Vielä parempi ihminen

Iloisna mielin ja kankein jaloin jatkan hyvää harrastustani. Motivaationi osoituksena kierrän liikehdintään painottuneen kivijalkakaupan kautta ja hankin itselleni tekstiiliä, joka sekä peittää että paljastaa. Saisinpa vielä jonkun seurakseni nolostelemaan.
Minusta tulee balleriina! Ainakin!

Olemattomiin hiilareihin perustuvan diettini aikana olen onnistunut kartuttamaan saldoani lähes kahden kilon verran. Ylöspäin. Ehkä tarkoitus onkin ensin käydä helvetin porteilla liian pienissä vaatteissa ja vasta kärsimyksen jälkeen onnistua. Tai ehkä olen harjoittanut syömistä vasta liian lyhyen aikaa. Tai ehkä jotain aivan muuta.
Sen verran tahdon mainita, että laskettelurinne ja liian piukeat lasketteluhousut ovat oiva lisä niihin syihin miksi tahdon olla vähemmän kuin olen. Pelkkä ajatuskin kuumottaa ikävästi.

Äkillisiä tarmonpuuskia lukuunottamatta elo ja olo on merkillisen tasaista tänään.

Doggy style

Minussa virtaa rakkautta. Pieni, suorastaan olematon villakoirakääpiö ryöstökalasti sydämeni valtameren, eikä minulta riitä enää sympatiaa toisille koirille. Ooh. Aah ja voi tätä olemisen tuskaa.
Miksi minulla on ja toisilla ei? Koiraperäinen nuha, joka estää niin liian monta hyvää ja kaunista.

Suhdesoppiin haluan lusikkani tunkea. Ensinnä kommentoin Tuurin kuulua kyläkauppiasta, joka ei naisten perässä Tuuristansa lähde (kuten isäpappansa on neuvonut), mutta kuitenkin iltapäivälehtien välityksellä naisten perään huutelee. Nii-in, mitäpä sitä itse vaivautuisi, kun lööppienkin kautta voi "rakkaallensa" viestitellä. Ei tule puhelu- eikä tekstiviestikustannuksia ja isommat fontit.
Toinen mieltäni vaivaava soppa on Aitolehti-Eerikäinen. Koska tiedonmuruja annetaan kovin nihkeästi, perustan mielipiteeni luuloon. Suhteen "mies" on viimeksi julkistanut tiedon, jonka mukaan suhteen "naisella" olisi aviosuhteen ulkopuolisia suhtautumisia ja koska luuloni on totuuteni, päätän tuntea myötäelämistä Eskoa kohtaan. Mielestäni Aitolehti on osannut käyttää julkista minäänsä melko lailla sopivasti ja melkein saanut uskottavuutta (en tiedä missä, mutta kuitenkin), mutta jos hän nyt on tyrinyt ja aiheuttanut mielipahaa Eskobarille, ei ole muita vaihtoehtoja kuin julkistaa faktat, sillä minä tarvitsen lisätietoja!!!
Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, jätän huomiotta Tukiainen-Länsman -suhteen, sillä en vain kykene. Myötähäpeän ja vahingonilon saantini on viime aikoina ollut heikkoa, joten ilman muuta tunnustan että kunhan vain Tuksun hää-tosi-tv-dokkari-menestyssarja televisiolaitteeseeni rantautuu, aion tietenkin nähdä kaiken. Ihan viimeiseen aameneen asti.

Erinomaisuuttani korostaen lopetan raporttini täältä tähän ja mainitsen vielä että reiteni ovat kipeät. Hyvästä syystä.

Kuvaton posti

Näin kevään korvalla (mikä kevät?) moppehingun lisäksi, ja erityisesti juuri sitäkin varten, iskee tarve tatuoitua. Olen mietiskellyt mielihaluani taas parin vuoden ajan ja tänään kuvittelen tietäväni mitä tahdon ja millaiseen paikkaan. Toisaalta, kuka voisi vastustaa kesää ja päivänkakkaroita muutaman leppäkertun kera? Minulla on siis näemmä kahdenlaista visiota värittymisestäni, ensinnäkin tekstimpi versio em. tahtotilastani ja sitten vielä tuo kukkaniityn tarve.
Sattuuko enemmän vai vähemmän jos tekee itse?

Minna Kaupin ilveily urheilijapalkinnon kanssa oli ilahduttavaa. Voi jos oisivat Juha Mieto tai Seppo Räty aikanaan palkintopalleilla osanneet yhtä raikulisti iloansa osoittaa (ja hyi sille joka luulee että Sepolla tai Juhalla oisi "palkintopallit", pois se meistä kaikista). Rajuinta taisi olla mitalin survominen suuhun ja puraisu jalometallin laadun toteamiseksi. Maailma voisi olla niin toisenlainen juuri nyt. Mikä ihme siinä muutenkin on että pitäisi vain hillitysti hymyillä ja olla olevinaan niin normirauhallisesti aina? Enemmän vain iloa ja epärationaalista toimintaa tähän vakavamieliseen maailmaan.
Hyvä Minna, vaikken suunnistamisesta pidäkään!

Varovasti siellä räystäiden alla. Näin juuri kuinka kolmannen kerroksen katolta putosi aika läjä lumimoskaa. Onneksi alla ei ollut mitään eikä ketään.

