Aallonpohjasta, päivää. Tekemättömät painavat niskassani, tuntuu kuin keuhkot kiireisinä vain pintahengittäisivät ja sydän paukkaa sataa. Kaiken lisäksi olen onnistunut tallettamaan erään tärkeän asiakirjan niin hyvään paikkaan, etten etenkään itse sitä löydä. Erityisen tärkeäksi sen tekee se tosiasia että kyseisellä asiakirjalla saisin työtaakastani jopa 80 tunnin alennuksen.
Enkä voi väittää että olisin juurikaan ilahtunut kun tarvoin juuri sataneessa lisälumessa. Tai rännässä. Kevytkengissäni.
Jos jotain onkin hukassa, vastaavasti jotain muuta löytyi. Jääkaapin jokakymmenvuotisessa inventaariossa uskaltauduin heittämään kierrätykseen mm. margariinia (parasta ennen 2008), puolukkahilloa (parasta ennen 06/2009) ja pussillisen upottavia ja jännänpehmeitä itupottuja. Raskin myös rapsutella jääkaapin hyllyille kuivuneet ties-mitkä. Kyllä jääkaapin elämä nyt hymyilee, on tilaa ja valo näkyy hyllyjen läpi.
On se vaan niin hienoa että jääkaapilla on kaikki hyvin. Edes.
Trulleihin varauduin aimo annoksella. Sälekaihtimien raoista näin kuinka nuo noita-asuihin pukeutuneet karkkikerjäläiset kävivät naapurissa ja yllättäen ohittivat minun tarjoomani kokonaan. Katkerassa mielessäni päättelin että joitakuita lapsista oli ehkä kielletty tulemasta meidän ovellemme? Miksi? Eihän meillä ollut edes norovirusta (josta jollain ovella kuulemma varoiteltiin)? Asuuko meillä epäkilttejä ihmisiä? Olemmeko liian rumia?
Valehtelisin jos väittäisin ettei kukaan käynyt mutta samaan hengenvetoon tunnustan että söin karkkia melkein koko illan. Pahin ähky helpotti nukkumalla.
Kiitos almanakalle lyhyestä viikosta.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti