Iltalehti tosi kivasti kertoo uusista Maajussille morsian -hakijoista. Ja tekstien vieressä on melkein kuvat maajusseista tai -jussiinoista. Niinkuin toi Emmikin tossa.
Eikä naurata yhtään että kirjoitin ensin Maajullille morsian.
edit. nythän tuo virhe on näemmä korjattu. Hyvä niin.
Innossani olen tiiraillut Helsingin seudun kelikameroita, jotta näkisin mitä todella huono ajokeli on. Tähän hetkeen mennessä olen kuvissa nähnyt kohtuullisen tavallista talvikeliä ja melkoisia autojonoja. Ajakaahan rauhallisesti.
Kitkarenkaita mainostan; kivasti pyrkii auto liukkaassa mutkassa pyörähtämään eikä äkkijarruttaminenkaan ole tylsää puuhaa.
Hiukan minua saattaa jännittää tänään. Menen nimittäin autoilevan kansan varaosaliikkeeseen ja ostan akun. Ensinnäkään en tiedä miten saan sen kannettua kassalle ja toisekseen minulle on epäselvää miten sen raahaan autoni kyytiin. Joka asiassa on myös se "toisaalta"; niin tässäkin sillä toisaalta minähän olen jo vanhan akun siirtänyt paikasta A paikkaan B, joten kokemuksen kovalla äänellä väitän jaksavani.
On mahdollista että tulee hiukan jännähiki.
Aleshoppailin eilen. Koska olen laiska ihminen en tietenkään sovittanut vaatetta (halusin myös välttyä ikävältä kampauksen sähköistymiseltä) vaan luotin siihen että kokoni on se mikä se voisi olla. Myyjäkin oli samaa mieltä. Kotona kokeilin vaatetta ja ilolla hihkun meille kaikille että minulle on erityisen "antava" paita! Ei siinä mitään jos seisoskelen perusasennossa mutta kun liikutan käsiäni, avautuu katsojalle kuivakka näkökulma suoraan dekolteeni alapuolella sijaitseviin nappuloihin.
Em. mielikuvalla on hyvä siirtyä viikonlopun viettoon, eikö?
Hetken aikaa esitin hämmentynyttä, kun ipanoista pienempi sanoi että hän haluaa nähdä enemmän vammaisia. Kuulosti aika karulta. Kunnes selvisi, että kaiken pohjalla on kuvitelma että ipana olisi taikurilääkäri, joka simsalabim loihtisi jalattomille jalat, kädettömille kädet ja näppyläisille näppylättömät.
Terveysasema on virikkeellinen ympäristö.
En tiedä kuuluuko normaaliin parisuhteeseen painimista olohuoneen karvalankamatolla, mutta jos kuuluu, totean että harjoitimme normaalia parisuhdetta tovin verran eilen iltasella. Mies oli ihanan yllättynyt (tai todella hyvä huijari) kun sain hänet jumitettua varsin innovatiivisesti. Tosin voima-alivoimaisena käytin myös kutitusta työvälineenä, mitä ei ehkä edukseni lueta.
Mii lavs vähän pöhlät jutut.
Koska lukijakuntani muodostuu ensisijassa teknisesti lahjakkaista edelläkävijöistä, esitän kysymyksen tahi muutaman. Miksipä en hankkisi olohuoneen koristeeksi siihen ihan jättitelkkarin viereen naurettavan pientä Acerin keskusyksikköä (tai miksi sitä älyllistä laatikkoa nykyään kutsutaan) jotta voisin ilahduttaa itseäni jatkuvalla surffauksella aamusta iltaan? Ja miksipä en samantien ostaisi langatonta näppistä integroidulla hiiripallolla, jotta sohvalla maaten en joutuisi surffailemaan epäergonomisesti?
Tai miksipä joo.
Muuten en valittaisi mutta nyt osui omaan nilkkaan. Nimittäin portaita alas astuessani, villasukkajalka lipesi harmillisesti ja akillesjänne sai osumaa.
