En oo koskaan ollutkaan.

Muistaakseni minua ärsytti jokin niin kovin, että siitä olisi ollut syytä jotain virkkoa mutta muistini ei nyt vain kykene palauttamaan mieleeni mitä mietin. Ehkä on parempi olla huonomuistinen kuin ärtynyt.

Rajoittunut ruokavalioni toimii hyvin. Muutaman päivän olemattomia hiilareita nauttineena voin ilokseni todeta, että elopainoni on 1,8 yksiköä vähemmän kuin vähän aikaa sitten. Ei isompaa hinkua edes mättää mitään ylenmääräistä, mitä nyt reilussa voissa paistettua kananmunaa ottaisin jos saisin. Illemmalla sitten.
Housunvyötä kiristää edelleen, mutta iskarit eivät pauku pohjaan.

Jännittävä seikkailuni mopomaailmassa jatkuu. Olen luvannut itselleni lähteä ajomatkalle ihan omasta pihasta, muun liikenteen joukkoon. Ensimmäinen mutka on sadan metrin päässä, enkä vielä tiedä päädynkö siitä seuraavaan risteykseen asti vai jäänkö jumiin mutkan kohdalla olevan naapuruston pihaan. Josta on ihan pakko todeta, että talon rouva erehtyi nostamaan katseensa juuri kun olin autoillen kohdalla ja oli suorastaan pakotettu tervehtimään, koska heilautin iloisesti kättäni. Taktiikkani on edelleen tervehtiä sitkeästi vaikka eivät vastaisikaan sillä hehän niitä törppöjä siinä tilanteessa ovat, en minä. Minua vain naurattaa seurata kuinka monta erilaista keinoa heillä on vältellä vilkutustani.
Pakko opetella vilkuttamaan myös mopoillessa. Yhdellä kädellä vain kiinni ja niin edelleen.

En pahastuisi vaikka loma alkaisi juuri nyt.

Sana alkuviikoksi

Ylenmääräistä vaivaa löytämisestä. Toki jos itse jotain hukkaan, toivon sen jostain taas tavoittavani, mutta kun pitäisi toimittaa matkan varrelta havaittu löytötavara paikallisen viranomaisen haltuun, tuntuu vaiva saavutettavissa olevaan hyötyyn nähden aivan olemattomalta. En edes tunne olevani parempi ihminen (mihin toki päivittäin pyrin). Ainoa motivaattorini on omatunto, joka ei anna jättää löytynyttä avainnippua oman onnensa nojaan.
Helpommallakin voisi päästä.

Lienen muistanut mainita onnettomista yrityksistäni liikuttaa moottoripyörää (olen tietenkin). Viikonloppuni kruunasi kruisailu! Turvallisella, muulta liikenteeltä suljetulla alueella käynnistin pyörän, polkaisin ykkösen silmään ja jäin jumiin odottamaan inspiraatiota. Pitkältä tuntuvan ajan pohdin kytkimen vapauttamista, mietin kuumeisesti kummalle kyljelle kaadun mutta lopulta rohkenin tehdä sen mitä olin liian pitkään aikonut. MINÄ AJOIN, tein mutkaa ja jarrutin! Tekisi mieleni sanoa että tukka hulmuten kaahasin kolmeakymppiä, mutta totean lyhyesti että mikä tahansa kampaus litistyy toimintakelvottomaksi kypärän syleilyssä.
Ei niin kauas näkyvää heijastinliiviä olekaan etteikö minua kannattaisi varoa. Koska nyt minä ainakin. Ehkä.

Mietin tuossa hetki sitten jotta miksi ihmeessä minulla on aurinkolasit päässäni. Kun aurinko ei paista. No, pienen aivoriihen suoritettuani ymmärsin että nämähän ovat silmälasit ja käytän niitä joka päivä tähän samaan aikaan. Ei pitäisi olla mikään yllätys.

Eilen pukeuduin omaa itseäni tyylikkäämmin. Edustin koko neljän hengen talouttamme. Olin vakuuttava ja varmasti myös hehkuin vaikutusvaltaa. Kukaan ei puhunut minulle.

