YB on siististi cool.

Epäsosiaalistuttamiseni on onnistunut. En juurikaan innostu uusien ihmisten tapaamisesta enkä voi sanoa hihkuvani onnesta kun joku jo itseni tuntema ihminen ilmoittautuu vapaaehtoiseksi vieraakseni. Olen onnistunut nostamaan rauhan ja rakkauden muurin oman reviirini ympärille ja tuo r&r kärsii jos ylenmääräinen väkipaljous yllättää.
Minun kanootissani eivät juuri inkkarit juhli (muotiblogeista napattu ilmaus hieman muokattuna, vastannee lähinnä ilmausta jossa vinkataan että jotkin ruuvit saattavat olla aavistuksen löysällä), mutta nautin olemattomuudestani. Kun ei tarvitse olla kenellekään mieliksi, eikä tarvitse olla vieraanvarainen tai olla tavoitettavissa.
Jostain syystä luokseni on kuitenkin tulossa vieraita! Enkä tiedä ollako iloinen vai ei? Tai mikä olisin?

Ja kun ei kukaan (älkää!!) ole aikoihin minua blogiplakaatilla muistanut, muistan itse itseäni. Yllättyen avaan rapisevan lahjakääreen ja kääntelen käsissäni painavaa ja kullattua muistomerkkiä. Saatan jopa tirauttaa kyyneleen, jonka pyyhin salaa pois. Rullaan kyynelistä kastuneen paidanhihan (räkäinenkin se on) kyynärvarteen.

On ihan mahtavaa olla YB! Se on siististi cuul!

Työvälineitä

b. tuossa ehti jo osin sivuamaan samaa asiaa toisesta näkövinkkelistä (kulmahiomakone!) kuin mitä itse ajattelin muutamalla sanasella pohtia. Nimittäin sitä spämmiä jota sähköpostitse saattaa silloin tällöin tulla. Etenkin gmail-postini tuppaa täyttymään varsin innokkaasti mm. Viagra-mainostajien lähestymisyrityksistä. Koska en ole kohderyhmää, en tarvitse tuhdimpaa työvälinettä enkä pidempää pensseliä (enkä myöskään tunne ketään jolta moisia puuttuisi, whooahhahah).
Onko kukaan koskaan kertonut spämmääjälle että kannattaisi käyttää hieman aikaa kohderyhmäanalyysiin ja markkinatutkintaan? Minä ottaisin mielelläni vastaan kymmenittäin ja sadoittain spämmiä jos niiden aihealue (kengät?) kiinnostaisi enemmän. Ja joskus saattaisin jopa klikata tarjottua linkkiä ja tulla huiputetuksi.

En ole muistini mukaan aikoihin kehunut itseäni, koska olen niin äärettömän vaatimaton. Mutta voisin ohimennen mainita kuinka kannoin pakastimen ihan itse pihalle (myös portaat) ja uuteen paikkaansa toisaalle. Toisaalta, koska muistini on mitä on eli hatara, on mahdollista että olen tullut maininneeksi urotekoni.
Ihan turhaan en ole käyttänyt aikaani pullistelemalla peilin edessä.

Ajatella, Miehen ja minun painoero on noin 50 kiloa eikä meistä kumpikaan ole fläsä. Eikä pitkä.
Khuul.

Monopoli

Saamieni tietojen mukaan en ole tätä aikaisemmin tienyt miltä tuntuu olla pelkkä pelinappula mutta viimeisimmän päivityksen jälkeen minusta sellainen tehtiin. Eikä se juurikaan kummoiselta tunnu.
Pelilauta on edelleen sama, eri tyyppi vain puristaa päätäni.

Kypsnytkin olen, moneen asiaan. Viikonlopun tiimellyksessä olen ollut vihainen etanoille, niiden kuolemattomuudelle, peleille, pelaajien vanhemmille, aikatauluille sekä levottomille unille. Aikamoista kärttyilyä, siis.
Sitä pohdin mielessäni, että minkä ihmeen takia vanhemmat pelaavat niin vimmatusti ipanoidensa puolesta siinä kentän laidalla, tarkoituksellisen äänekkäästi kuiskaten loukkauksia vastapuolen pelaajista ja nuoleskelevat tuomaria oman etunsa nimissä? Olen ollut erheellisesti siinä luulossa, että reilu peli ja jotain sinnepäin. Väärässä yhtäkaikki.
Itse pyrin kannustamaan ja siinä tohinassa saatan vahingossa kannustaa vastajoukkueen edustajaakin, jos oikein hyvin menee. Anteeksi siitä.

Tämä(kin) voisi olla loppuelämän ensimmäinen päivä.

Omin sanoin

Ihan saletisti käy kypsyttämään kun mm-kisojen ihan oma kilpailijahaastattelijamme pyytää kisaajalta vastausta "omin sanoin". Niinku eilenkin Keskisalolta ja taannoin Ingbergiltä ja Karjalaiselta jopa jollen väärin muista.

Oisko niillä vaihtoehtona lukea fiilikset suoraan teleprompterilta??

