Aurinkoinen

Menojalkaa kutittaa vietävästi. Haluaisin ja voisin ja menisin ja ties mitä. Lomasta vain tuuppaa olemaan keskinkertainen puute. Siinä missä muut viettävät kesäistä vapaa-aikaansa, minä pidän työmaan seiniä pystyssä.
Parina vuonna olen käyttänyt kesän hiljaisinta (työ-)aikaani autonvaihtoon. Tänä vuonna en viitsi, koska en halua. Ehkä keksin jonkin uuden harrasteen.

Mopoilua olen onnistuneesti vältellyt. Silti, hinku ajaa on melkoinen. Yritän järjellä perustella, että muutkin pystyvät ajamaan, miksi en siis minäkin? Olen pohtinut jotta kapoinen moponmentävä ajoputki/-käytävä pehmustetuin seinin olisi oiva apuväline. Siinä jos kaatuisin, niin en pahasti kaatuisi.
Hannari mikä hannari. Ehkä parasta vaan pitäytyä pullansyömisessä.

Ihan kahta vaille ostin itselleni kahvakuulan. Kuvittelin itseni pihalla tekemässä sulavaliikkeisiä nostoja, kääntöjä ja vääntöjä, auringon hivellessä norjaa varttani, itikoiden ihmetellessä lihasten leikkiä. Kaupan kassalla kuplani puhkesi, ymmärsin viedä kuulani takaisin hyllyyn, muistin että kuntopyörä, stepperi, jumppapallo, käsipainot..
Pölyrättejä, niitä minulla sopivasti on.

Ihan parasta!

Koska olen saanut itseni kiinni ajattelemasta liian negatiivisia ajatuksia niin itsestäni kuin tekemisistäni, päätin että tällä kertaa teen toisin ja nakuttelen vain iloisia ja hyviä asioita! Tadaa!

Oli mukava herätä, kun Mies punki itsensä viekkuun. Kraah!
Harvoin tulee aamutuimaan ensimmäisenä, kun silmät ovat vielä ristissä, surautettua reikää umpeen (ompelukoneella, hupsut!). Tänään tuli!
Sepä vasta olikin mukavaa kun tärkeitä asioita hoitaessani onnistuin vasta-argumentoijalleni vinkaisemaan niin iloisesti, että ihan vaikeni. Huisaa!
Ihanaa, illalla varmaan saan taas nyppiä rikkaruohoja. Hyvä keli!
Pitkästä aikaa aamulla näin taas sen persiissäroikkuvan autoilijan. Ensin ärsyynnyin, mutta sitten huomasin että hei kivaa - ei ollakaan pitkään aikaan nähty! (Uskoo ken tahtoo.)
Olin eilen tosi iloinen Vickanin ja Dantun puolesta. Hyvä kun pääsivät naimisiin!
Olin eilen tosi iloinen että minulla oli vapaus valita ja vaihtaa prinsessahääkanavaksi TV1 - olivat nimittäin Lollukka ja se toinen ämmä niin ärsyttäviä että en mitään hyvää heistä keksi. No, ehkä sen että aika moni muu on kanssani samaa mieltä. Sama sen on väliä vaikka Victorian pukua dissasivatkin, mutta muuten ei heistä (eikä siitä saksalaisestakaan) ollut kyllä kommentaattoreiksi siihen ohjelmaan (tai mihinkään). Päläpälä ja käläkälä, hihihihih.

Eiköhän sitä tässä jo ollutkin.

Hah, hh ja h2o

Minusta on ihan kamalaa olla huono äiti, mutten voinut katsella nauramatta kun (tilannekomiikka riistäytyi käsistä ja) ipanoista pienempi tarttui väärään ostoskärryyn jättimarketissa ja etenikin vieraan mukana pätkän matkaa. Poruhan siitä tuli kun lopulta kykenin ipanaa nimeltä kutsumaan, nolotti häntä varmaan ja vielä enemmän kun huono äiti (=minä) hihitin hulvattomasti kykenemättä lopettamaan.
Avokämmenellä sopuisasti poskelle mua.

