Perjantai

Huippua. Huomenna en aio avata silmiäni hetkeäkään ennen kahdeksaa. Vaadin myös täydellistä omistautumista minun hyvinvoinnilleni ja edellytän äänettömyyttä, vaitioloa ja hiljaisuutta niin kauan että olen viitsinyt nousta pois unimajastani. Odotan että äänenkäyttö ylipäätään aamun ensimmäisinä tunteina on rauhallista ainakin niin pitkään että olen kuitannut heräämiseni komennolla "saa puhua". Haluan ettei korviini kuulu askelten ääniä, ovenkolahdusta tahi aamupala-askareiden kilinää ennenkuin voidaan todistaa, että sijaitsen jossain muualla kuin makuuhuoneessani.
Lapsiperhepropagandaa. Toiveajattelua.

Tänä olevana viikonloppuna lienee syytä lotota, sillä päätän uskoa nähneeni enneunen. Käsittääkseni rapsutin jonkinlaista raaputusarpaa (kämmenen kokoista) ja voitin (tai Mies voitti) miljoonan, jonka olisi voinut lunastaa heti tai odottaa 500 päivää, jolloin samaisella arvalla voisi lunastaa viisi miljoonaa! Unessa mietin kuinka jaksaisin tuon ajan kärvistellä työmaalla ennen irtisanoutumiskortin tarjoamista?
Illalla totisesti minut löytää raaputusarpaosastolta.

Ihan vähän vain hassulta tuntui, kun kaupan täti kehui kampaustani. Sanoi katselleensa tukkaani sillä silmällä jo kun edellisen kerran kyseisessä liikkeessä poikkesin. Hyvä niin, sillä luulen taas löytäneeni uuden luottokarstaajan. Edellisestä erosin, koska hän kertoi kuinka seuraavalla kerralla sitten värjätään, vaikka olin pitkään kehunut kuinka haluan päästä eroon kaikesta ylimääräisestä väristä päässäni. Liian tuttavallinenkin mokona oli.
Ja mitälie.

Iloitkaamme.

Aamusta ja vaiheista

Ankeista ankein keskiviikko muuttui hippusta paremmaksi ihan vain muotiblogeista tutulla poseerauksella. Aamuvartaloa ihaillessani kokeilin skumppatöröä ja asensin varpaani epäihmismäisesti kohti toisiaan ja saatoinpa yrittää kuikia itseni peilikuvaa alta kulmieni. Normaalisti olisin tietenkin ohittanut peilin tyynen rauhallisesti lipuen unihaaremeissani, jättipaidassani ja villasukissani, mutta nyt siis en. Ihan käsittämätöntä miten helposti huonosta aamusta tuli erilainen aamu.
Hotellipeilit ovatkin sitten eri asia, niiden jyrkkä kontrasti suhteessa kehooni saa minut näyttämään ryhävalaalta. Ei siitä enempää.

Aamuani avusti myös miehekäs ähkintä auton kupeessa, kun näppärästi nostelin talvirenkaat kyytiin. Tai en minä mitään ähkinyt. Olen antanut itseni ymmärtää että talvirenkaan kulutuspinnan pitää olla vähintään neljä millimetriä. Nyt en olekaan ihan varma, että harmittaako sillä kulutuspintaa oli ainakin 5 mm ja olen jo sitoutunut ostamaan ihan uudet kiekot. Olisinko iloisesti luistellut tuon millin erotuksella vielä tulevan talven?
Totean että on ihan millistä kiinni että v*tuttaako useamman satasen verran.

Kahden vaiheilla vaeltelu kiristää päätä. Nimittäin olisi vähän nälkä, mutten tiedä että huvittaako syödä. Ja jos huvittaa syödä, niin en tiedä viitsinkö lähteä eväänhakureissulle. Ja jos lähden, en kykene päättämään söisinkö oikein vai hyvin.
Missä seura on silloin kun sitä kaivataan.

Hyvää nimipäivää Sointu!