Näytä sarves ja ne muut

Kuinka voikin olla ihmisiä niin kahdenlaisia - niitä joista on iloa ja niitä joista ei ole.
Minusta on.

Internetin ihmemaasta tilaamani kengät osoittautuivat ihaniksi. Kauniit ja suurenmoiset. Ja valitettavasti myös liian suuret. Illan vietin kenkieni parissa ja tein surutyötä, valmistauduin luopumaan. Tänään olen reipas ja palautan jalkineet myyjälle, takaisin internetiin.
Olen hyvin harmissani ja äärimmäisen pettynyt.

Aamulla olin törmäämäisilläni pihamme ensimmäiseen etanaan. Koska kammoan kaikkea ylimääräistä (ja onhan toki litteratuuri täynnä kertomuksia tappajaetanoista), katkaisin elikon kahteen kappaleeseen eräällä työvälineellä (en tiedä oikeata nimeä mutta jos kalkutin kuulostaa tutulta, niin se se oli) ja viskasin pätkät metsähallituksen huomaan.
Etanat ovatkin sitten seuraava ahdistuksen aiheeni. Hiiriä ei välikatossa ole enää aikoihin ollut eikä ipanan entisistä kihomadoistakaan enää puhuta ja muurahaisetkin saatiin pysymään talon ulkopuolella, siispä etanat.

Mies ilahdutti minua suuresti (yritän olla sarkastinen siinä onnistumatta). Hän oli päättänyt että osallistuu taas taloustöiden tekemiseen. "Huikeeta! Näppärää!", hihkuin mielessäni. Milloin lieneekään päättänyt ettei osallistu? Ja tarvitaanko tekemiseen ylipäätään erillinen päätös??
En ole koskaan tajunnut päättää.

Onnentyttö

Koirahuumaukseni alkaa tavoittamaan jo huolestuttavan tason. Koiranuhailustani huolimatta vaikutan olevani valmis sijoittamaan toistatuhatta paikallista rahaa ihanan ruttuiseen koiranpentuun vaikka riski pettyä ja saada entistä voimakkaammat allergiset oireet on melkomoinen. Nuha lähtee niistämällä?
Uskon siihen totuuteen että omaan koiraan siedättyy.

Niin pitkään olen vedonnut sadesäähän kun olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä. Nyt olisi syytä jo sataa! Kunnolla! Eilenkin odotin vettä tulevaksi, osan päivää sitä sainkin mutta illalla jo epämiellyttävästi keli oli ihan toisenlainen.
Alkaa tulla ihan huono omatunto kun ei saa mitään tehtyä. Eikä ole mitään hyvää syytä mihin vedota.

Muutama naapuri selvästikin välttelee minun katsekontaktiani siinä pelossa että joutuisi vastaantullessaan tervehtimään. Isontalon setä ei edes käännä päätään äänen suuntaan eikä isontalon tätikään enää vilkuta (ei voi olla niin herkkänahkainen ettei tunnista sen jälkeen kun kävin kurinpalauttamassa jälkikasvuaan vai voiko?? Pitää käydä useammin että pysyy naama mielessä). Sinisentalon täti ei tervettänsä sano vaikka itse aina terppani möläytän, mahtaako olla kuuro? Ensi kerralla taidan viittoilla.
Ihan kaikille vi*tuillakseni vilkutan. Enhän minä millään jaksa muistaa kuka ei ole halukas minua tunnistamaan. Minä tunnistan ihan jokaisen. Ja nauran perään.

Sellainen tyttö

Tovi tuntui viime hetkeltä kun yön hämärässä kiipesin ipanoista pienemmän huoneeseen ja huomasin hänen kyykistyneen nuken kehdon ylle tarkoituksenaan käyttää kehtoa hätänsä helpottamiseen. Toivon totisesti ettei kyseessä ole jatkumo vaan yksittäinen unen kyllästämä hämmennys.
Ipanoista pienempi viettää muutenkin varsin iloluontoista uniaikaa. Milloin huutelee kadonneiden saippuakuplien perään ja milloin suuttuu päiväkotiystävälleen. Ääntä ja liikettä, joka tapauksessa, holtitonta ja hallitsematonta.
En pidä ylimääräisistä yöherätyksistä.

Minulla olisi kymmenittäin kauniita valokuvia eräästä matkakohteesta, mutten voi niitä käyttää. Vasta usean tunnin oleskelun jälkeen luin jostain "verboten" ja valokuvaus oli sellaista.

Eilinen korkokenkäkokeiluni saattaa toistua. Tänään palasin toki turvalliselle tossulinjalleni, olo tuntuu paljon itsemmältäni. Saatan vaikka poiketa jossain ruokatauollani, koroissa jäin nälkäiseksi koska mukana ei ollut eväitä eikä korkokenkäkävelykykyni ole vielä edes kohtuullinen. Kahdesti aioin eilen kaatua.

Internetin iloisesta maailmasta tilasin eräät toiset kengät. Hurjasti toivon että tilaukseni saapuu kotipostiin jo tänään, jotta saa tulevina päivinä nauttia hulvattomista jalkineista!
Taidan olla vähän kenkiin päin kallellaan.

