Se on taas kesä, sillä olen kääräissyt farmarihousujeni puntit yläviistoon ja jaloissani sijaitsevat ylen avonaiset pörriäisjalkineet. Iltaisin en peittele itseäni enää kahteen peittoon, ainoastaan yhteen. Villasukista yösukkina en ole kyennyt silti luopumaan. Kesäpaitakynnys on vielä ylittämättä, sillä satuin näkemään vilauksen omasta peilikuvastani ja siinä kuvassa minulla oli muodottoman paksut käsivarret ja villisti vibraavat allit.
Monta vuotta olen osannut olla näkemättä ikävää kuvakulmaani. Siksi pitkähiha.
Lakkasin kesävarpaani (osin myös varpaiden kynnet) sammaleenvihreällä. Todennäköisesti lämpimän päivän kunniaksi. Sillä aion illan tullen kokeilla korkealla käveltäviä sandaaleita. Ehkä otan kävelysauvat mukaan tuomaan turvaa äärimmäisen rohkeaan kokeiluuni. Vaikken muotiblogimaisesti pystykään tähän kohtaan linkkaamaan alennuskoodia mihinkään nettirättipuljuun, kerron että korkealla käveltävät sandaalini ovat Swedish Hasbeensit. Ne halvat, sieltä kahden konsonantin nettirättipuljusta.
Hameeseen on todella pitkä matka.
Olen jokseenkin ilahtunut Niinistön ilmoittautumisesta presidenttikilpaan. Koska maan edustaja saisi mielellään näyttää edustavalta maailmalla. Mutta minua ei ilahduta se, että vaimostaan voi samalla äänimäärällä tulla uusi tellervo tai pentti! Tellervon tai pentin pitää olla harmoninen, jykevä ja vähintäänkin iältään minua paljon vanhempi! Hänen pitää hehkua sisäistä karismaa ja olla presidenttinsä better half! Ei mikään minor half!
Anteeksi turhautumani. Olen nälkäisenä epäpoliittinen (ja hämmentynyt siitä, että "vanhat" miehet alkavat näyttämään silmissäni siedettäviltä? Mitä tämä on?).
29.6.2011
28.6.2011
Oonkmää?
Olenko minä nyt sitten motoristi, kun olen onnistunut kaatumatta päristelemään kolme pitkää kilometriä? Enää olen vailla taitoa jarruttaa yli 30:n nopeudesta ja kääntyä yllättävässä mutkassa. Toisin sanoen, tieliikennekelvoton. Siltä kuitenkin jo tuntuu, että voisin ehkä ja saattaisin jopa mielelläni lähteä uusintakilometreille. Vastentahtoa ei lähimaillakaan.
Kyllä, minä olen motoristi. Sille ette voi mitään. Pidän kynsin ja hampain kiinni nahkatakistani.
Intoa puhkuen kasvimaani tuottaa hedelmää. Logiikasta ei ollut tietoa silloin kun koko (tai useampi) salaatinjyväpussi ripoteltiin kerralla. Nyt nimittäin olisi salaatti poikineen syötävänä. Mieluiten samantien koko sato ettei pahennu. Naapuriinkaan ei voi tyrkyttää, sillä sikäläinen maanviljelijä teki saman erheen.
Ja minä kun en edes pidä salaatista. Missä puput ovat kun niitä tarvitaan?
Kesälomamatka ulkomaahan on varattu ja maksettu. Se hyvä on siinä että googlettaa hotellivalintaa vasta jälkikäteen, ettei voi enää perua kun joku väittää että hotelli on epäsiisti, huono ja sijaitsee iloisella kadulla. Harmittaisi jos en yrittäisi olla niin älyttömän avarakatseinen ja avoimin mielin. Sillä voihan olla että nettilähteeni on väärässä ja tulen kohtaamaan pelkkää ylellisyyttä ja puhtaita petivaatteita.
13 aamua lähtöön ja sitä ennen vielä metallimusiikkia olumppiastadionilla reilun viikon perästä.
Minusta tuntuu että osaan tanskaa! Ällistyttävää!

