Minussa virtaa rakkautta. Pieni, suorastaan olematon villakoirakääpiö ryöstökalasti sydämeni valtameren, eikä minulta riitä enää sympatiaa toisille koirille. Ooh. Aah ja voi tätä olemisen tuskaa.
Miksi minulla on ja toisilla ei? Koiraperäinen nuha, joka estää niin liian monta hyvää ja kaunista.
Suhdesoppiin haluan lusikkani tunkea. Ensinnä kommentoin Tuurin kuulua kyläkauppiasta, joka ei naisten perässä Tuuristansa lähde (kuten isäpappansa on neuvonut), mutta kuitenkin iltapäivälehtien välityksellä naisten perään huutelee. Nii-in, mitäpä sitä itse vaivautuisi, kun lööppienkin kautta voi "rakkaallensa" viestitellä. Ei tule puhelu- eikä tekstiviestikustannuksia ja isommat fontit.
Toinen mieltäni vaivaava soppa on Aitolehti-Eerikäinen. Koska tiedonmuruja annetaan kovin nihkeästi, perustan mielipiteeni luuloon. Suhteen "mies" on viimeksi julkistanut tiedon, jonka mukaan suhteen "naisella" olisi aviosuhteen ulkopuolisia suhtautumisia ja koska luuloni on totuuteni, päätän tuntea myötäelämistä Eskoa kohtaan. Mielestäni Aitolehti on osannut käyttää julkista minäänsä melko lailla sopivasti ja melkein saanut uskottavuutta (en tiedä missä, mutta kuitenkin), mutta jos hän nyt on tyrinyt ja aiheuttanut mielipahaa Eskobarille, ei ole muita vaihtoehtoja kuin julkistaa faktat, sillä minä tarvitsen lisätietoja!!!
Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, jätän huomiotta Tukiainen-Länsman -suhteen, sillä en vain kykene. Myötähäpeän ja vahingonilon saantini on viime aikoina ollut heikkoa, joten ilman muuta tunnustan että kunhan vain Tuksun hää-tosi-tv-dokkari-menestyssarja televisiolaitteeseeni rantautuu, aion tietenkin nähdä kaiken. Ihan viimeiseen aameneen asti.
Erinomaisuuttani korostaen lopetan raporttini täältä tähän ja mainitsen vielä että reiteni ovat kipeät. Hyvästä syystä.
2 kommenttia:
Jos sellainen Tuksun häät -tosi-tv todella järjestetään, niin toivon, että se on ainakin suora lähetys. Ilman mitään parin sekunnin turvaviivettä. Asiaa!
Tuo onkin hyvä pointti. Ehdottomasti suodattamatonta real-timeä pitää saada.
Lähetä kommentti