Tai jotain sinnepäin

Spagettiautolla köröttely ikuisuuteen ja takaisin jymäytti oikeanpuolen niskani niin jämäkkään vinoon että vasta kolmantena päivänä sain väännettyä päätäni siten että nikamista kuului tutunoloinen naps. Ei ehkä olisi kannattanut pitää tuuletusta koko matkaa täydellä voimalla vain siitä ilosta että kyseisessä autossa ei sattumalta ole ilmastointipoliittista kannanottoa. Muuten reissu meni hyvin, kiitos kysymästä.

Kynsiäni olen tässä viime aikoina kasvatellut ja huomannut huonot puolet. Koska tukkalaitteeni vaatii aamuvahaa asettuakseen, on pitkääntyneiden kynsieni alla aikamoinen kokkare samaista ainetta. Kunnes sen poistan. Toisaalta, kanssaeläjieni iloksi tai ärsytykseksi on äärimmäisen mukava napsutella erilaisia (ja liian usein samanlaisia, suorastaan monotonisia) kynsisooloja pöydän pintaan.

Luulin että piha vaatii valtavan työmäärän kaunistuakseen, mutta iltainen aherrukseni (kyllä, juuri hetki sitten rapsutin multaa kynsieni alta..) tuotti tuloksen. Nyt ei enää vadelmani kaadu eikä mustikkani huku apilamereen. Vielä toivon kaunista ja sopivan viileätä iltailmaa jotta voin jatkaa vimmaista nyrhimistä, sillä siihen on tarve.
Yllättävän vähällä vaivalla kuitenkin paljon. Siihen nähden että olen kohtuuttoman pitkään vältellyt.

Minun mieleni on hyvä. tjsp.

Mission impossible

Tänään oli oivallinen shoppailupäivä. Tai olisi ollut jos tarjonta olisi vastannut kysyntääni. Yritin orientoitua kenkäkaupassa mutta mikään ei iskenyt silmääni tarpeeksi voimalla. Farmarit olisivat olleet myös tarpeen ja ovat edelleenkin sillä nuorisovaatekaupan myyjien into keskustella keskenään oli suurempi kuin halu kotiuttaa tällaisen varakkaankin oloisen täti-ihmisen rahaa. Luulivat minun varmaan eksyneen väärään kauppaan mutteivät tajunneet arvata että olisin saattanut olla ostamassa vaikka lapsenlapselleni jotain coolia (niinkuin kai nuoriso sanoisi?). Eipä sillä että minulla lapsenlapsia olisi, mutta voisi olla ja se on sitten karmeista ajatuksista huikein.

Matkani lentokentälle ja pois sekä lentokentälle ja pois menivät mainiosti. En eksynyt kertaakaan eikä minulle tullut kielisolmua vaikka muutamalla vieraalla kielellä erehdyinkin kommunikoimaan. Voi olla että lentokauhustani huolimatta saatan toistekin lennähtää, edellyttäen että pystyn ennakoimaan lentosään olevan loistavan.
Aivan parasta matkassani oli tulla kotiin. Lupa heittäytyä sohvan uumeniin ja huokaista syvään ja hartaasti oli huippua! Täytyy matkustella useammin että pääsee taas kotiin!

Saamieni tietojen mukaan yhtäällä loma loppuu ja toisaalla ei.

Lennoton

Ahdistaa. Minun airbussini (se joka ei sitten putoa märkään veteen!) lähtee ikävästi matkaan juuri silloin kun Helsinki-Vantaan viisaat tietävät kesän pahimman ruuhkan olevan ylivoimaisesti suurin. Luultavasti ennakoin itselleni vähintään yhden unettoman yön, stressivoittoisen ajomatkan ja ahdistusta kentän parkkihallissa. Jonottaessani kädet tärisevät ja mieli on matala ja ääni myös.
Mutta siitä täytyy olla iloinen että lento ei pelota yhtään kun on muuta murehdittavaa. Jossei lennolle ennätä niin ei putoa korkealta.

En tiedä mitä olenkaan mahtanut tehdä kun on osalleni sattunut ipanoista ihmeellisimmät. Sellaiset jotka saavat jokaisen lähdön tuntumaan ikuisuudelta ja jokaisen pyynnön päättymään äänivallin särkymiseen. Ehken ollut aikanaan itse yhtä hankala, mutta pakosti luonteeni kasvaa maailmaa suurempiin sfääreihin kun yritän olla kärsivällinen, ystävällinen, kasvattava ja joskus jopa oma itseni.
Ehkä joskus aika kultasi eilisenkin illan. Tämä päivä ja huominen eivät voi olla huonompia.

Vähänälkä vaivaa. Kukkaroinen koristaa kotipöytää.