Konkurenssi

Siinä saattaa käydä niinkin, että kun itseensä tympääntynyt ikääntyvä äitihenkilö hajasijoittaa itsensä kauppakeskukseen ja sen kauppakeskuksen erääseen vaatehtimoon, että yhden ihan kivan takin lisäksi kainaloon eksyy toinen, todella ihana takki. Ja ne on erityisen pakko ostaa kumpainenkin siitä syystä, että ei kukaan muu ehtisi ensin, ja varsinkin siksi että ovat kumpikin niin erilaisia mutta kuitenkin niin samanlaisesti sopivat nätisti sen itseensä tympääntyneen keski-ikää lähestyvän äitihenkilön rungon suojaksi.
Voipi myös olla että kotimatkalla hajasijoituksesta tuo em. henkilö koki aavistuksenomaista morkkista hulvattomasta osteskelustaan, mutta päätti rentoutua kun Mies vakuutti että mennään yhdessä sitten konkurssiin.

Taidan maksaa eräänkin laskun, on helpompi päästä sinne konkurssiin.

Ei hyvä

Totaalinen writer's block iskee samalla sekunnilla kun Bloggerin näkymä aukeaa. Eipä voisi vähempää houkutella kirjottamaan tämä.
Ehkä se yrittää sanoa jotain.

Olisin niin tahtonut hankkia itselleni syksyä varten takin, muutamaa jo kokeilinkin, mutta päädyin lopulta ostamaan ipanoista isommalle uuden puhelimen, koska oli mennyt rikkomaan vanhansa. Ihan kiusallani ostin halvimman mahdollisen, kamerattomankin osasin löytää.
Kannattaa olla äiti, voi lykätä omat tarpeensa syrjään. Mitäpä minä millään.

Onko se sitten pimeämpi vuodenaika vai mikä mutta niin olisin voinut aamulla nukkua lämpimän peiton alla nousematta ylös koko päivänä. Herättimen torkkuhälytin kävi jo viimeisiään ennenkuin sain itsestäni riittävän paljon irti. Suihkussa lämmin vesi loppui hetkeä liian ajoissa, ehdin saamaan kylmää. Liikennevaloissa silmäni olisivat tahtoneet takaisin off-asentoon.
Ei varmaan lupaa hyvää.

Itsesääli ei juurikaan lämmitä mieltä.

Pelokas

Säikkyilyni iltahämärässä johti siihen että toin ipanoista pienemmän polkupyörän eteiseen viettämään yötänsä. Jotenkin tuntui siltä että varastossa olisi ollut ylimääräisiä huopahattupäisiä henkilöitä, jotka tarraavaat kaulaani. Vaikka niin pidänkin syksystä, pimeys saa minut häiriintymään. Säikyn olemattomia ja kammoan ääniä.
Taskulamppu, kunnon taskulamppu. Tehokkaan sellaisen tarvitsen skannatakseni ympäristön ennen pimeään astumista.

Odotan viikonlopun vapaita erityisen innokkaasti, olen visioinut itseni jo muutamaan miellyttävään tehtävään. Mielikuvaharjoittelemalla on helpompi tarttua toimeen, melkein puolet jo tehtynä ennen varsinaista tekemisen aloittamista. Toisaalta, kiivas mielikuvaharjoittelu voi väsyttää niin rankasti, että on syytä jättää varsinainen suoritus väliin jotta ei lankea ylikuntoon.
Useimmiten harrastan tuota edellämainittua jälkimmäistä.

En juurikaan toivo pahaa toisille, mutta ajoittain tunnustan nauttivani tietyistä tilanteista. Ja koska olen häveliäs ja hyvätapainen ihminen, en edes vinkkaa.

Hyvää päivää kaikki blogini Kullervot!

Megalomaaninen

Yllätysvieraissa on se erinomainen puoli, että tulevat varkain. Ei muuta hyvää olekaan.
Kaaoksen järjesteleminen esittelykuntoon olisi vienyt aikaa enemmän kuin ne kymmenen minuuttia jotka minulle lopulta suotiin. Viimeisiä leivänmuruja laapin vieraan jalkojen alta. Onneksi ipanoista pienempi auttoi tietyiltä osin. Muistinhan kiittää?

Vein itseni massamittaukseen. Voin kertoa (koska tieto lisää tuskaa), että lihasmassan määrä kehossani on noin 31% ja läskimassan noin 28%. Sisäelinrasvaisuuteni on ideaaleissa lukemissa. Niin kauan kuin lihasmääräni on edes säälittävästi enemmän kuin läskin määrä, olen aavistuksen tyytyväinen.
Voin myös kertoa, että aloittaessani "parempi minä" -projektia, olivat lukemat jotain muuta. En muista mitä, olisi pitänyt kirjata paperille.