Toisaalta, avoin kaapin ovi ja sen täsmäosuma suoraan ohimoon tasoittaa vaurioiden jakaantumista. Kun satunnaista vahinkoa on yllä ja alla, on keskimäärin kaikki hyvin.
Sää on mitä parhain olla sisällä. Joten päätin hyödyntää aikaani tehokkaasti, otin kameran ja räpsin asukuvia. Ja vain huomatakseni että näytän aika järisyttävältä. Enkä tarkoita hyvällä tavalla järisyttävältä.
Akun loppuminen kesken session saattoi olla hyvä asia.
Ipanoista isompi on hyvä kokki. Tai ainakin eteiseen leviävä tuoksu on hyvä.
Tiskiosuus kaipaa viilaamista.
Keski-iän pelkoa ei helpota yöllinen hikoilu ja palelu. Tuleeko minustakin se hormonihikeä erittävä narttu, joka laittaa Rexonan päälle Rexonaa ja käy kerran viikossa (perjantaisin) saunomassa? Menetänkö hajuaistini kuten ne vanhat kalkkunat, joiden Rexona+Rexona -yhdistelmän kruunaa ylenmääräinen Yves Rocherin eau de hajuvesi? Saanko minäkin rasvaisen päälaen, jota yritän kahdesti vuodessa hoitaa permanentilla?
Sieluni kieroilla silmillä tiedän aavistavani väärin.
Minun ystävyyteni Facebookissa on varsin kovaa kamaa, sillä muutaman lähipäivän aikana olen saanut vastaanottaa jopa kolme(!) kaverikutsua henkilöiltä, joita en tunne mutta jotka ajoittain sijaitsevat samassa tilassa itseni kanssa. Koska en ole oikeassa elämässä haluttu ystävä saati viehko seuranainen, ihmettelen mitä he minusta haluavat vai luulevatko jopa aivan toiseksi. Ja jos toiseksi kuvittelevat, niin keneksi?
Mietin jo nyt hyviä vastauksia "kavereilleni" kun heille selviää että minä olen minä enkä se jonka he haluaisivat minun olevan. Ankara kuittailu on ainoa keinoni nousta nöyryytyksen yläpuolelle.
Kotini pääkokkina valmistin eilen pannacottaa ja voi että jaksoinkin lusikoida. Ipanoille ei jäänyt edes maistiaista kun äiti pääsi vauhtiin.
Kyllä nyt näppärästi turvottaa.
Punaisella keinonahalla päällystetty National-radio keittiön pöydällä puski kotimaista iskelmää, kun muutaman vuoden ikäisenä nojailin radion edessä ja yritin sisäistää eh-ehehhiä. En muista jäikö sillä kertaa lyriikka pieneen päähän, mutta nyt osaan.
Muistan mustavalkoiset maisemat 70-luvulta, leveät housunpuntit ja froteepaidat. Aurinko paistoi aina.
Vantterasta voimapussista tulikin mieleeni että pitkästä aikaa housuni puristavat väärästä paikasta. Sitä en tiedä onko oikeata paikkaa olemassakaan.
Tämä aamu on mennyt ihan hyvin, olen syönyt vasta lakisääteisen evääni. Tuskin maltan odottaa lankeamistani - mitä hyvää mahdankaan ahtaa suuhuni?
Lukuvinkki: Henning Mankell, Daisy Sisters.
Voihan olla että nukahtamattomuuteni johtuu mielenkiintoisesta kirjasta. Lähisupermegamarketin halpiskorista löysin moisen alle 7 eurolla ja olen hankintaani tyytyväinen.
Koska tämä vaikuttaa jo päivän toiselta kirjotelmalta, lopetan lyhyeen ja katson kohti ulko-ovea. Se kutsuu luokseen.
On se juutuub vain kovin ihmeellinen paikka. Moni muisto menneiltä vuosilta hiipii tajuntaan pelkästään ääntä kuullessani. Fordin takapenkki, rommia ja mitä muuta? Tosin muistan kompin olleen vieläkin villimpi, ehkä näin dementoitumisen kynnyksellä sopiva tahti olisi melkoisen rivakka rynkytys.