Linkit tähän tekstiin
Tunnisteet:
en valita,
höpöhöpö,
iloinen
15.6.2011
Kyl määki Turus
Niinpä vain luulin että loppuelämäni ensimmäinen päivä oli se kun kannoin pikkupussissa koirankakkaa. Olin niin väärässä. Vielä ensimmäisempi päivä oli taas eilen kun parisuhdehelvetti lämmitti iloisella roihulla. Tarkemmin asiaan enää puuttumatta totean että elämä on kuin Hakka-peli, aina vain lyödään vararalla tiukempaan siihen omaan ainoaan pikkumonttuun. Lopulta putoaa.
![]() |
| (http://www.lelutalo.fi/) |
Ja minä haluan niin toisenlaisen arjen. Sellaisen mikä minulla on, ilman lämmintä tulta ja katkua. Sitö tavallista normitylsyyttä vain.
Iloisempaan. Ensimmäisen kerran (näitä näemmä riittää) aion suunnistaa vieraassa kaupungissa. Yllätän Turun takavasemmalta ja välttelen eksyntää. Toivon, että liikenne on maltillista ja että navigaattorissa asuva kääpiö neuvoo minua kädestä pitäen. Ajantasaista karttaa en saanut laitteeseen ladattua; se olisi kestänyt 11 tuntia tällä nykyisellä huippunopealla laatuyhteydelläni. Erityisesti toivon, että karttani on edes tältä vuosituhannelta.
Hahaahahaahahah. Emmää sit eksy.Helsinkiläisillä on Linnanmäki ja manselaisilla Särkänniemi. Mitä turkulaisilla on? -Tienviitta Tampereelle.
Linkit tähän tekstiin
Tunnisteet:
höpöhöpö,
ottaa pataan
14.6.2011
En tykkääkään
Mikä tänään ottaa pannuun? Ei vesisade, koska sadetakki, mutta jonkin verran ärsyttää televisioantennipalvelun onneton laatu. Aikaa sitten ja pitkästi on toiminut, mutta viime aikoina kuvien pirstoutuminen mosaiikkiruuduiksi (sikäli kun suostuvat näkymään) on jonkin verran haitannut esteettistä kokemusta. Yhteydenottoni Digitan puhelinpalveluun ei tehnyt hullua hurskaammaksi - vika voi olla antennissa, digiboksissa tai jossain muualla muttei lähettimessä. Avuksi suositeltiin kunnon antenniasentajaa.
Hitti että pitikin joskus "säästää" tässäkin. Omaan nilkkaan janiineespäin.
Loppuelämäni ensimmäinen päivä oli taasen eilen. Olen nimittäin tehnyt ennennäkemätöntä - olen kahmaissut kourallisen lämmintä kakkaa! Onneksi käden ja lämpimän välissä oli pussi! Yökötti jo valmiiksi, mutta yllätyin lopulta vaivattomuudesta. Ei tarvinnut muuta kuin kääntää tuntoaistit off-asentoon!
Tänään lisää!
En siedä turhan neuvojia, joten en pidä navigaattorista. Jos laite ohjeistaa "pysy vasemmalla, aja oikealla kaistalla", mitä tekee allekirjoittanut? Ei ainakaan mitään sellaista, joka johdattaisi laitteen opastamaan päämäärään vaan hujauttaa iloisesti liittymän ohi. Navigaatorin vinkki "aja neljäsataa metriä ja käänny oikealle" suorastaan houkuttaa väittämään vastaan - mistä ihmeestä minä voin tietää milloin olen ajanut niin ja niin monta metriä? Lopputulos on ikioma arvaukseni ajetusta matkasta ja oikealle kääntyminen aivan väärästä liittymästä.
Josko laite voisi selkeästi todeta "aja vielä vähän matkaa ja käänny oikealla ei vielä tästä.. eikä tästä.. vaan sitten siitä seuraavasta liittymästä heti tuon huoltamon jälkeen", jolloin minäkin pysyisin leikin juonessa mukana? Selkokieltä, kiitos.
Koiran jatkuva vimma lutkuttaa omia genitaalejaan ja niitä palleja saa minut häiriintymään. Etenkin kun herään ääneen kesken niin makoisan yöuneni. Väliaikaisuudelle annan aplodit.

tekninen ihme
9.6.2011
Tavanomainen valittaja.
Nenäliinavuoren kupeesta päivää! Saatiinhan sitä hellettä heti samantien kun päätin aloittaa kesän ensimmäisen ilmastointilaiteflunssani. Että kiittäkää vain. Uhrautumisesta.
Neljä pitkää automatkaa kahden viikon sisällä on liikaa jopa minulle.
Ipanavapaa vyöhyke on päivän päässä. Enkä tiedä mitä tekisin. Sillä en kykene keräämään koiran ulostamia kikkareita pussiin.
Nyt on pakko. Tai ottaa lapiolla.
Kenkäkauppakin otti ja petti. Olin henkisesti valmistautunut hankkimaan itselleni ties millaiset jalkineet, mutta niinpä vain eivät kengät minua puhutelleet. Yksiä jaksoin kokeilla ja palautin nekin hyllyynsä.
Nuha, mikä ihana tekosyy. Kun ei edes kengät.

höpöhöpö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)