Taas lapiollinen

Lapiotyöt etenevät parhaiten siten, että lapiollinen työntekijä ottaa mukavan nojan lapiosta, pyyhkii kuviteltua kuumotusta pois otsaltaan, huokailee ja katsoo lapiotonta työntekijää syvälle silmiin. Lapioton työntekijä tällöin ottaa vinkistä vaarin, pyytää lapion lapiolliselta ja ryhtyy toimeen. Siinä ajassa, minkä lapiollinen käytti ideaalin nojan etsimiseen, on aluksi lapioton jo tempaissut koko urakan.
Ja niin meille kaivettiin ensimmäinen kasvimaan pohja, toista varten pitää vielä tovi notkua ja huokailla.

Eikö voi samantien poistaa koko ns. kaverilistaltaan, jos tulee tarve piilottaa seinä joltakulta, joiltakuilta, useilta tai satunnaisilta? Ei sillä että isommin välittäisin, mutta tuntuu oudolta. Ja jos nyt itseni poistaisin listaltansa, eikö se voitaisi tulkita herkkähipiäisyydeksi? Että "eikö riitä että olet kaveri, pitääkö sinun tietää mitä ajattelen"? Minulle riittäisi.. sanonkomikä.. ihan mikä vaan.
Ehkä mumisen säälittävät muminani itsekseni ja annan olla. Kun yhdellä seinällä ei ole mitään väliä. Oikeasti.

FB:stä tuli vielä mieleeni. Jos joku on luonut FB-profiilin ja käyttänyt minun sähköpostiosoitettani tunnuksensa luomiseen, voinko kirjautua ko. profiiliin uteliaisuuksissani? Sillä minähän voin ilmeisesti vaihtaa tunnuksen salasanan haluamakseni?
Tai ehkä vain annan olla, kun ei tälläkään ole oikeasti mitään väliä. Ellei joku erehdy luulemaan että minä elän salaista virtuaalielämää?
No, menin sitten vaihtamaan tunnuksen salasanan ja poistin koko profiilin. Se oli helppoa.

Liikuttumattomuudesta

Koska bloggaaja olettaa, että kukaan ei ole mistään vielä ehtinyt huomaamaan mitä jääkiekkogenressä tapahtuu, on bloggaajan kerrottava, että Suomi voitti kiakkoilun maailmanmestaruuden. Ruatti jäi jalkoihin. Kunnon bloggaaja uppaisi tähän myös Suomen joukkueen kuvan ja paljon isoja kirjaimia, jotta lukijalle jäisi sellainen käsitys, että bloggaaja on todella innoissaan historiallisen tuntuisesta voitosta ja että lukija ymmärtäisi että bloggaaja seuraa aikaansa ja ajankohtaisia tapahtumia. Erityisen tunnollinen bloggaaja vielä listaisi tähän alle muutaman kiakkoilijan nimen ja kertoisi kuinka kiitollinen hän kullekin kiakkoilijalle ja koko joukkueelle on.
Minä nukuin kuin lapsi ihan koko pelin ajan ja jaksan taas. Ja silti saivat pelinsä pelattua.

Olen aina kuvitellut olevani kovanahkainen realisti, joka ei turhaan liikutu mistään ipanoiden jutuista. Voi että saattoikin yllättää tällaisen kyynikon kun ipanoista isomman esitystä suuressa, urheilujuhlan tuntuisessa tapahtumassa katselin ihan eturivistä. Jostain syystä keuhkot haukkoivat henkosia tavallista kiivaammin ja melkein tuntui siltä, että saattaisin kyynelmän tai toisen tirauttaa. Ja se oli vasta siinä vaiheessa, kun esiintyjäryhmä asettautui lähtökuoppaansa.
Onneksi huomasin lähestyväni liikutustilaa, joten pystyin panikoimaan lähestyvän inhimillisyyteni tiehensä ennenkuin julkisesti olisin nolannut itseni. Kulissit pysyivät kivasti.