Kotona tuuppaan tuuppaan ämyrit kaakkoon ja annan palaa.
Niin paljon kuin jaksankin ipanoista isommalle antaa hygieniaopastusta ja kiellän hieromasta naamaansa likaisilla käsillä jottei tule finnejä, on minua itseäni lykästänyt suurenmoisen finnin verran. Nenänpieli hohtaa punaisena ja kipua kiivasta olen tullut tuntemaan.
Viiden minuutin välein hipaisen ohimennen näppylää vain todetakseni että tallessa on.
Toissapäivänä Eilen viisastuin saunassa ja tänään tajusin että vaikken ehkä ole näkymätön, käyttäydyn joissain tilanteissa kuin sellainen olisin. Hurjassa nuoruudessani ihastuttava seurani on ohitettu niin monesti ja minut on suorastaan jätetty vaille kaikenlaista huomioita (jopa "moi" on ollut aivan liikaa), että vieläkin luulen ettei minua kukaan näe. Luulen ettei minunkaan tarvitse ketään huomata, koska en itse ole huomaamisen arvoinen tai kukaan ei halua juuri minun huomaavan juuri häntä. Siispä säästääkseni kanssaolijat kiusalliselta tunnistamiselta, teen heille palveluksen ja olen olevinani olematta.
Käy järkeen tämä liika miettiminen.
Mikä ihme on "yllin kyllin"? Jos yllin on tosi paljon ja kyllin on vielä enemmän, voisiko ylliniä käyttää muuallakin? Ylli ja kylli? Entä siki ja soki?
Taidan olla vähän heikunkeikun, siispä vapautan itseni viikonlopun viettoon. Sommoro.
Hei vaan kaikki luonnonystävät. Minä en pysty estämään itseäni, kun haluan ihan väkisin kertoa että ensimmäinen ikinä lp-levyni sisälsi muiden kuolemattomien kappaleiden lisäksi tämän linkittämäni; tiittadaa, hyvä yleisö, tämä on Kärpästen juhlat ja lätkän varressa viuhuu Mikko Saarela. Tässä on sitä jotain, mutten ikäväkseni pysty juuri nyt tarkentamaan mikä "se" on.
Valitettava (tai jopa päinvastoin) tosiasia on että pollajukeboxissani ei juuri nyt muita levyjä ole. Toivottavasti ei kohta kellään muullakaan.
Viisastuin eilen illalla saunassa. Ei voi tietää mihin älylliseen riemuvoittoon päädynkään kunhan jaksan pitkäjänteisesti saunoa.
Viisauteni ytimessä päätin että luovun yhdestä asiasta joka ei kiinnosta edes tippaakaan ja otan tilalle toisen asian joka on tarpeen ja joka ei mene logiisuuteensa takia yli ymmärrykseni. Ja saan kaupan päälle yhden opintoviikon, ajatella!
Lisää vaan löylyä.
Sikäli kun olen jotain ymmärtänyt, pillifarkkumuoti alkaa olla ohimennyttä. Vai onko? Nimittäin, satuin haalimaan kaupan hyllystä ensimmäiset pillini sitten vuoden 89 tai jotain. Kintut näyttävät ällistyttävän ohukaisilta ja peba on kuin suoraan rautakaupan räystäsosastolta. Hurmaavaa.
Nyt pitää vielä pohtia miten illuusion hoikkuudestani peitän. Kotona ihoanuoleva housu on hyväksyttävä mutta maailma ei ole vielä valmis.
Mitä siihen voi sanoa kun toinen samanikäinen tai jopa nuorempi (mutta tädittyneempi) naishenkilö väittää että minullekin tulee tiettyjä vanhenemisen piirteitä kun saavun hänen ikäänsä? Mielessäni hohotin vailla järkeä, mutten silti kehdannut kysyä mitä halusin. Jos olisin ollut korrekti, olisin tiedustellut tädittyneen ikää ja kehunut kuinka hän näyttää ainakin paljon jollei jopa älyttömästi nuoremmalta. Ja olisin hohottanut ääneen ja ihmetellyt kuinka hän ei tajunnut että minä vain näytän nuoremmalta kuin mitä olen. Paljon.