Mopohinkuja

Uusi harrastukseni, ei mikään uuden vuoden vedätys, on huippujuttu! Lupaan ja vannon, että kuljetan ipanoita harrasteisiinsa ihan jokaikinen arki-ilta ja harrastan itseni laiminlyöntiä ihan säännöllisesti ja vakavalta pohjalta. Saatanpa jopa hankkia itselleni urheilutekstiiliäkin - hyvät autoilukengät ja mukavat verskat pitävät mielen pirteänä kun ajelen autollani pitkin kylää vieden, hakien ja noutaen. Ehkäpä satsaan jopa syömiseen ajaessani? Mitä vain olen valmis tekemään, jotta muut ja ne toiset ovat paikoillansa kun minuuttiaikataulunsa alkaa.
Olen uhrautuja, luovuttaja ja aikamoinen lannistuja.

Miehen iltahämärässä, kainaloisena kuiskattu kysymys "onko moottoripyörän ehdottomasti oltava sellainen millä sinäkin pystyt ajamaan?" sai minut hämmentymään ja erehdyin vastaamaan vastoin tahtoani ettei tietenkään. Mielellänihän minä vain roikun tarakalla (ja kiljun ja pelkään ja lopulta olen menemättä kyytiin).
Että meni sitten sekin sauma umpeen. Terveisiä vain kaikille, jotka automaattisesti osaavat asettaa toiset itsensä edelle, melkein huomaamattaan. Syövätkin seisoen, että jää muille tuoleja.

Vaikka itselläni kaikki meneekin päin männynkäpyä, muilla ei onneksi. Eihän?

Vieraanvaraisuudesta, ryhmäliikehdinnästä ja ajamisesta

Kireää tunnelmaa, vaivihkaista keskustelua, aikaisia nukkumaanmenoja. Niistä on isovanhempien vierailu tehty. Kun viimeistään huomenna, ehkä jo tänään, ylimääräinen massa kartanostamme poistuu, huokaisen syvään, heittäydyn sohvan syleilyyn ja lakkaan kuvittelemasta, että edes viitsisin. Kuinka vanhaksi pitäisi ihmisen kasvaa, että tajunta laajenisi ymmärtämään että meillä meidän tavalla ja teillä teidän tavalla? Jos tapoihini ei kuulu jynssäys, puunaus ja kiillotus, en sitä tee edes paheksuntaa pelätessäni.
Yritän jättää sanomatta sen viimeisen sanan.
Saa meille tulla, mutta meillä pitää osata olla.
Ja on hyvä tietää, milloin kotimatka alkaa.

Toista kertaa jo aion yrittää ryhmäliikehdintää. Ensimmäinen kerta oli tuskainen. Sydän tikitti ylinopeutta, kasvot hehkuivat punaa ja lievä kuumotus valui otsalta läpi koko vartalon kastellen niin paidan kuin sukatkin. Ehkä saavutin jotain osallistumalla, mutten kokenut mitään ylenpalttista intoa. Eikä se liikehdintä ollut välttämättä edes mukavaa. Aika tympeätä itse asiassa.
Ryhmäliike on portti keski-ikäisyyteen. Valitettavasti en tuntenut poikkeavani ryhmästä millään lailla ja minä olen kuitenkin se, joka täyttää 26 vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Muut olivat minua ainakin sata vuotta vanhempia.

Hahhaah, en saanut autoa lainaan, koska ajan liian lujaa! Mikä on äärimmäisen huvittavaa, sillä minä ajan hyvin ja hartaasti hyödyntäen jokaisen mutkan, raon ja keltaisen valon. Otin kuitenkin toisen isovanhemman oman nelipyöräiseni kyytiin ja havainnoin kuinka tuo isovanhempi kiihtyneenä tyrkytti jarrua pelkääjän paikalla. On se vaan niin hienoa, että suvussa on ikioma Hyacint Bucket.
Voin myöntää, vieraanvaraisuuteni alkaa olemaan hiipunut luonnonvara.

2011/01

En pysty käsittämään UV-perinnettä (lyhenteen opin eräistäkin blogeista, tarkoittanee uutta vuotta vaikka minun slangisanakirjassani puhutaan ultravioletista). On se sitten kumma, että pitää vuodenvaihde hillua ammuskelemassa raketeita taivaalle, kun samaan aikaan voisi nukkua ja aloittaa vuotensa pirteänä ja levänneenä! Ja sama kai sen sitten on väliä, josko niitä ampuja taivaalle räiskisikin, mutta antaisi minun nukkua!
Minä aloitin dieetin juuri äsken, ja se tuntuu ja kuuluu.

Sanokaa mitä sanotte (lukekaa mitä luette), mutta minun mielestäni paras joulupukin älynväläys oli monimetrinen autorata. Siitäkin huolimatta että taloudessamme ei asu leikki-ikäisiä poikia. Ja alennusmyynnistä joulun jälkeen löytämäni saman sarjan rata, jolla on mittaa melkein 8 metriä! Voinette uskoa, että kartanomme pohjoinen itäsiipi on melko täynnä mutkaa ja kieppiä!
Hermosto lepää ja minä pidän.

Jostain kumman syystä näin alkaneena vuonna tulee sisäsyntyinen tarve olla itseään parempi. Olikohan Aamulehden tai Helsingin Sanomain sivuilla (edit. oli muuten Iltalehti) kun eräätkin kansanedustajat julkitoivat omia lupauksiaan? Enkä tietenkään muista enää puoluekantaa tahi edustajan nimeä (nainen toki), mutta hän loihe lausumaan "ettei halua tehdä lupauksia, koska ne eivät toteudu", mutta jatkoi kuitenkin että "lupaa jatkossakin tehdä kaikkensa Suomen kansan eteen" (tai jotain edes vähän sinnepäin). Eli siis mitä?
Höpöhöpö. Kuraa kansalle.

Nälkä kourii selkärankaa.