Asioiden jättäminen viimeiseen hetkeen on taitolaji. Taidokkainta on omatunnon äänen hiljentäminen, vaikka järki tietää että pitäisi ja äkkiä sittenkin. Kun mikään ei piipitä pään sisällä, voi huoleti surffailla vielä hetken ja tehdä mielenkiintoisia verkkokauppalöytöjä.
Soittakaa Highway Star!

Joko saa?

Kummaa (kevät-)huumaa unihiekassa, sillä onnistuin kantamaan illalla itseni petiin vailla pienintäkään ajatusta herättimen virittämisestä. Paniikkiherääminen aamulla varttia ennen normipirinää piristikin kummallisesti. Sitä pohdin aamun mittaan, jotta miten on mahdollista aloittaa aamutoimet 25 minuuttia ennen normaalia ja silti olla prosessin lopussa vain 3 minuuttia etuajassa? En muista seisoskelleeni toimettomana saati tehneeni mitään ylimääräistä.
Otteeni aamuihin on kirpoamassa.

Mopoilu-urakkani lähes alkoi eilen, kun Mies totesi että voin aivan hyvin lähteä ajamaan pihasta kohti harjoittelurataa, tuosta noin vaan. Saatoin katsoa pitkään, ehkä ihmettelinkin moista. Voi olla että Mies tietää että olen asvalteiden virtuoosi ja teiden Ruubinstein.
Varokaa vaaraa, autoilijat ja muut tiellä liikkujat. Vaihde voi olla päällä yllättävänkin pian.

Elän perjantaita jo tänään. Olisin niin valmis jo huomiseen iltaan, kun kaikki viikon ankeudet on suoritettu ja voin levyttää itseni olohuoneen lattialle. Huomenna on 13. päivä, joten ehkä on syytä tarrata lujasti kiinni siihen lattiaan ja toivoa, että mitään ikävää ei tapahdu. En ainakaan putoa.

Lapiollinen

Vaikka kevät, kesä ja aurinko ovat todella ihania asioita pitkän ja synkän talven jälkeen, en kykene viettämään aikaa tukahduttavan kuuman valon alla. Aurinkopäivänä asetun mieluummin viileän sohvan uumeniin ja odotan että ilta ennättää. Kirkas häikäisee ja aurinko polttaa.
Minä ja kesä, me olemme ystäviä. Kaikesta huolimatta.

Kesäpihan virittely alkanee tänä iltana (kun se aurinko ei enää häiritse). Olen saanut hankittua pari kehikkoa, puuttuu lapio ja puuttuu lapioon nojaileva allekirjoittanut. Jonkin verran multaa lienee hankintalistalla sekä muutama siemen tai taimi. Koska kasvattaminen on koko perheen yhteinen asia, valtuutan ipanat hoitamaan ryytimaan.
En syö pupun ruokaa, pupu ei syö minun ruokaa. Vitsivitsi.

Suorituspaineistan itseäni ihan valtavasti. Olen parina päivänä käynyt salaa istuskelemassa mopon päällä ja edelleenkin jatkanut mielikuvitusharjoituksiani. Luulin tietäväni miten se vaihde vaihdetaan ja missä kytkin on, mutta en sittenkään. Eikö mopossa ole kaksi jarrukahvaa ja jossain muualla sitten se kytkin? Vai mitä nappuloita jalkojen alla on? Toinen jalkanappi on kyllä jarru, sen todennäköisesti tiedän. Ja toinen vaihde. Ehkä.
Ja taustapeileistä näkee taaksepäin.

On tämä kaikki hämmennys vaan niin kertakaikkisen ihanaa.