Illalla aloittanen huopalapasurakan. Huopalapa surakan. Huopa lapasurakan.

Pelivimma

Jälleen kerran, minusta tulee niin paljon parempi ihminen. Eikä pelkästään uuden polkupyörän ansiosta vaan myös siksi että päätän aloittaa itseni hilaamisen kohti suurenmoisempaa tulevaisuutta ja paksumpaa palkkapussukkaa. Minusta tulee taas osittain opiskeleva!
Toisaalta, historia mahdollisesti tulee toistamaan itseään. En kykene sitoutumaan pitkäjänteiseen toimintaan (kaksi keskeytettyä koulutusta jo hallussa) enkä missään tapauksessa ole kovin hyvä paikallani istumisessa. Mutta nyt, vielä, ajatus uuden oppimisesta tuntuu ihan hyvältä.

Taisinpa tuossa aiemmin yrittää mainostaa uutta pyörääni, vai mainitsinko? Minullahan ei ole ollut puutetta kaksipyöräisestä, mutta hinkuni kasvoi hallitsemattomaksi ja tilasin aivan parhaan mankelin.
Jos on mahdollista tuottaa itselleen lisäarvoa pienillä asioilla, teen sen. Jos pyöräilen, miksipä en pyöräilisi ihanalla pyörällä? Jos autoilen, miksipä en autoilisi sellaisella kulkineella joka ilahduttaa? Jos puen ylleni lämpimän takin, miksipä takkini ei olisi omasta mielestäni hupaisa? Kyllä, taidan olla materialisti, yhdellä tapaa.

Ipanoista pienempi on varannut minulta aikaa lautapelaamiseen. Hän on suunnitellut jo kaksi peliä, joiden säännöt ovat minulla hämärän peitossa, mutta jotka selviävät pelin edetessä. Eilen hävisin, vaikka sain kakkosmunasta balleriinan, koska kirjainnopista ei tullut oman nimeni kirjaimia. Tosin, olisin siitäkin huolimatta voittanut jos kolmosmuna olisi osoittanut nopan suuntaan.
Tänään tätä lisää.

Good hair day

Se ruma s-sana ei ollutkaan sitä mitä tohtori epäili vaan ihan viattomasti erästä muuta vaivaa. Onpa ihanaa! Ensimmäinen ja suurin murheistani on nyt häivytetty kartalta ja voin täysillä keskittyä kahteen muuhun mieliharmiin. Joista kolmannen osalta on saavutettu konsensus ja yhtämieli. Murhe nro 2 ei ole niin paha kuin miltä korva sen haluaa kuulostavan, joten en murehduta mieltäni silläkään.
Melkomoinen hyvän päivän alku tänään. Taidan palkita itseni.

Huomenna on taas tarpeen potkia innokkaimpia pois tieltään. En jaksa sietää ruokakauppareissullani ylimääräisiä häiriötekijöitä, en etenkään niitä jotka kilkuttavat keräslipastaan ties minkä hyvän asian puolesta. Kilkuttaisivat vaikka Nova Groupin konkurssipesän ovella, kun sinne tuntuu palautuvan ihan käsittämättömästi rahaa. (En muuten käsitä minkä ihmeen takia Tiura halusi "pelata aikaa" valehtelemalla ensin palauttavansa valokuvamaksuja, kun kyse oli kokoajan lentolippufyffestä? Olisi keksinyt jotain uskottavampaa. Mä oon niin hyvälaatuinen hölmö etten vaan aina tajuu. Mäkin aina sanon Miehelle että ostan valokuvia vaikka oikeesti ostin taas uudet kengät.)

Hyvää hiuspäivää kaikille! Mullon!

Ipana

Ipanoista pienempi pohtii evoluutioteorian ja jeesusteorian todentamista päätyäkseen jommankumman osalta uskottavaan lopputulokseen.
Toivon että pohjaton uteliaisuus ja kyky kyseenalaistaa säilyvät.

Ipanoista pienempi laulaa poikkeuksetta lähes aina (poikkeuksetta ja lähes aina kumoavat osin toisensa?). Etenkin suihkusta on kuultu monenmoisia lyriikan helmiä kotimaisesta iskelmästä aina kevyehköön vierasmaalaiseen poppenpolliin. Vessassa on myös vastaavanlainen kaakelein toteutettu akustiikka, mikä johtaa siihen että kylpyhuone on varattu pitkiä aikoja pelkkään laululliseen hurmokseen.
Toivon että halu käyttää ääntä ja muovata sanoja säilyvät.