Ikä on minulle ongelma. En voi ymmärtää, että vanhenen. Siispä sinnittelen vähäjärkeni kera ja yritän mahtua mataliin lantiovarmareihini.
Kulutushysteria langetti. Kirjakaupasta nappasin vitosella kotia koristamaan Kakka -kirjan, joka viihdyttää lukijaansa jykevämmällä istunnolla toiletin puolella. Hysteeriseksi heittäydyin muuten vaan, kun etsimäni tärkeä kirja maksoi kaupassa yli 15 euroa enemmän kuin samaisen kirjaketjun verkkokaupassa. Harmitti, mutta ostin, koska aikatauluni ei anna myöten muutaman päivän toimitusaikaa.
Olen niin äärimmäisen kiireinen ihminen. Ja tärkeä.
Viime yön nukuin. Ihanaa. Nukahtaminen tuntui aavistuksen haasteelliselta, koska salaa itseltäni huomasin miettiväni "entä jos uni ei tulekaan". Toivon, että tulee illallakin.
Nimittäin nyt väsyttäisi.
Kun tietää nukkumaan mennessään että saa paiskoa unta palloon yli 8 tuntia, on hyvä ja levollinen olo. Mutta kun vielä yhdeltä yöllä katsoo kelloa vailla väsyn häivääkään, harmittaa niin pahasti että melkein itkettää. Ja kun herättäjä kilahtaa aamukuudelta, on paras etenemistapa kontaten ja silmät ummessa.
Ehkäpä tästä iltaan mennessä tokeennun. Todennäköisesti olen pirteimmilläni taas niillä minuuteilla, kun pitäisi nukahtaa. Se pitää vielä todeta, että muutamasti olen joutunut lähi-iltoina em. tavalla pettymään. Ja se on minun hennoille hermoille eräänkin kerran liikaa.
Päivitin käsikalenterini kevään kouluasioilla ja epäonnekseni huomasin että joudun todellakin opiskelemaan ollakseni hyvääkin parempi minä. Harmillista, että osaan tekemisistä liittyy toisia, joiden takia en voi tavalliseen hurmaavaan tapaani lusmuilla. Tähän kohtaan väitän että argh.
Tahtoisin vain läpihuutaa.
Sattuneesta syystä peruin tapaamiseni hammashoitolan kanssa, mutta mikä olikaan se syy joka aiheutti välittömän hammaskivun peruutuksen jälkeen?
Psykologinen tekijä, tottakai.
Mymskä omassa kirjoituksessaan ihmetteli (tai oliko kommenteissa, ei jaksa muistaa) että missä sitä sutinaa on. No se on mulla täällä ja joka päivä. Olen pahoillani, jos minun jatkuva sutinani saa aikaan sen että kiintiösutinaa puuttuu muualta.
Vai onko sutina oikeata sutinaa kun se on parisuhdesutinaa?
Minun päivääni tuo valoa(!) se tieto että "led-valot korvissa voivat ehkäistä masennusta". Mitäpä jos heittäytyisi oikein radikaaliksi ja tuuppaisi hehkulamput korvakäytävään? Veikkaanpa ettei vastaantulijaa masentaisi ainakaan sillä hetkellä.
Se kokemus mitä minulla on led-valoista, on nuoruusvuosilta jolloin itse asiassa taisimme olla edelläkävijöitä. Piuha ledistä lediin, piuhojen piilotus hiusten sekaan ja ledit kikkakuutosella kiinni korviin, paristolla virtaa kytkentään ja niin meillä oli elektroniikan tunnilla valoisat korvat. Eikä todellakaan masentanut. Silloin.
Siitä taitaa nyt olla muutama päivä aikaa kun ovikello lauloi ja oven takana minua lähestyi käsi jossa oli kahdenkymmenen euron seteli.
Enkä kerro enempää.
