Onko se nyt niin vaikeata?

Jos minä edellytän itseltäni ajoissa paikalle saapumista, odotan sitä erityisesti myös muilta. Eräskin virkansa suomin valtuuksin ei ollut edes virkahuoneessaan paikalla tasalta, joten minä ryhdyin puhelimen ja äänekkään rystysen avulla häntä paikalle taikomaan. Viittä yli saapuikin ja minä tietenkin ääneen ihmettelin etteikö ajanvarausjärjestelmään merkitty aikani ollutkaan tasalta. Olinkin sitten loppuajan melkoisen kränkky.
Pahoittelulla olisi täti selvinnyt. Vaan kun ei vaivautunut.

Enkä kaupan kassallakaan olisi niin kärttyinen ollut jos kassantäti olisi edes vähän väittänyt olevansa harmissaan kun oli viisi ylimääräistä jäätelöä kuittiin kirjannut. Olen kyllä aika hyvä äänestämään jaloillani ja nyt jatkossa ko. kassan kohdalla tanssin vähintään ripaskaa.
Ja mikä ihme siinä on että minkä tahansa kassajonon valitsenkaan, siitä tulee välittömästi koko kaupan hitaimmin etenevä jono?

Paras hetki viikonlopussa oli ehdottomasti se tovi kun kyläilevän auton takavalot kaikkosivat kauas horisonttiin.

333

333 blogitekstin kunniaksi kirjoitan nyt kirjelmän numero 334. Todennäköisesti tarjoan entistä kuraa vähän eri paketissa.

Kotivideoainesta sattui tarttumaan videoidessani ipanan keväisiä bileitä. Kun kuvan keskellä kukkaistytöt liikehtivät sulokkaasti musiikin myötä, kuvan oikeassa laidassa Pate (nimi muutettu) nostaa Hempan (nimenmuutos) raivelista seinälle. Hyvä! Kun kuvassa on tarkoitus esitellä todisteidenjakoa, eräs aikuinen sivustaseuraaja on jäänyt rajauksen sisäpuolelle ja vääntelee naamaansa varsin hupaisasti. Ei nimittäin vielä tiedä että iloliikutusparkunsa on jäänyt meille talteen, hyvähyvä! Kolmas hauskuus on ääniraidalle tallentunut luottamuksellinen keskustelu jossa mainitaan sana "pi*peli".
En tiennyt kykeneväni tällaiseen mutta minähän olen ihan ässä!

Oman reviirin hallinnasta tulee epämiellyttävää kun tilaan on pakko mahduttaa liikaa ihmisiä. Vietin taannoin ahdistavia tuokioita yhteensä muutaman tunnin verran ja sen varmasti näki naamastani. Tai saattoi olla myös näkemättä sillä en kyennyt edes katsomaan reviirinraiskaajan suuntaan kuin itseäni pakottaen. Näin ikävä ihminen voisi jo tunnustaa  ihan ääneen, ettei siedä turhia ihmisiä likellään.
Seuraavalla kerralla osaan sanoa een ja iin. Ei. Kun ei vaan käy.

Minun kurkkuni ei ole yhteistyöhaluinen.

Vanhenemisesta

Elämän väsyttämän kaulani helttaa puristellessani käsi eksyi hiukan alemmas dekolteelleni ja huomasin että vuodet ovat raiskanneet myös rintakehäni ihon. En enää tunnu joustavalta ja sileältä, vaan kuivalta ja happamalta. Kämmenselät näyttävät rypistyviltä ja taitaapa maan vetovoima kartuttaa voittosaldoaan repimällä poskianikin kohti turvetta.
Jos voisin taas palata aikaan jolloin en vielä koskaan ollut polttanut ihoani meren äärellä, saattaisin tehdä jotain toisin. En väkisin viettäisi aikaa rannalla ilman tekstiilisuojaa, vaan hyväksyisin ruskettumattomuuteni. Voi myös olla että olisin kaikin keinoin pyrkinyt pitämään huolta sixpäkistäni, sillä nyt osaisin olla kyseisestä ominaisuudesta ylpeä.
En yhtään pidä vanhenemisesta, liian kirkkaista valoista enkä ikävistä ihmisistä.

En myöskään ole järin ihastunut Visa-laskuihin.

Enkä pidä henkilöistä joilla ei ole kykyä edes alkeelliseen vessakäytökseen. Onko paha rasti käsisuihkuttaa ka*karoiskeet pöntön seinältä, jos on taitoa pa*kantaa pitkin reunoja? Onko liian vaikeata tarkistaa että pönttö tulee vetäistyä session päätyttyä? Onko liikaa vaadittu että pisautetaan pönttöön eikä pöntön viereen?
Ehkä olen kaavoihini kangistunut?

