Jälkeiset

Mahtoiko edes kunnolla sapettaakaan kun huiman joulushoppailun korvasin makoilemalla ensiavun laverilla tippaletkutettuna. Eikä silloinkaan kun uusintayritystä shoppailumarkkinoille pyrkiessäni puhelimeni soi ja hoitajatäti kutsuu takaisin tiputettavaksi ja sydänfilmattavaksi. Kun meni vähän huonosti mulla, kuulemma.
Oleellista kai lopulta oli se että minulla oli the Lista, jonka mukaan viime hetket vietin ja hankin kaiken mitä muutamaa päivää aikaisemmin yritin rennosti ja stressittä pois alta hoitaa. Uudelle muistilapulleni kirjoitan isoin kirjaimin ettei ensimmäinenkään jouluvieras ole tervetullut tulevana vuonna. Jos ei päähänottoa muuten tule niin tarpeettomista ihmisistä kuitenkin.
Hukkaan meni sekin viikko.

Pitkällä viikolla minua ilahdutti suuresti muutama hupaisa tilanne. Hurjasti nauroin (ja ehkä vähän loukkaannuinkin) kun Mies löysi vanhan valokuvani ja kehui kuinka onkaan tyytyväinen nykyminääni, etten ole enää "tuollainen nauris" (parhaillaan pilkon kyseistä kuvaa palasiksi). Hallitsemattoman kohtauksen aiheutti se salainen peräilmanpäästö kun ipanoista pienempi istui vieressä ja ihmetteli miten hänen uusi joululahjoitettu laitteensa haiseekin pierulta. Hyvä minä! Huippuäiti!
Saatoin muulloinkin naurahdella.

En aio olla rikollinen uudenvuodenyönä. Polttelen ihan itse kaikki tähtisädetikut, en anna ipanoille yhtään.

Nappikauppaa

Lämmin kiitos postipojalle, -tytölle tai -henkilölle sekä erityisesti postittajalle! Hulluilla on halvat huvit, tässä tapauksessa vallan ilmaiset (mistä olen toki harmissani) eli monta hillitöntä hetkeä tiedossa.

Neljännen päivän nuha näkyy. Nenänpielet ovat niistämisestä karheat ja kurkun luovuttaisin mielelläni pois. Ei tällä kipeällä mitään tee.
Unenpuute (tai laadun heikkous) saa tekemään omituisia asioita. Juurikin aamupesulla huomasin kovasti ihmetteleväni minne pyyhe pitikään ripustaa. No ei ainakaan imurikomeroon jonka ovea auoin.

Tänä päivänä olen kiitollinen sille jollekulle, joka on joskus ammoin kehittänyt villasukat.

Tavallistakin tavallisempaa

Ei tiennyt tämä täti vielä eilen aamulla kuinka iloisesti päivän mittaan kävisikään. Ne poppikset, jotka ikävästi unohtuivat jo lauantaina Ideaparkin tiimellyksessä, olivat tarkoitetut juuri minulle ja odottivat yhden ylimääräisen päivän noutajaansa. Nyt minulla taas on uudet kengät ja siksipä illalla totesinkin että kenkävarastoni on saavuttanut lakipisteensä.
Ollakseni parempi kuluttaja kierrätän yhdet liian isot ja armottoman päheät nahkasaappaat jollekulle. Käyttämättömät jopa.

Jouluahdistus on ottanut minut otteeseensa. Kaiken olen melkein hankkinut, paitsi en juurikaan mitään. Korvien välissä kyllä on kohtuullisen hyvä hankintalista, mutta se viimeinen urotyö - suorittaminen - on vaiheessa.
Suututtaa (tai sitten se on sitä ahdistusta) että yhden päivän takia pitää kaataa talous kumolleen ja ostaa ihan vain ostamisen takia. Mutta hei, silti olin vahingoniloinen sille tädille jonka ostokärryt olivat ylitäynnä Toys'r'usin tavaroita. Ipanoiden kanssa yritin käydä kyseisessä lelumyymälässä mutta ipanoista kumpainenkin halusi mokomasta härdellistä pian pois.

Suosittelen ihan kaikille Sorin sirkuksen Sorigamia. Elämys oli vallan loistava, jos en muistele sitä parkuvaa ipanaa, joka vaati popparinsa kaadettuaan kovaan ääneen uutta purkkia mässättäväkseen. Onneksi sekin rakas lapsi toimitettiin pikaisesti ovesta ulos.
Omat hyvin ja erinomaisesti käyttyvät kullannuppuseni jaksoivat koko pitkän esityksen väliaikoineen vallan loistavasti. Kotimatkalla tosin toiselta tuli parku ja hammastenkiristys kun ei sirkukseen ihan noin vain mennäkään töihin.

Torstai

Olin eilen vaihteeksi omaa itseäni parempi ihminen enkä vilauttanut kitapurjeitani huudon merkeissä ensinkään. Onneksi tänä aamulla sain vähän loivennella ja murahtelinkin totuttuun tapaan vähän vauhtia unisiin laiskiaisiin.
Voin tunnustaa, että eilinen oli haastava ilta. Useammin kuin kymmenkunta kertaa olin aivan valmis ylittämään desibelisäännökset ihan vain jotta saisin kurin ja järjestyksen palautettua haluamalleni tasolle. Kiehuin sisäisesti ja purin huulta.
Tie valaistumiseen on pitkä ja kivinen, mutta jouluna saan vastaavasti paljon lahjoja. Ihan jokaisen jonka itselleni ostan.

Sisäpiirijuorut ovat aina ilahduttavia. Onnistuin saamaan tietooni järisyttävän vinkin korttelinaapurin synkästä salaisuudesta, koska osasin laskea facebookin avulla paljonko on yksi ynnä yksi. Hämmästyttävää stalkkailua.
Enemmän tosin kiinnostaisi olla kärpäsenä muiden katossa ja kuulla mitä meistä puhutaan. Kärpäslätkää varoisin.

Ipanoista pienempi kertoi mikä on ulkomainen kummilapsi. Se on sellainen sukulainen Afrikassa jonka voi ostaa, myydä tai vuokrata.