. Äkkiä laskien olen haalinut kotopesäämme yhteensä seits.. kahd.. yhdeksän lipastoa ja kymmenes muuttaa huomenna. Jos jostain syystä joutuisin muuttamaan pieneen kotiin, olisi joko huutonetissä tai kaatopaikalla hetkellinen ylitarjonta.
Mutta kun minä tarvitsen niitä jokaista.

Eilinen sujui yli odotusten. Uhri oli tyytyväinen ja minun morkkikseni heräsi vasta pari tuntia vieraan lähdettyä. Niin tyypillistä, että kuvittelen uhrin olleen kiltti ja ystävällinen ja vasta myöhemmin manaavan huonoa onnistumistani.
Toivottavasti tulee edes suoraan sanomaan jos tulos olikin onneton.

En ole hetkenkään vertaa mökki-ihminen. En muista olenko juhannuksia joutunut mökissä suljettuna olemaan, mutta nekin harvat kerrat jotka mielen perukoilta nyt nousevat ovat ahdistuksen täyttämiä. Muistan yhden illan itkeneeni kun kukaan ei suostunut viemään minua pois ja muistan toisen kerran kun juopunut ex-anoppini hoki hiuksiani silittäen "mamma on vähän humalassa". Muistan jopa kolmannen kerran, jolloin olin niin vihainen kaikille että jos autoni ei olisi ollut toisen auton takana jumissa, olisin jättänyt koko porukan niille sijoilleen ja poistunut lopullisesti. Minkä teinkin myöhemmin.
Minusta ei ole metsäläiseksi.

Hyvää pitkää viikonloppua itse kullekin. Viettäköön juhannusta muut kuin minä.

Tehtyjä.

Ei ota päähän. Päätetty.

Sainpa siirrettyä eilisen tekemisen tälle illalle ja harmittelen tuota. Jos olisin eilen tehnyt sen mikä eilen piti, ei tänään tarvitsisi enää. Mutta nyt pitää. Että sitä osaakin olla kaukaa viisas.
Vapaailta menetetty.

Kameraakin pitäisi ulkoiluttaa. Hyvähän se on ihmetellä toisten hienoja kuvia ja manailla kuinka ei itse kykene edes puolikkaaseen, kun samaan aikaan kamera lojuu lipaston päällä toimettomana. Mielikuvaharjoittelu kun ei toimi yhtä hyvin kuin kuvien napsiminen.
Saamattomuus todettu.

Jos joskus kouluaikanaan on tullut ei-niin-kiusatuksi mutta kylläkin dissatuksi, niin miten suhtautua dissaajiin kun he virheellisesti näin vuosien ja tuhansien jälkeen muistelevat meidän olleen kavereita? En kykene ymmärtämään. Ovatko he vaipuneet varhaisiän dementiaan? Minulle tuottaa lieviä vaikeuksia olla kuin ei olisikaan.
Ihminen on siitä jännittävä eläin että oppii käyttäytymään tavoilla joita ei haluaisi. Dissaus opetti olemaan kuulumaton, näkymätön ja hiljaa. Samaan ekosysteemin joutuessani, vaikka olen kuulumattomuudesta, näkymättömyydestä ja hiljaisuudesta poisoppinut, palaan takaisin samaan. En vain viitsi suhtaua samoihin ihmisiin enää eri tavalla. Niittäköön kylvämäänsä.
Välinpitämättömyys rekisteröity.

Muuten menee kyllä helv*tin hyvin.

Riman alta

Väsyneenä, apaattisena ja kaikkeen kyllästyneenä ei ehkä ole paras mahdollinen tovi asetella kirjaimia riviin. Kaksi viime yötä merkittäviltään osin valvoneena yritän kiivaasti saada siirrettyä iltaista menoa, joka edellyttäisi vakaata kättä ja auvoista mieltä. Harvakseltaan onneksi mieli kääntyy näin pahasti nurin.
Heijastan toisen mielialaa. Muuten voisin hyvin. Ahdistaa, pahasti.

Pitemittä puheitta.

Ajelulla

Jokin siinä pitää olla että isommat autot haluavat pienen auton välittömään läheisyyteen, etenkin täällä Tampereella. Tänäkin aamuna todistin takaikkunastani kuinka pulskan keski-ikäisen miehen nissani olisi ihan vängällä halunnut kyytiini ja kuinka jakeluauton teinikuski luuli että minä ajan nopeammin kun minua vähän melkein työntää.
Ei ollut samaa ongelmaa parin edellisen isohkon autoni kanssa. Samaan hengenvetoon toki totean, että kun päätän painaa kaasua, yllättävästi jää jälkeen moni noista maanteiden r*nkkareista. On meinaan sellainen epeli, se pikkuauto. Lööv.