Kello on kohta yhdeksän ja maailmassa kaikki hyvin.

Linkkejä

Muutamana viime aikana olen saanut vastaanottaa huonoja uutisia aivan liikaa. Tänään iski ensimmäisen kerran lamaannus. Viimeistään huomenna selviää ensimmäisen huonon uutisen luonne ja loppuviikosta lähtee toisen kohdalta vyyhti purkautumaan. Kolmatta aletaan vasta tänään miettiä; mihin se johtaa ja tarvitaanko korjaavia toimenpiteitä.
Taidan olla liian hyvä ja vahva ihminen.

Hieno kirjoitus tuolla (More to love!n tytöt on varmasti ihkuja kumpainenkin). Tavalliseen tapaani en kommentoi suoraan (Marginaalin Jani on loistavasti pohtinut kommentoimattomuutta), vaan sanon tässä että minäpä olinkin aikanaan niin tyhmä etten itse tajunnut että minua kiusattiin. Ehkä erinomaisen hyvä niin - ei nimittäin koskaan pelottanut mennä kouluun! Vasta myöhemmin (tai vasta äskettäin) olen ymmärtänyt tulleeni syvästi dissatuksi ja olen tajunnut että ne supinat selkäni takana eivät olleet kehuja. Ja ne lumihankeen kaatamisetkaan eivät olleet vahinkoja vaikkei niitä kukaan vahingoksi väittänytkään.
Kiusaamista on montaa sorttia.

Olenko muistanut mainita että olen aivan välttämättömän hyvä kotihieroja (välttämätön siksi että kaikilla pitäisi olla)? Jo toisen hierontapöydän rikoin.
Onneksi on takuu.

Kaupan täti muistelee

Ammoisina aikoina ja muinoin olen viettänyt aikaani matalapalkattuna kaupan tätinä (pois se täti minusta, olin nuori ja sorja vaan en nätti silloinkaan). Kun viime aikoina olen saattanut lukaista uutisia myytävien eväiden tuoreuksista ja muista häiritsevistä ominaisuuksista, voisin verestää harittavaa muistiani.
Ulkomaan appelsiinit olivat tulomatkallaan ulkomaasta saaneet pintaansa "hieman" härmää, joten mars takaisin takahuoneeseen ja rätti käteen. Appelsiini suorastaan heijasti valoa kunhan sitä kiivaasti hetken aikaa jynssäsi ja menekki oli taas taattu. Taisinpa käytää ikkunanpesuspraytä pahimpiin homepilkkuihin.
Sattuipa eräs lihatiskin myyjä viipaloimaan sormeaan metukan joukkoon. Tokihan ensiapuun tuo onneton henkilö kuskattiin mutta viipalointikone jatkoi verestä huolimatta hyrinäänsä, olihan makkaratiskillä varsin paljon jonottajia. Mikä ihmeen desinfiointi?
Jos sattui leipätiskin takana ote lipeämään limpusta, ei hätää, asiakkaalle tietenkin annettiin hyllystä uusi limppu, mutta heti kun asiakkaiden katse vältti, nostettiin tasapainonsa menettänyt leipä takaisin vitriiniin. Ja kauppa kävi.

Minä haluan pikkukaupat ja palvelun takaisin. Se on niin nostalgista.

Ihan kuin perjantaina

Ihanko vähän vain lankeaisin, jos voisin, Napapiiri Jeans -merkin Pallas -takkiin? Onnekseni Rollo on turhan kaukana täältä näkökulmasta, vaikka muuten sijaitseekin kohtuullisen keskeisellä paikalla. Toinen, vähäisempi, ongelmani saattaisi olla hinta, mutta kun kohdistan valitukseni etäisyyteen, euroilla pilattu sivuseikka jää lähes huomiotta. Kaunis takki yhtäkaikki. Sopisi ylleni kuin nakuteltu.
Huomaattehan kuinka luontevasti esittelen hinkujani muoti- ja laifstail-tyyliin?

Ilmeisesti menetän jotain, kun en jaksa olla innostunut yhteisöllisyydestä. Tiedän että se-ja-se ovat menossa humppapumppaporukan kanssa iloiselle matkalle, syömään ja ilakoimaan, mutta en millään näe itseäni mukana. Edes kuvitteellisesti. En löydä itsestäni sitä geeniä, joka kattaisi muutamille vieraille ihan huvin vuoksi runsaan pöydän ja viettäisi iltaa seurustellen.
Yritin, itsestäni huolimatta ja jostain rohkaistuneena, järjestää itselleni seuraa erääksi ajanhetkeksi, mutten ole yhtään harmissani epäonnistumisestani. Oletan, etten ole "kypsynyt" ikäni vaatimalla vakavuudella ja siksi entiset ystävät ovat menneet aikani ohitse. Eikä uusia ole.
Huomasin että PMMP:llä olisi keikka Tampereella. Samuli Edelmanin vakavaa musiikkia olen kerran käynyt kuuntelemassa ja minua nauratti niin kovin, olin aivan väärässä paikassa.

Olen listoittanut tänä päivänä. Valmiina ovat ostoslista Ikeaan (henkarit, hyllyt ja pari turhaketta) sekä lista ipanoista pienemmälle, jotta tietää mitä matkakassiinsa survaisee. Lista maksettaviksi erääntyvistä laskuista on myös, mutta sitä en ole huomaavinani.
Kaasujalkani vipattaa jo lähtövalmiudessa, luulen että voisi olla jo perjantai.

Reikiä ja kenkiä

Ei kannata ottaa särkyneestä Teema-lautasesta holtittomasti kiinni, ei ainakaan väärästä reunasta. Voi nimittäin ikävästi kadota hippusta pienempi sirpale sormenpäähän. Muutamana päivänä olen muistanut yrittää kaivaa hippua pois pinseteillä (ei lykkyä) ja muutamana päivänä olen yrittänyt muistaa ottaa hippusta pois neulalla (ei lykkyä). Tänään sormenpäätä jo pakotti siihen malliin, että sirpale piti saada pois juuri nyt eikä kohta, joten työvälineiden puutteessa kaivoin kynsilläni reiän sormeen ja poistin lautasen palan.
Nyt sormeen sattuu kun siinä on reikä.

Posti toi kotiini (tai hain postin paikallistoimistosta, Siwasta) uudet syysjalkineet. Näyttävät varsin pikkumyymäisiltä. Olen hyvin tyytyväinen nettiostokseeni (vaikkakin kenkiä on tullut viimeisen kuukauden aikana hankittua jo kolmet, joista kahdet Converset) ja odotan innolla kylmää keliä.
Pakollisia liikkeitä peilin edessä suorittaessani tajusin että minulta puuttuu taas vaatteita. Housuni eivät viihdy myy-kenkieni seurassa, joten on mahdollista ja jopa todennäköistä että ostosmaniani jatkuu. (Saatan testata lukioaikaisia pillejäni? Kaipaan huvitusta.)
Taitaa minulta puuttua takkiparkakin.

Tänään on loppuelämäni viides päivä ja maailmassa kaikki hyvin.

Monenlaisia ihmisiä

Kuvitellaanpa että olen vapaaehtoisesti osallistunut ipanoiden harrasteita tukevaan toimintaan. Eräänä hetkenä satun vaikkapa järjestelemään kauniimpaan riviin tiettyjä hyödykkeitä. Kunnes TätiTouhottajan kädet tönäisevät omani pois hyödykkeiden kimpusta ja hän ryhtyy toimeen sijastani, sanomatta sanaakaan, ei vihaisena vaan luonnolleen ominaiseen tapaan. Eipä ensimmäisellä kerralla ärsyttänyt juurikaan, mutta kun sama toistui uudestaan hetken päästä, saatoin olla aavistuksen tuohtunut.
Tai aikuisten oikeasti, en ärtynyt juurikaan. Nauroin mielessäni kaikille niille ihmisille, jotka joutuvat päivästä toiseen kärsimään TätiTouhottajan seurasta. Minä voin valita seurani paremmin.

Ipanoista pienempi pitää minua ja isäänsä maailmankaikkeuden viisaimpina ihmisinä (tai eräinä viisaimmista ainakin), mikä ei sinällään ole ihme sillä mehän olemme, mutta ajoittain tulee hetkiä jolloin voisi delegoida vastausvastuun jollekulle toiselle. Yleensä minä delegoin Miehelle.
- miten aikuisena osaa puhua kaikkia kieliä?
- kuka tietää maailmassa kaiken?
- miksi ihmisellä on vain kaksi jalkaa?
- miksi kutitus kutittaa?
- mikä on maapallon yläpuoli?
Ne kysymykset, joita ei kysytä, ovat vaikeimpia. Kun pitäisi pystyä kertomaan asioista ennenkuin paha maailma vastaa puolestani. Ipanoista isompi on sellaisessa vaiheessa että jättää tiedustelematta. En pidä siitä.