Kaunis maailma

Olen aiemminkin muistanut mainita kuinka ärsyynnyn rivien väleistä ja siksipä itse pyrin viestinnässäni suosimaan ihan vain selkeyttä ja yksiselitteisyyttä. Odotan samaa myös muilta. Erästäkin rivinväliä selvitellessä on uni jäänyt lapsipuolen asemaan ja ihan vain aavistuksen väsyttää nukkumaton yö. Ei vanha enää jaksa, ei jaksa kiivetä pois aallonpohjasta.
Taitaa olla parasta jäädä suosiolla pohjalle. Täällä on sopivan hämärää. Eikä pety pahasti kun ei ole mitä odottaa.

Kuulen ihan hyvin vaikka minulla on kipeä finni kiperässä paikassa. Korvassa nimittäin.

Totta puhuen

Ärsyttää. Ottaa päähän. **tuttaa. Valehteleminen ja oman selustan suojaaminen. Olen yrittänyt (ja jatkan samalla hölmöä tapaa) opettaa ipanoille että toden puhuminen on perusoletus ja jokseenkin naiivisti olen kuvitellut että niin muutkin tekevät. Nytpä erään harmillisen tapahtuman jälkeen syyllisyys kaadettiinkin ipanan niskaan enkä tiedä mitä tehdä. Välitön harmi on jo korvattu asianosaiselle (tosin ilmoitin että ko. korvaus on vain ipanan osuus tapahtuneesta, toinen hyvitelköön miten parhaaksi näkee), mutta kävikö niin että hyvityksen päätellään olevan sama kuin syyllisyyden myöntäminen? Vaikkei ipana olisikaan syypää itse rikkeeseen, oli hän mukana kun vahinkoa aiheutettiin ja sen takia päädyin hyvitykseen. Minulla ei ole pienintäkään halua käydä syyllisyyskeskustelua, sillä tapahtuneesta on sana sanaa vastaan eikä se muutu kiistelemällä miksikään.
Hankalaksi asian tekee se, että varsinaisen syntipukin perheessä on hyvin auktoritäärinen isähahmo, joka kilahtelee mitättömistä ja todennäköisesti hallitsee pesuettaan ankaralla kädellä (kuvainnollisesti). Esimerkin kohtuuttomuudesta mielelläni tähän kirjaisin, mutta jääköön. Ymmärrän hyvin että syntipukin perheessä ainoa mahdollinen toimintatapa on siirtää vastuu tapahtuneesta toisille.
En tiedä mikä vielä ärsyttää. Asiassa kun ei minun näkökulmastani pitäisi epäselvää olla - anteeksi on pyydetty, hyvitys on toimitettu kärsineelle ja elämä jatkuu. Mutta jokin vaivaa vielä. Ehkä en vain kykene hyväksymään sitä että ipanasta on tehty yksipuolisesti syyllinen. Enkä ole halukas hakkaamaan päätäni seinään.

Posti toimitti ipanoista isommalle pehmeän paketin. Terveyssiteitä. En voinut olla nauramatta kun ojensin kirjeen ipanalle, ilmeensä oli ainakin kympin arvoinen. Nojoo, ehkä en käyttäytynyt kuten kypsän äidin pitää, mutta oli minulla ainakin hauskaa, hetken aikaa.
Kaikki ajallaan.