Kun viikonloppuun sattuu jostain repäisemään yhden ylimääräisen vapaan, oli se sitten perjantai tai maanantai, tuntee olevansa kovastikin pitkällä lomalla. Minäkin ehdin tienata yhden ylimääräisen kympin, päättelemään pipantekeleen ja taisin käydä lumitöissäkin. Moneen muuhunkin epätavalliseen aikani riitti, sillä pesin eräänkin pesukoneellisen.
Ensi kesänä sitten seuraavan kerran. Irtiottoja.
Unettomuus tai itse asiassa nukahtamattomuus on hiipinyt seurakseni. Tokihan tähän aikaan päivästä tai silloin kun on pakko herätä tulisi uni suorastaan vahingossa, mutta kun illalla odottaa turhaan nukkumattia lyömään hamarapuolella tainnoksiin, minuutit tuntuvat tunneilta ja tunnit ikuisuudelta. Kihisevää oloa ei paranna vieressä unihengittävä Mies, jonka kyky nukahtaa tyynyn nähdesssään on kadehdittava.
Minussa pitäisi olla usb-liitäntä suoraan tietokoneeseen. Tulisi siinä unta odotellessa suoritettua eräskin kirjallinen velvoite.
Fb:ssä olen onnistunut selvittämään erään entisen tuttuni siviilisäädyn muutoksen. Mikä ei kuulosta lainkaan jännittävältä, mutta minun tapahtumattomassa elämässäni tuo muutos on suorastaan järisyttävä. Eikö se että Pirkon nainut Pekka menettää vaimonsa parhaalle (tai ainakin hyvälle) ystävälleen Håkanille (joka julistaa olevansa parisuhteessa Pirkon kanssa) ole suorastaan ilmastonmuutosta aiheuttava insidentti? Ja kaikki tämä vain facebookista, enkä ole edes kenenkään mainitun fb-kaiffari.
Kannattaa ihmiset määritellä suojaukset kuntoon. Mitä kellekin näkyy ja niin eespäin.
Illan pimeässä korvaan kuiskatut urheiluvälinemerkit toimivat ihan hyvin, barrywhite jne. Kannattaa testata jos puolison huumorintaju on yhtä kierä kuin minä itse.
Alamäki alkoi kun pääsin mäen päälle. Vanhasta muistista osasin laskea ihan täydellisesti. Laskettelu on siitä jännä laji, että sen osaa ihan tuosta vaan kunhan vain on muistanut katsoa muutaman alppikilpailun teeveestä tai sitten näennäinen helppous johtuu siitä että se todellakin on niin älyttömän helppo laji että dorkakin osaa. Kolmas teoriani on että olen luonnonlahjakas kaikessa mihin päätän kulloinkin ryhtyä. Etenkin jos lahjakkuuden toteamiseen ei tarvita kärsivällisyyttä. Se on minulla aina vähissä.
Seuraavaksi suunnittelen siirtyväni pois lastenmäestä.
Ipanoista isompi on oppinut luovaa huijaamista. Koska eräs lähisukulainen on jaarittelun ammattilainen ja sattui soittamaan ipanalle ja jaarittelemaan jaarittelemasta päästyäänkin, ei ipana voinut vastustaa kiusausta väittää "täytyy mennä, öljyauto tuli tuomaan öljyä, pitää näyttää missä hana". Tunnustan olevani ylpeä ipanasta, ehkei omena olekaan kierinyt liian kauas puustansa.
Toivottavasti öljyauto tulee oikeasti vielä tällä viikolla. Muuten meidän tulee liian kylmä.
Joulupukki toi taannoin minulle rannekorun, jonka tunnistin suurennuslasilla tiirattuani tietyksi tanskalaismerkkiseksi. Olivat kovin pienellä fontilla nakutelleet tietonsa. No, enpä olisi minä jos en olisi yrittänyt löytää korun hintatietoja netistä, jotta osaisin paremmin arvostaa saamaani lahjaa.
Nytpä sitten ihmettelen saiko lahjanantaja korun ensin itselleen lahjaksi ja päätti antaa hyvän kiertää. Edes itse en olisi sijoittanut itseeni niin montaa rahaa.
