Pukki antaa ja pukki saa

Kolme paitaa ja puseroa lämmittävät kyllä mielen, mutta sormeni kärsivät kohmeesta. Retkeilykaupasta tilattu untuvainen takki saapuu vasta lähipäivinä, joten joutunen olemaan pakkasen uhri vielä jonkin aikaa. Viime vuonna tähän samaan aikaan nautin olostani tippapullon jatkona, joten toivon että paleluni ei viittaa mihinkään harmillisempaan.
Ettei vain tulisi uutta jouluperinnettä sairastamisesta.

Joulumielekkyys tuppaa vähenemään vuosien mittaan. Mietin minkälaisen muiston annan ipanoille. Ehkä he muistavat vetelehtimisen ja viime hetken paniikin? Minä en käsitä miksi ipanoista pienempi ei tajua ymmärtää, että joulupukki on fiktiota. Vaikka se on suoraan sanottu.
Pannuhuoneessa odottavat jouluparta ja -nuttu, kolmatta vuotta siellä ovat roikkuneet. Ei niille ole käyttöä edes aattona.

Niskani huutaa naksautusta. Olen väännellyt päätä eteen, taakse, vasemmalla ja puolikierteellä oikealle, saanut aikaan pari mojovaa rusahdusta, mutta en sellaista mikä poistaa jumituksen.
Nukkuminen on vaarallinen laji. Voi tyyny olla kallellaan.

Entä jos.

Entä jos nukkuisin oman peiton alla?
Entä jos olisin nukahtanut Miehen tuhinaan?
Entä jos ei tarvitsisi pysytellä hereillä ja seurata mahdollisesti lähtevien lentojen listaa?
Entä jos naapurimaassa ei olisi satanut liikaa lunta?

Niinpä.

Keksi ite.

Seuraavaksi jossain vaiheessa ja joskus ostoslistalleni ilmestyvät kuulosuojaimet, sillä tein ennennäkemätöntä ja varasin konserttiliput Olumppiatadionille* ensi vuoden heinäkuulle. Enkä todellakaan aio vielä koko perhettäni katsomaan mitään jonbonjovia (joka tosin konsertoi jo kesäkuussa), vaan aitoa Aiönmeideniä. Whoaaaah. Täpisen jo nyt.
Mahdanko tunnistaa mitään kyseisen orkesterin uustuotannosta? Tuskin. En kykene sing-a-longiin.

Merkkipäiväni kunniaksi sain vastaanottaa kaksi kappaletta laadukasta Fiskarsin lumityökalua. Ihan parasta mahdollista antia! Ja kun illalla minun annettiin syödä hyvää ruokaa, ei voitane puhua päivästä joka olisi ihan totaalimönkään mennyt. Ei sinnepäin edes.

Pitkästä aikaa kuskasin ipanoita ja itseäni Tampereen ihan ydinkeskukseen. Ensimmäinen kauppa siinä kahden minuutin kävelymatkan päässä autolta osoittautui parhaaksi, sillä sopiva hinta yhdistettynä kohtalaiseen laatuun oli juuri sitä mitä haimme. Ajansäästömme päätimme tuhlata Sokokseen, joka oli pettymys. Sieltä ei mitään innoittavaa löytynyt, mutta toki pyhää vihaa ja ylenkatsetta puhkuvia ylikeski-ikäisiä ämmiä toki.
En enää ikinä uskalla pysähtyä Sokoksen käytävällä. Höyryjyrän lailla pusken eteenpäin, vaikka mitä tapahtuisi. Unohtui se jouluikkunakin sählätessä.

* vrt. Olympiastadion. Jompikumpi versio on helpompi lausua.

Ihmeitä ja kummia

Pitikö näyttää yllättyneeltä kun eräs ulkomaan eläväinen ihmetteli jotta kuinka nuorna olenkaan ipanaiseni maailmaan saattanut? Minua nauratti, mutten sitten viitsinyt nauraa. Valaistus ei ollut niin hämärä että olisin voinut kuvitella ulkom. elävän nähneen niin pahasti harhaan, joten otin hänen kommenttinsa yhtenä totuutena.
Vaan kyllä se nuoruus tässä hiljalleen kaikkoaa. Ei pure edes kollageeni.

Jokin outo voima sai ruumistani vallan. Itseäni käskemättä enkä yhtään vastahakoisesti havaitsin suorittavani siivouksenkaltaisia toimenpiteitä. Lopputulema oli niin hyväntuoksuinen ja hohtava, että luulin olevani puhdistusainemainoksessa.
Lisää hyviä päiviä tähän päähän.

Toissayönä pistelin menemään moottoripyörällä pitkin katuja. Ihmettelin mutkissa, että miten ihmeessä tämä niin helppoa on.
Saattoi johtua siitä, että nukuin.

Sleepless in the jossain

Tai sheepless, koska unta yrittäessä ei onnistu edes lampaiden laskenta. Kihelmöivä olo, vieraat äänet hotellin käytävällä, vääränkieliset ohjelmat televisiossa ja tieto siitä että aamu tulee heti harmituksen jälkeen. Ja pitäisi silti jaksaa olla.
Mikälie vääntänyt kierroslukumittarin kaakkoon. Jossain vaihessa ehkä saattoi tuntua siltä, että aavistuksen unettaisi mutta nyt ei enää sitäkään vähää.

Yön pimeässä on hyvä pohtia sellaisia, mitä päivällä ei muista.

Päätän raporttini täällä selän takaa tähän.