Päätin taas kerran ottaa itseäni niskasta kiinni ja vähentää hiilareiden survomista epäsiroon kehooni. Sillä olen huomannut että kovasti vain väsyttää kun olen h-hydraatteja nauttinut. Muutenkin tuo kehoni etupuollella roikkuva nahkasäkki näyttää liian kummalliselta ollakseen ihan vain masu.
Varmuuden vuoksi ja toimeenpanon lykkäämiseksi lounastin suklaapatukan. Ja nyt olen unta vailla.

Eilinen matkani paikasta toiseen maantietä pitkin muistutti vesiliirrosta ja etenkin sen aiheuttamasta häiriöstä matkantekoon. Tunsin jossain vaiheessa (melkein ainakin tai sitten koin hallusinaation) leijuvani pikkuautoineni vesipatjan päällä, hetken mietin mitä tehdä ja sitten käytinkin kytkintä ja rattia sopivassa suhteessa. Onnekseni vain säikähdin, mutta matkavauhtini laski voimakkaimmalla vesisadealueella maltillisemmaksi.
Huono kaato motarilla. Kun se vesi sillälailla.

Ompelin Miehen kalsareista pissataskut umpeen.

Loinen

Olen ajatellut.

Naapuri kysyi jotta milloin täytän tietyt seuraavat tasavuoteni. Olin otettu ja vastasin että kaksi vuotta sitten. Johon ipanoista isompi tiesi kertoa, että olen lisännyt yhden ylimääräisen vuoden ikääni. Olin erityisen otettu! Nuorruin hetkessä tovin.
Mistälie laatublogista luin merkinnän, jossa kolmekymppinen mietti että "kehtaako käyttää Converseja". Jos ei kehtaa, niin minulla on pitkään ollut normiruuvi löysällä.

Olen kahden vaiheilla. Haluni hävitä fb:stä on melkoisen suuri ja poistinkin profiilini eräästä toisesta yhteisöpalvelusta. Olen kyllästynyt virtuaalisuuteen, sen mahdottomuuteen ja kaikkeen ylimääräiseen. Sanojen väärinkäyttämiseen ja liian helppoon julkiseen viestintään.
Ehkä kyllästymiseni juurisyy on oikeassa elämässä.

Ilolla odotan viikonlopun vesisateita. Varaudun elokuvilla, mukavilla peitoilla ja parhaalla seuralla.

Keskiviikko ei mitään

Ihmettelin ja kummastelin tovin, kunnes osasin lukea Aamulehden nettiversiosta että jättimäinen Antonov oli saapunut määränpäähänsä. Tampereen yllä hetken aikaa leijuva ilmestys oli suuri ja mahtava, melkein kuin naapurimaa.
Otin kuvan, pikaisesti puhelimella. Näyttää hupaisan pieneltä.

Väsymys on vaivannut jo pitkään. Nukun kuin tukki, mutta häiriöt henkisen yhteensopivuuden kanavalla aiheuttavat ongelmaa. Ilmisesti olisi onnellisin jos ei olisi välttämätöntä kyetä hereilläoloon.
Jokseenkin omituisen havainnon tein; päivän paras hetki on nukahtaminen. Ei liene pitkässä juoksussa mikään ideaalitila.

Yritin taas antaa itselleni mahdollisuuden pukeutua paremmin. Vaatekaupassa ahdisti, liikaa ääntä, liikaa riepuja eikä mitään itselleni soveltuvaa. Ei edes kiinnostanut.
Tukka on sentään hyvin, ihan paras leikkuu ihmismuistiin.

Kesä, housut ja luuv

Bisquits kirjoitti osuvasti kesäloma-ahdistuksesta. Lähtökohtaisesti olen huono kesälomanviettäjä, sillä en ole kirjannut lomakalenteriini yhtään mitään. Ei matkaa, reissua tai poissaoloa. Olen toki ollut huomaavinani, että "kaikki muut" poistuvat normisijainnistaan leirille, mökille tai sukulaisiin viettämään kohtuullisen lyhyttä lomaansa. Toivon etteivät ipanat saa traumoja tästä flegmaattisesta ja osin spontaanistakin tekemättömyyden tilasta. Osin taloudelliset rajoitteet estävät matkaamasta maailman ääriin, mutta mukavuudenhalu tulee ehkä jopa ensin.
Vanhempani ovat sitä sukupolvea, jotka paistattelevat kotiterassilla iltapäivän ja ihmettelevät niitä onnettomia jotka eivät vietä aurinkopäiviä pihalla. Ruskeaksi minut saa vain lika (jokin sekin on useimmiten harmaata), sillä auringonsietogeenini ovat surkeat. Ruuan grillaaminen ulkona paahtavassa auringossa saa minut tuskaiseksi, sisällä on mukavampi sekä syödä että tehdä sapuskaa, ihan ilman pörriäisiä ja muita metsäneläviä.
Pidän toki lämpimästä. Ja omasta rauhasta. Kiireettömyydestä.