Päivänä 1 se alkoi. Sain nenän kipeäksi niistämällä, niistin myös päivänä 2 ja paljon. Kolmas päivä olisi siitä hyvä, että luulin ihmeparantuneeni. Päivä nro 4 toi uuden oireen, kipeän kurkun, todella kipeän kurkun. Ajattelin kärvistellä vaivani kera viikon verran ennen lääkäritohtorilla käyntiä. Päivänä 12 olin lopen kyllästynyt kipuun ja pyysin laboratoorionhoitajaa tuikkaamaan kurkkuuni pitkän korvapuikon. Se tuntui ikävältä ja olisin saattanut oksentaa, sillä yökkäilin melko terhakkaasti. Kurkussani ei kuitenkaan mitään vikaan viittavaa, enkä saanut lääkitystä. 17. päivän tietämillä kurkkukipu oli edelleen läsnä ja sain lisävaivoikseni iloisesti irtoilevan liman ja kutkuttavan yskän. Tänään on päivä numero 18 eikä kurkku tunnu ihan pahalta, ysköttää toki öisin, muttei niin että kaikki heräisivät, Mies vain. Ilokseni voin todeta, että nyt silmäni rähmivät ja punoittavat.
Onneksi kohta on Halloween.

Koska en ole kyennyt päättämään haluanko nastat vai en, ajelen edelleen kesärenkailla. Päivän jännittävin hetki oli lähteä kotopihasta loivaan ylämäkeen, sillä kesän kyllästämät renkaat eivät pitäneet osin jäätyneellä loskalla. Luotan vesisateeseen ja uskon että tulevana viikonloppuna esitän renkaanvaihtajaa.
Jonka jälkeen esitän selkäkipuista. Ja saan hempatiaa osakseni (hempeilyä ja sympatiaa, pusuja ja rapsutuksia).

Minähän en Tanssii tähtien kanssaa katso, mutta haluan ilmaista itseäni sanasen verran. Olisiko mahdollista, että Laura V. on joskus astunut (etenkin) Jorden varpaille, sillä tanssiarvostelu tuntuu menevän jatkuvasti taidoista huolimatta aina huonon puolelle? Olisiko mahdollista, että tanssiarvosana olisi parempi, jos Laura V. ei näyttäisi niin Laura V:eeltä, vaan eteerisemmältä palleriinalta? Jos silmät eivät niin villisti pyörisi tai sormi niin innokkaasti nousisi?

Minusta tuntuu, että haluan Akun tehtaaseen töihin.

No harm.

En tiedä miltä myrkyn lykkiminen tuntuu, mutta illalla harmitti kun lämpöjäni mittailin. Ei niin millään jaksaisi sairastaa. Erinomaisesti nukutun yön jälkeen vaivasi vain väsy enkä keksinyt riittävän montaa syytä olla nousematta. Kurkkua piinaa.

Jos ei tavallisesti ihan jatkuvasti harmita, niin nyt kyllä. Tai lähinnä yritän vältellä harmituksen kasautumista, sillä en voi asialle mitään. Tai ei se ainakaan harmittelemalla kaikkoa. Salaa yritän toivoa, että harminaiheuttaja päätyisi toisenlaiseen, minulle edulliseen ratkaisuun ja toteaisi sen minkä minä jo tiedän.
Ihan älyttömän ympäripyöreitä kirjoitan, eihän näistä ota selvää edes kukaan.

Suurten kysymysten äärellä olen; nastat vai kitkat? Molemmilla kai puolensa, mutta olisipa vain mukavaa kun joku muu tekisi päätöksen puolestani (ja maksaisi mokomat).

Hyvin matalalla

Harvat mutta satunnaiset onnenhetkeni ovat entistäkin vähäisempiä. Muistan eräänä aamuna heränneeni erittäin onnellisena, mutta tunne katosi yhtä nopeasti kuin unihiekkakin. Taitaa olla taas se aika vuodesta, elämästä tai maailmankaikesta jolloin mikään ei ole mitään eikä millään ole merkillisyyttä suurempaa merkitystä. Asiat voivat olla muuta kuin miltä näyttävät ja jos en asiaan voi vaikuttaa, en myöskään jaksa määrääni enempää.
En ole apea tai edes masentunut. Kyllästynyt ehkä.

Huominen on jännittävämpi tiistai kuin pitkään aikaan. Toivottavasti huono uutinen kiertää kaukaa.

Olin onnistunut bloginkin määrittelemään vain kutsuttujen käyttöön. Hiljaista oli, itsekseni.