Superhero

Jokseenkin huvittuneena tutkaan sähköpostini roskakansiota. Eräs Pasi on kirjannut minun osoitteeni ties mille nettikisasivustoille ja käyttänyt samalla itsestään nimeä Kakka Pökäle. Hauskinta tässä on tietenkin se että kyseinen Pasi on kirjannut joillekin roskapostittajasivustoille ihan omankin nimensä. Mikä tarkoittaa sitä, että tiedän kuka ja niin edespäin.
Ei uskoisi kun kuvaansa katsoo. Toisaalta, jos eräästä Pasista ihan oikeasti tuntuu että hän on Kakka Pökäle, jonkun olisi ainakin syytä huolestua. Parempiakin supersankarinimiä on olemassa.

Diettini pitää ihan huiman hyvin. Ahdoin itseeni vain kaksi jättimäistä palaa kermakakkua eilen, enkä kärsinyt morkkiksesta juuri lainkaan. Tänään on jäljellä enää korkkaamaton kinuskikakku ja oletettavasti aion käyttää optioni olla ottamatta kovin montaa annosta sen ensimmäisen lisäksi. Valtakunnallinen äiteinpäivä on minulle pakkopullaa, samoin kuin kaikki muutkin pömpötysjuhlapäivät, joten olin äärimmäisen yllättynyt kun tajusin ettei minua kukaan aio herätellä. En kiistä ettenkö olisi ihmetellyt, silti.
Arki on kaikkein parasta.

Ehkä tänään on erikoinen päivä.

Melkein kuin lomalla

Ja minähän kyllä vastasin kauniin sanakääntein toiselta nimeltään Miss Marplelle, jotta rohkeasti vain, mutta koska olen toiselta nimeltäni todennäköisesti ainakin Mrs Bean onnistuin kämmäämään niin harmillisesti että ainoa loogiselta tuntuva vaihtoehtoni oli poistaa koko edellinen kirjoitukseni. Nii-in. Tahallani en sitä tehnyt. Enkä edes vaistomaisesti.

Aurinko lämmitti sen verran mukavasti, että jäin hetkeksi kuvittelemaan kuinka väännän kaasukahvasta ja annan tuulen ujeltaa. Tänään (tai ehkä huomenna tai joskus) menen ihan varmasti varastoon tutkaamaan kuinka huonosti ajovarusteet sopivat ylleni. Ihan varmasti.
Kuvittelemalla saa varmaan parhaat kyydit. Ehkä uskonvahvistus on tarpeen, mielikuvaharjoitteet on käytetty loppuun.

Tämä lauantaipäivä alkoi hyvin ja päättyy vielä paremmin. Kaikki hyvin tai jopa paremmin.

Kadu tekemätöntä

Noheitaas! Aikaa on kulunut viime näkemästä mutten ole vanhentunut hetkeäkään. Mitä nyt epäedullisessa valossa, kampaajantuolissa näytin ainakin ikäiseltäni, vaikka tukka onkin nyt hurmaavan toisenlainen. Syvät poimut nenän ja otsan risteämässä kertoivat jotain tarinaansa samalla kun juonteet nenänpielestä vetivät koko olemustani alaspäin. En sitten millään voi sietää omakuvaani. Sitä kyllä rohkenin pohtia, josko hyväksyisin ajan patinan ja olisin vain? Tulisiko minusta nopeammin vielä vanhempi?
Jos sisäinen minäni on jäänyt parikymppisen tasolle, ei peilivääristymästä pääse koskaan eroon.

Mopokauden olen ehtinyt korkkaamaan. Ajatuksen tasolla. Toki kykenen jo rutiininomaisesti käynnistämään mopen ja olen kohta valmis tarjoamaan myös vaihdetta. Suojavälineiden testaus pitää vielä suorittaa, enkä ole lainkaan varma siitä, että näytän hyvältä nahka-asussani. Tarkoitan, että minussa on liian paljon sellaista hyvää, joka pitäisi nahkaan tunkea. Ei ehkä mahdu.
Tänä kesänä minä kyllä.

Tänä kesänä minkä kyllä niin paljon muutakin. Tasapainottelen. Rullaluistelen. Pyöräilen. Keinun.

Sisäinen räkänokkani on ulkoistamassa palveluitaan. Nenäliinoja käytän enemmän kuin tahtoisin. Menisi jo.