Rappari

Lörttöpaitaraporttia pukkaa! Kun jostain syystä päädyin taas kerran ulkomaan kamaralle, päätin että käytän ylijäämäaikani kansantaloudellisesti hyödylliseen toimintaan ja kierrätän rahaa kädestäni kassan kautta myyjän tilille. Muutamassa blogissa tutkanneena tiesin että tietenkin minun pitää vierailla sellaisessa kuin Monki ja tuollaisessa kuin Weekday sekä muutamassa muussa eteen sattuvassa. Ajattelin että kyllähän minä vähintäänkin niin trendikäs olen! Toki olen.
Ja voi h**vetti! Mitä kasarirättiä! Lattiasta kattoon karmeita rytkyjä ja peilejä ihan liikaa - siinä tahtoo angstaava keski-ikäinen maatuska ihan säikähtää (vaikka tukka olikin hyvin). En parhaalla tahdollanikaan (ja voitte usko että yritin, minä todellakin yritin) kyennyt löytämään mitään siedettävän rajamaillakaan olevaa. Ei tullut lörttöpaitaa kahdessa eri värissä, ei tod.
Koska Skandinavian pääkaupunki minut tarjonnallaan petti, päätin että tokihan lentokentältä sitten jotain korviketta löydän. Sikareja ensin katselin sillä silmällä, mutta jotenkin tunsin nolotusta kun olisi pitänyt avata jättimäisen humidorin ovi, joten kaikkosin. Vähän pohdin myös väkiviinaa tai vastaavaa, mutta koska en ole vastaavaa tai väkiviinaa käyttänyt vuosiin, totesin senkin melko huonoksi ajatukseksi. Enkä olisi todennäköisesti jaksanut mahtipulloa kantaa. Viitsinyt.
Mutta lörttöpaidan sijaan minä tuoksun hyvältä! Ihan hajuveden menin hankkimaan. Mitä en käsitä ensinkään, sillä viimeksi käytin hajuvettä noin muutama vuosikymmen sitten. Ja nyt taas pitäisi alkaa. Ihan prinsessalta saatan tuoksua!

Onneksi on univaje. Mikä tahansa selitys on hyvä.

Mikä Ilpo?

Hahahaa, lyrikkaa on tehty vastoin luonnonlakeja! Jenni Vartiaisen Seili -levyllä on kaunista laulantaa ja soitantaa, mutta sanat (no, osa ainakin) ovat väkisin väännettyjä. Hahah, etenkin "sinä munapää et voi ymmärtää.. ..joku Ilpo mua katselee..".

Ilpo who? Onko tarkoitus tehdä kaikista maailman Ilpoista "itsekseen puuhaavia" nettitirkistelijöitä? Ehdottaisin korjausta näin: joku dude (lausutaan duud) mua katselee. Ok?
Eikö millään ymmärtää -sanalle löytynyt muuta vähän rimmavaa kuin munapää? Jos vaikka kokeiltaisiin tilalle tällaista: sinä rumapää et voi ymmärtää. Ok?

Mitä useammin tätä mainittua Nettiin -kappaletta analyysiäni varten tässä kelanauhurillani edes ja takaisin veivaan, sitä normaalimmalta se alkaa kuulostaa. Pelottavaa. Ehkä minun aivoni pestiin salaisilla nettisignaaleilla.

Liian levoton ollakseen flegu

Maailmaa koluttuani olen taas palannut mansikkamaan kamaralle. Matkani ei ollut pitkä taikka järin häävi, mutta kotiin oli äärettömän mukava päästä. Ulkomaassa huomasin (koska pääni pyöri kaikkialla kuin hyrrä) jännittävän yritysnimen, lähes yhtä jännittävän kuin lallattavaa kykyä etsivä X Factor -ohjelmalla, nimittäin Xtractor. Koska en ennen kiivasta googletusta tiennyt mikä ko. yrityksen toimiala on, päättelin kahta: joko kyseessä olisi uutteita valmistava (toim. huom. extract = uuttaa; hupaisa sanaleikki siis ahahahahhaa) toiminto tai entinen traktorifirma, joista jälkimmäisen toivoin olevan tosi. Toisaalta, en täysin hylännyt ajatusta että kyseessä olisi ollut maaseutuajoneuvojen kykykilpailu (vrt. tractor pulling) ja heidän toimistonsa melkolailla naapurimaan pääkaupungin keskustan kupeessa.
Todellisuus tuppaa olemaan tarua tylsempi.

Lentokentällä yritin tekeytyä kosmopoliitiksi ja smurffailinkin viileän tehokkaasti mm. Odd Molly -ripustimien likeisyydessä ajatuksenani kerrankin tempaista ja olla ultratrendikäs maalaisuudestani huolimatta tai jopa juuri maalaisuuteni takia. Hintalappu ahdisti kuitenkin aavistuksen pahasti ja päätin ohjautua kakkosvaihtoehdon suuntaan; nimittäin tilasin juuri hetki sitten Joka Tyypin Kaavakirjan! Minä ompelen itse Odd Molly -lookaliket! Ihan ite!
Parempi keksintö kuin tuppervaara! Ostan valmiiksi ryppyistä kangasta eri väreissä ja kuoseissa (<- tuon ilmaisun olen oppinut muotiblogeista; "ostin koltun kolmessa eri värissä"..) ja ähistyäni ja puhistuani kelvollisen koltun liimaan siihen jollain tekniikalla kuvioita eri muodoissa.
En niinkuin itsekään käsitä kuinka olen näin välittömän nerokas. Luulen, että ette malta odottaa että syntyy lopputulos. Maltattepas!