Perjantaina minä sijaitsen Ikeassa. Ostan (pikku-)autollisen tarpeellista turhuutta ja oleminen on taas kevyempää.

Avokämmenellä

Sattuipa eräänä päivänä sellainen tapahtuma, jossa en ollut osallisena. Jälkikäteen kerrottuna minua silti tuppasi kovasti huvituttamaan moinen. Jätän kertomatta mehevimmät kohdat ja mainitsen, etten yllättynyt yhtään. Ja toisaalta, yllätyin kovin että päähenkilö toimi taas niin kovasti oman luonteensa mukaan eikä sensuroinut omaa itseään edes lopputilin pelossa.
Joskus voisi olla olematta niin suoraviivaisesti "minä itse".

Eilen taisin kirjata muutamalla rivillä tuoreimmasta ahdistuksen aiheestani. Ja melko nopeasti myös poistin kirjoitukseni. Yhtäkaikki, tohtorin suulla sanottu syöpäepäily ei missään tapauksessa anna aihetta tasajalkahyppyihin juuri nyt.

Ipanoista isomman pikkuvauvapäivistä olen aikoinaan kirjannnut tapahtumia isoon seinäkalenteriin, jota olen tallessa kuljettanut ja josta olen vuosikaudet luullut kopioivani merkittävät tekstit ns. vauvakirjaan. Sitä ihmettä ei ole koskaan tapahtunut. Viime siivouksessa lopulta tunnustin tappioni ja viskasin tilaa vievän kalenterin kierrätykseen. Jos en kymmenessä vuodessa saa jotain tehtyä, niin se todennäköisesti jää tekemättä kokonaan.
Kävipä sitten niin että eilen olisi tuota kalenteria kovasti kaivattu. Jälkipolville en pysty vauvahuuruisista vuosista enää mitään muistelemaan. Muistan toki ensimmäisen sanan ja sille ajankohdan, mutta ensimmäiset askeleet ja muut historiallisesti tärkeät tapahtumat ovat lopullisesti hukassa.
Huono äiti.

Tuttuja tupa täynnä

Pääsin juuri sanomasta että on ihana olla epäsosiaalinen ja jurpo ihmisten seurassa, niin eiköhän tontilleni pelmahtanut pari mukavaa ihmistä lähihistoriasta ja ai kuinka meillä olikin mukavaa! Tai niin ainakin kohteliaasti jälkikäteen kuittaillaan.
Kun on kymmenen vuoden tapaamisvälit, niin mukavasti huomaa kuka on vanhentunut ja millä lailla (ja kuka ei, siis minä). Pakko tunnustaa, että näin harvakseltaan tavattaessa pysyy juttuputki ihmeen avoimena ja voi muutenkin jatkaa asiaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Minusta olisi mukavaa nähdä kyseisiä ihmisiä taas uudestaan, mutta aloitekyvyttömänä ihmisenä toivon että joku muu järjestäisi olosuhteet kohdalleen.

Ipanoista nuorempi oli huomattavasti äitiään aloitteellisempi. Hän päätti lähteä metsään jaloittelemaan, täysin vailla lupaa (jota ei tietenkään olisi saanut) ja ennakkoilmoitusta. Ehdin jo tovin olemaan huolissani (lähinnä siksi etten tiennyt mistä kohtaa metsää lähtisin hakemaan ja kuinka lähelle saisin auton ajettua), onneksi kuitenkin ipana palasi aikanaan posket punoittaen samaa reittiä kuin oli kadonnutkin.
Kiellettyjen listalla ovat nyt myös itsenäiset metsäreissut. Ja on ehdottoman kiellettyä säikytellä minua.

Tämä nyt ehkä tulee vähän jälkijunassa (tilanne todennäköisesti jo ohi), mutta minun on ihan pakko taas tietää että BB-Sami joka vonkaa humalaspäissään BB-Kätliniä, tulee vetämään pitkän vesiperän. BB-Sami lähinnä tekee katsojasta myötähäpeilijän, kun ei tajua selkeitä merkkejä BB-Kätlinin innottomuudesta. Tai voihan olla että BB-Kätlinin tavaramerkki on olla ihan älyttömän kolea vaikka kone käy kuumana?
Miten niin mistä minä tuonkin tiedän? Olen selvännäkijä, en katso laadutonta tosi-tv-propagandaa.

Loppuun vielä sana päivän asusta; helv*etin kummallisen näköinen kaapu kuten kuvasta näkyy. Jumpe että näytän paksulta kuvassa.