Stiflat

Tahtoo siinä kokematon jalka yllättyä kun muutaman viikon mietinnän jälkeen pukee jalkoihinsa korot (joka päivä olen tahtonut mutta tuumasta siirryin toimeen huomattavasti myöhemmin). Etenkin kun viimeksi korolliset jalkineet koristivat jalkapöytääni noin kymmenkunta vuotta sitten. Ihmettelinkin jo aamusta miksi särkee selkää mutta johtuu tietenkin korkokenkäkokemattomuudestani. Etten jopa sanoisi -neitsyydestäni.
Jotta kauniit kengät eivät menneet hukkaan, pujotin itseni esteettisesti soveltuviin muihinkin vaatteisiin. Harvoinpa olen käyttänyt napillista paitaa ja näin helposti pölyyntyviä housuja. Kyllä tässä mieli nousee vähintään kolmanteen potenssiin ja ihan väkisin käsi kurkottaa huulipunaan. Tulee niin keski-ikäinen olo. Kukkakuosia ei tosin ole.

Kuvassa ei ole kenkä vaan auto. Kallein tai tehokkain sarjavalmisteinen vai mikä se oli?

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai; Parasta kesässä.
Parhautta oli matka ulkomaahan (kotiinpaluu oli vieläkin parempaa). En myöskään pane pahakseni hihitystä jonka kuvan oikeassa alakulmassa rapsutellut mies sai aikaan (kaikkea sitä filmille valottuu).

Itsensäkehittelijä

Voipa siinä aamu äityä huonoksi päiväksi, jos heti aamutuimaan vaaditaan kannanottoa. Aamut heti heräämisen jälkeen pitää pyhittää hartaudelle, hiljaiselle vaellukselle kohti kylpyhuonetta, silmien siristelylle ja huokailulle. Minä en pysty enkä kykene ärtymättä siirtymään unimoodista suoraan älymoodiin vaan sisäinen pakkoni vaatii moodien välille tuntemattoman ajanjakson verran luumuilua.
Huonosti olen kotini asukkaat kouluttanut kun eivät käyttäydy minun ohjesääntöni mukaisesti.

Olen vähän kahden vaiheilla josko nyt olisi syytä ärtyä ja stressaantua. Loppukesä ahdistaa; työväenopiston esite, harrasteryhmien uudet aikataulut ja sisäinen vaatimus oman itsensä kehittämisestä herättelevät jokainen ja itse kukin ilmiömäistä kykyäni ahdistua. Jokseenkin mieleni minun tekevi aloittaa liikunnallinen (tuttu ja turvallinen) harrasteeni uudestaan (jos vain saisin jonkun mukaani), mutta toisaalta pitää varmistaa että Mies pääsee omiin harrasteisiinsa aina kun haluaa. Ja erittäinkin toisaalta, ipanoillekin pitää tarjota mahdollisuus.
Tällä nimenomaisella hetkellä tiistai-illassa on yksi varaus. Jos oikein hurjaksi heittäydyin, sinne tulee myös toinen varaus. Tiedossani olisi myös menoa maanantai-illoille. Ipanoiden kalenteriin mahtuisi niin keskiviikko- ja torstai-illoiksi kehittävää toimintaa. Hurjina hetkinäni kuvittelen että sunnuntaisin poikkeaisin itsekin vielä vähän liikahtelemassa. Vielä pitäisi ehtiä olla luopumatta vanhasta jumppailusta.
Mielestäni minulla taitaa olla syytä ahdistua. Kuskaamista ja maksamista, mitäpä minä vapaa-ajallani muuta tekisin.

Sataisi edes.

En ole mikään korttiaskartelija.

Se on takaisin nyt, nimittäin allekirjoittanut. Herätyspuhelin tilutti kolme tuntia aikaisemmin kuin mihin loman aikana ehti itsensä totuttaa ja josta syystä myös nyt tämä ihminen on tavallistakin uneliaampi. Suhde Nukkumatin kanssa olisi tervetullut yllätys tähän aurinkoiseen aamupäivään.

Hienosti on taas olkalihas kehittynyt, rautasahaaminen yllättävästi puree laiskaan lihaan. Enpä menisi ivaamaan lautojen maaliakaan, se on nimittäin merkittävästi lisääntynyt muutaman viime päivän aikana (mitäpä suotta mitään tekemään kuin viime hetkessä vasta). Pihan olomuotokin on suhteellisen siedettävä ja kämmenen rakkokin alkaa (muista mustelmista puhumattakaan) parantua. Kohta voin jo ottaa kiinni jostain.

Ipanoista pienempi oppi taas isommaltaan ihan uuden sanan. Kuinka voikin olla niin jännää huutaa "kyrp*" (jemmasin viimeisen kirjaimen, se on ää) ja samalla kurittaa nauruun tikahtuvaa vierasta avarasti kämmenellä! Ipanoista isompi ei kyennyt huvitukseltaan nousemaan ylös katukivetykseltä.
Minuakin olisi naurattanut jos en olisi jo valmiiksi nauranut.

Jossain kohtaa unen ja valveen rajamailla mietin ihan uutta blogia.