Pitkään sinniteltyäni varasin vihdoin ajan lääkärille. Toivon vaivani olevan olankohautuksen arvoinen mutta niinpä vain valvoin syntyjä syviä miettien vaikka olisi pitänyt nukkua.
Ihan vähän pelottaa.

Ikävän päivästäni tekee se että kuulin vanhempieni, taas, tulevan käymään. Sehän tarkoittaa turhanaikaista puunaamista ja jynssäystä, vaivannäköä ja piinaa. Todennäköisesti kehittelen itselleni menon, jonka turvin voin kauniisti ilmoittaa meidän estyneen vastaanottamasta heikäläisiä, taas. Eihän siitä olen kuin vajaa kuukausi kun vastaavasta ilosta jouduimme nauttimaan ja olen hädintuskin siitä toipunut.
Oma koto on niin kullan kallis ja oma reviiri etenkin.

Aura

Elämä on huomattavasti jännittävämpää kun huomaa keskellä neljän ruuhkaa että silmissä vilistää migreenin auraoireisto. Osa näkökentässä suodattuu sateenkaaren väreissä vilistävän sahalaidan läpi eikä voi millään olla varma etteikö joku tai jokin olisi hyökkäämässä salaa eteen. Tuskaista matkaani en tietenkään voinut keskeyttää, sillä kotiin oli päästävä ja onneksi pääsinkin. Kotosalla vasta puutui puoli suuta ja kitalaki sekä oikea käsi.
Ei pitäisi enää väsyttää kun olen nukkunut aurojani pois jopa yli kymmenen tuntia. Ja päätin olla välittämättä siitä saiko muu perhe iltaevästä ensinkään.

Taitaa mennä tämäkin päivä toipuessa.

Omena putosi kauas

Jos onkin välillä vaikea tulla toimeen vanhempansa kanssa, kuittaan vahingonilolla monta kärsittyä hetkeä. Koska varrestani on tullut sorjempi kuin vuosiin, on vaateosastoltani jäänyt muutamainenkin farmari liian suureksi. Ja koska minä olen avaramielinen, en keksinyt muita kuin äitini jolle liian suuret lahjoitan. Ja koska minä olen syvällä sydämessäni katkera ja vihamielinen, nauroin sisäänpäin vimmatusti, hakkasin kämmeniä polviin ja pyyhin naurunkyyneleitä silmäkulmistani kun äiti väen väkisin survoi itsensä hälle ihan liian pieniin varmareihini. Näky ei ollut kaunis, mutta sillä jaksan taas muutaman nälvivän kommentin.
Hulvatonta hauskanpitoa toisen kustannuksella, parempaa kuin karusellissä!

En muuten ole työmaalla nähnyt ketään toista ikäistäni (tai edes vähän nuorempaakaan) naishenkilöä jonka tisseliivejen henselit näkyvät turhan roisisti kaula-aukosta. Itseni näin peilistä ja piilotin kiireesti henselit toisaalle.
Toisaalta, en välittänyt yhtään.

Viikonlopun parhautta oli kun Miehen kanssa olimme yli satojen kilometrien päässä toisistamme ja kun oli mahdollisuus palata likemmäs toisiamme, siirsin tuolini ihan viereensä Hämeenlinnan ABC:llä. Ihan kuin ujoilla treffeillä. Kunnes oli taas aika jatkaa matkaa ja etääntyä useampien satojen kilometrien päähän toisistamme.
Onneksi paluu kotiin oli vielä parempaa; Miehen sanoin "mä olen niin sun". Niin onkin.

Huoleton

On jokseenkin helppo ollut olla huomioimatta blogia. Sen lisäksi etten ole kuunnellut Brucea, en ole myöskään pessyt ikkunoita enkä repinyt rikkaruohoja. Enkä ole lomaillut.
Olen ollut perustyytyväinen vähään, rentoillut ja ajatellut höyhenenkeveitä. Paitsi niin hetkinä kun on pitänyt vääntää ja kääntää numeroita, kirjoittaa virallisesti pontevia ja suoriutua viime hetken yllätyksistä.

Olen mitannut sähkönkulutusta ja miettinyt mihin kaikki meille tuotu sähkö katoaa. Normilaitteet vievät osansa, enkä ole vielä löytänyt sitä mustaa aukkoa joka suurentaa sähkölaskua liikaa. Tänä iltana minua onnistaa.
Ensi talvena ei käytetä enää raksa-aikaisia irtopattereita.

Olo on monella tavalla kevyempää ja mukavampaa kun ei ole enää niin fläsä. Voi maata mahallaan, keikkumatta.