Kasvihuoneistoideani jatkaa evoluutiotaan. Koska ajatuksen pitää laajentua, onnistuin vastaanottamaan kamerakännykkäkuvan uudesta Camarosta. Ihmettelette, miten Camaro liittyy kasvihuoneeseen? No, kuvassa näyttää siltä kuin auto olisi kasvihuoneessa, koska kuva josta suuresti nautin, on otettu lasin takaa.
Vähänkö hämää itseänikin, kun brainstormaan näin sujuvasti. En koskaan voi tietää mitä seuraavaksi ajattelen.

2 tomaattia

Olkapäitä ja käsivarren laitoja juilii. Ja tiedän miksi, minähän puskin juoksujalkaa mopoa ylä- ja alamäkeen, jotta mäkistarttiefekti olisi pöräyttänyt masiinan käyntiin pitkän ja lumisen talven jälkeen. Kävi kuntoilusta, enkä enää uudelleen aio.
Kun en (o)saa edes ajaa.

Olen huono ryhmätyöntekijä ja huokaisen helpotuksesta kun ryhmätyöntekoa vaativa vaihe lakkaa olemasta. Odotan muilta ryhmäläisiltä sopeutumista minun ankaraan malliini enkä jaksa (enää tässä iässä) sopeutua pilkunviilaukseen (vaikka odotankin pilkkujen olevan kohdallaan). Minä tiedän että minun tavallani asia hoituisi ripeänvikkelästi, mutta kun ryhmässä kai pitäisi olla demokraattisempi ja huomoida myös heikkoja ja sorrettuja. Ei pysty, kun ei kykene.
Turha asianviereisyys ahdistaa. Ja jaarittelu. Ja tyhmyys, enkä puhu itsestäni.

Tilasin Mieheltä kannettavan kasvihuoneiston. Mitat ja materiaali on valittu, mutta toteutus on vaiheessa. Ehkä joskus tai sunnuntaina.
Jos elintarvikelakko alkaa/jatkuu määräämättömän ajan, meidän perheellä on ainakin 2 säkillistä multaa. Hyvässä lykyssä siinä kasvaa jotain (tunnistettavissa olevaa).

Perjantaita odotellessa! Jäitä poltellessa!

Paluu juurelle

On mennyt maanantai jos toinenkin, kun on kiivaasti kiireenoloista muka pitänyt. Vappu vilahti munkitta ja simatta, mitä nyt vähän ilmaa palloon puhalsin. Muistelen myös, että ylioppilaslippalakkini on ollut laatikossaan useamman sadan kilometrin päässä ihan siitä ensimmäisestä ja ainoasta käyttökerrastaan.
Hurja valpuri, suorastaan phenomenaalinen.

Tänään on sellainen päivä, että kerrankin ehdin viettämään ruokataukoa. Aion karauttaa lähiostarille, sillä Miehen kalsarivarasto on tyhjähkö (aioin ensin kirjoittaa "kuivanlainen" mutta se olisi saattanut harhaanjohtaa lukijaa). Ehkäpä hullaannun ja ostaa täräytän itselleni kesäpipan urheilukaupasta. Ei sillä että tarvitsisin, sillä tukkani on ihan parhaasta päästä juuri nyt.
Kaikkea sitä.

Taisinpa aamuliikenteessä aavistuksen kilahtaa. Tampereella on perinteenä se, ettei jalankulkijalle anneta tietä, tiedättehän? No, olin aikeissa kääntyä oikealle ja samaan aikaan suojatietä oli jo puolikkaan pätkän kulkenut keski-ikäinen naikkonen, joka alkoikin sitä kuljettua puolikasta peruuttamaan kun vilkutin kääntymisaiettani. Enhän minä sellaista suvaitse, joten laajalla käsimerkillä osoitin että eteenpäin täti, ei taaksepäin. Tätipä viuhtoi omilla käsillään merkkiä, jonka ymmärsin ilmaisevan että takanani on kaksi autoa, minkä hyvin tiedostin koska minulla on peilit. Loppujen lopuksi, minun käsimerkkini oli vahvempi kuin tädin, koska en suostunut olemaan antamatta väylää eikä kumpikaan takanani jonottavista edes äänimerkillä osoittanut ärtyneensä. Varmaan huomasivat että noudatin liikennesääntöä.
Varokaa vain jalankulkijat, saatan(a) antaa tietä.

Litistin limenvihreän hämähäkin. Vieläkin puistattaa.