Pikavisiittini lähikunnan Megalomarkettiin ei ollut turha. Olin jo ennalta varmistanut tarvitsemani saatavuuden ja osasin suorittaa kahden kappaleen oston alle puolessa tunnissa (ennakoin myös sisäänkäynnin niin etten joutunut kiertämään koko Jättikompleksia). Olen harvinaisen tyytyväinen, niin kulutushyödykkeisiin kuin etenkin saamaani palveluun.
Peppu kiittää. Istuvuus superb.

Rakkautta ilmassa! Kannattaa olla tarkkana mitä niillä silmillään tekee.

Perjantain pikaiset

Hyväaamutänäänhyväaamutänäänhyväaamutänään. Not.

Spotifystä olen esikuunnellut nyt Anna Puun uuden Saharan ja pakko tunnustaa, että minä pidän.

Satuin eilen kuulemaan sen äänen, kun auto litistää polkupyörän alleen. Onni onnettomuudessa, pyöräilijä selvisi ilmeisesti kevyin vaurioin. Autoilija oli väistämisvelvollinen.

Illalla nauratti, kun naapurin katti tuli kiimaisena mouruamaan avoimen ikkunamme alle. Ääni oli varsin epäkissamainen (minä kun en osaa muuta kuin sen "miaun").

Raha polttaa taskussa.

Juuri näin.

Ihan varta vasten ja tarkoituksella ohjasin itseni vaatekaupoille. Ja heti ahdisti. Miksi vaatteita pitää olla niin monen värisiä? Miksi kaupassa soi liikaa musiikkia? Miksi mikään kauppa ei ole valinnut juuri sekä vain ja ainoastaan minua kohderyhmäkseen? Miksi minä näytän huvittavalta punkiessani ruhoani toppeihin, lörttöpaitoihin tai leggingseihin? Tarvitsen vaatteita, mutta en onnistu ostamaan mitään GT-teinihelvetistä tai viileänkoleasta Sokoksesta. Enkä todellakaan Citymarketista. Eikä aina viitsisi valita yllensä sitä mukavinta t-paitaa. Yäk.
Mihin ihmeeseen on piilotettu minun vaatekauppani?

En ole koskaan onnistunut innostumaan isoista bändikeikoista. Mikä tarkoittaa sitä etten juurikaan pysty hallusinoitumaan acdc:n paikalliskeikasta. Mutta pidän hauskana yksityiskohtana sitä, että minä olen nähnyt läheltä ko. laulu- ja soitinyhtyeen roudausrekan (tai muutaman). Arvostan tätä näkömuistoani enemmän kuin livekeikkaa (jonne en siis ole menossa).
Viimeksi taisin olla livetilanteessa Lynyrd Skynyrdin keikalla, vuosia vuosia sitten. Musiikista en muista mitään (paitsi kaiken levyltä tutun ja siten myös turvallisen ja mieleen palautettavissa olevan), mutta kiivaasti muistan keikan aikan pussailleeni. Luottamuksellisesti kerron myös että Mies ei muista olleensa koko keikalla. Että tattis vaan, hukkaan meni nekin kielarit.

Viime päivinä olen kokenut väsyä monenmoista. Arki-, ilta-, päivä- ja jatkuvaa väsyä, nimittäin. Oloani ei helpota viime yönä klo 3.48 suoritettu tiedonanto "äiti, ei tule uni ja käteen sattuu", joten kaatanen itseni välittömästi horisontaaliin kunhan riittävän lähelle kotipesää palaudun. En vain jaksa sietää yöherätyksiä, joten lupaan tänään olla kotona kiukkuinen ja kärttyinen ja toivon että koko talouden henkilökunta hoitaa velvoitteensa ääneti ja hiljaisesti jotta minä itse saan olla rauhassani.
Ugh.