Pitkältä tuntuvaa aikaa kuluttaessani kehitin itselleni aktiviteetin, jossa pitää luoda uudenlainen nimi jollekin yritykselle: Kauneushoitola Näppylä, Parturi-kampaamo Pälvikalju, Ravintola Alusastia, Personal Trainer Hiki, Lähikauppa Viimeinen myyntipäivä, Kotipalvelu Kleptomaani, Vartiointiliike Nyrkkirauta ja niin edespäin. Luotettavan kuuloinen nimi on aina yrityksen paras käyntikortti.
Tunnustan, että aikaani sain kulutettua. Tarpeettomastikin jopa.
Luulin, että uusi erikoisliikekierros (edellisen hoidin pari vuotta sitten) olisi tuonut ratkaisun ongelmaani. Nimittäin, napani sijaitsee liian etäällä selkärangasta ja se vaikeuttaa ajohousuihini tunkeutumista. Päätin siksi että on aika päivittää pömppöisen olemukseni vaatima mopoiluasustus. En aio kertoa huvittavia yksityiskohtia ostoskierrokseltani vaan säästän itseni nöyryyttäviltä yksityiskohdilta todeten, että minulla ei ole uusi housuja vaan käytän jatkossa jesaria korvaamaan tiettyä yltämättömyysongelmaa. Näillä kilometreillä pitää olla nöyrä.
Sillä ei ole niinkään merkitystä, että asuni ei anna myöten pukeutua lämpimästi.
Syksyn tullen alkaa arkinen aja-sinne-tänne-ja-poukkoile-välillä-tuonne -harrastukseni. Vain yhtenä arki-iltana ei ole tarpeen kuskata yhtään ketään minnekään ja sekin ilta on tältä viikolta mennyt. Harrastelukautta on jäljellä vielä liki 100% ja olen jo aivan täynnä mokomaa. Tänään on tarkoitus aloittaa toiminta pisteestä B, josta lähtö tasan kello 0 (ei oikea kellonaika, ymmärtänette). Ensimmäinen siirtymä B:stä A:han kestää liikenteestä riippuen 20-30 minuuttia, joten oletan olevani A:ssa kello 0.30, josta siirtymä C:hen alkaa välittömästi. Matkan kesto taas liikenteen vaikutukset huomioiden melko lailla 0.50 yksikköä - harrastus alkaa kello 1 joten viivästyä ei voi. Harraste kestää 1.5 yksikköä joten voin valita josko palaan lepuuttamaan hermojani A:han (jossa perillä kello 1.30, lepoa 0.5 yksikköä, paluu takaisin 0.5 yksikköä) tai viipyilen jossain lähiseudun ostosparatiisissa ollen noutovalmis kohteessa C kello 2.30. Paluu A:han tällöin 3.0, teoriassa. Soppaan pitää vielä lisätä toinen kyyditettävä, jonka pitää päästä kohteesta A kohteeseen D kello 3.0, mikä tarkoittaa ajomatkojen ketjuttamista (C:stä D:n kautta A:han josta kello 4.0 takaisin D:hen ja sitten taas A:han). Ongelman muodostaa lyhyt ipanoiden vaihtoväli aikayksiköiden 2.50 ja 3.0 välillä, etenkin kun C ja D sijaitsevat eri paikkakunnilla. Missään tapauksessa aika ei anna myöten piipahtaa kohteessa A suorittamassa vaihtotoimenpiteitä, kaikki siis kyytiin heti tai ei ollenkaan.
Kuinka pitkään voin kuljettaa takaluukussa maitoja ilman että kylmäketju on liian katki?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti