natina - tyhmä ja kierosilmäinen

Mikä vain keskiviikko

2012-01-25T13:14:00.001+02:00

Täysin luvatta hiipinyt tavoittellinen elämäntapani tuottaa omituisesti hedelmää. Minua on nyt muutama määrä aikaisempaa vähemmän, harjoitan ryhmäliikehdintää vähintään kerran viikossa ja haluan alkaa rikkoa omaa fysiikkaani jumppailusalilla. Tavoittelen tietääkseni krampitonta loppuelämää ja käsivarsiin sellaista voimaa, joka näkyy hihattomassa paidassa.
Lumityöt sujuvat jo kuin tanssi. Jalka nousee ihan tarpeettomasti vaikka tanssijaksi minusta ei ole. Olen vain epäröivästi aktiivinen.

Presidentinvaalista pitäisi sanoa muutama painava sananen. Minulle on yhdentekevää kumpi nyt enää ehdolla olevista tulee valituksi. Sama kuraa kummastakin reiästä.

Kotiini majoittuneet sukulaiset kiristävät kivasti pinnaa. "Maassa maan tavalla" -ymmärrys ei ehkä ole heille tunnusomaisin toimintatapa. "Hajoita ja hallitse" tuntuu olevan lähempänä. Kunhan väki, onneksi huomenna, taloudessamme vähenee, heittäydyn lakoon olohuoneen matolle, hengittelen syvään ja rauhallisesti kaiken raivoni pois enkä suostu irtautumaan kohteestani ennenkuin elämä voittaa. Saatan jopa syötyäni jättää lautasen ja haarukan pöytään!

Ennen elämän voittolaulua ja muuta glooriaa pääsen Ikeaan. ****

Kenen vasara

2012-01-13T07:25:00.003+02:00

Iltalehti uutisoi heti aamutuimaan. Koska olen semanttinen ihme, pohdin tietenkin josko kyseessä on "tyttären koira" vai "koiran vasara"? Hahah, vitsivitsi.

Jutta ja Pate

2012-01-12T13:00:00.003+02:00

Tokihan minä yhdestä ja kahdesta lumihiutaleesta pidän, mutta kun ne penteleet valtaavat koko pihan vaatien lumikolaa ja vielä kehtaavat yllättää autoilijatkin aina uudestaan ja uudestaan. Luulin olevani hyvä ja laupias ihminen, kun yllättäen ja pyytämättä kolasin edellisen sateen lumia reissuavan naapurin pihasta. Nyt toivon, että lisälumi sataa niin tiiviisti, ettei naapuri joskus kotiutuessaan huomaa aloittamaani urakkaa, joka juuri nyt satavan vuoksi oli tarpeeton. Tänään en ole yhtään hyvä ja laupias. En jaksa olla.

Koska vuodenvaihde vaatii lupaamaan katteettomia, olen luvannut ehkä, joskus tai luultavasti aloittaa keveän kuntoilun. Olen löytänyt ajan ja paikan, mutta urheiluhousut ovat toistaiseksi omilla teillään. Missä toivon niiden pysyvän kunnes tulen järkiini tai keksin jotain muuta.
Eilinen Jutta ja superdieetit -ohjelma säikäytti pelkäämään omaa raihnaisuuttani. En halua olla ihmisraunio vielä viisikymppisenä, mutta toisaalta en halua olla vetyperoksidibarbikaan (välttelin tietoisesti kirjoittamasta "vetyperoksidibimbo" koska minulle jäi mielikuva ettei Jutta ole paha ihminen, päinvastoin). Halajan hauiksia, kohtalaisen isoja harteita ja vahvoja reisiä. Litteätä vatsaa ja reippaita verisuonia forkuissa. Ehkä minun on syytä löytää urheiluhousuni (tai edes mahtua niihin).

Popedan uusi levy, Voitto, päätyi soittimeeni. Vaikka olen taannoisina vuosina pitänyt kovastikin kyseisen orkesterin soitannasta, yhtäkkiä en ole varma. Mielestäni levyllä on hyviä yrityksiä, muttei täydellistä onnistumista. Ehkä minun pitää kuunnella lisää ja saada jotain soimaan päänsisäisessä verenkierrossani. Tai ehken vain ole enää tarpeeksi kypsä kuunnellakseni melkoisen aikuisten miesten laulavan "pilistä" (viittaan Pojat on poikia -rallatukseen).
En halua olla pitämättä. Tarttis päästä keikalle.

Missä se joulu on

2011-12-19T14:28:00.002+02:00

En pidä joulusta. En pidä siihen liittyvästä pakosta, velvollisuuksista enkä perinteistä. En missään tapauksessa ole valmis viettämään joulua vielä tällä viikolla ja mieluiten vetäisin peiton korvilleni ja nukkuisin ensi maanantaihin. Ehkä ihmettelisin kuinka helposti joulu sujuikaan.

Teen jouluruokia vain siksi, että osaan. Ja siksi että minusta on mukava ruokkia muutamaa vierasta. En halua että vieraat avustavat kokkaamisessani. He häiritsevät innokkuudellaan keskittymistäni. Odottakoot.

Minä tiedän missä se joulu on. Se on Lempäälän Ideaparkissa, siellä missä ihmiset jonottivat sunnuntaina. Jo maantiellä saattoi kuulla tiukujen soiton päässään, kun otsasuoni pullotti odottaessa parkkiruutua. Joulupuna levisi hiljalleen poskipäille, kun liian lämmin takki hiillosti niskaa. En tuntenut joulun henkeä, mutta näin että muilla ihmisillä oli jouluvimma, koska koru-, lelu- ja vaatekaupat olivat täynnä jonottavia, hikisiä, vilpittömiä lahjanantajia. Minäkin olin vilpitön, mutten tarpeeksi vilpitön jonottaakseni. Joulu oli Ideaparkissa ja minä jätin sen sinne muiden löydettäväksi.

Minun jouluni on hiljainen. Ei kiirettä eikä pakkoa, ei tarvetta tehdä mitään jos ei halua. Minä en halua.

Inkkarit kanootissa

2011-12-09T10:38:00.001+02:00

Mahdollisesti olisi jäänyt tämäkin kirjoitus kirjaamatta bittiavaruuden kirjoihin ja kansiin jollei aina niin arvoituksellinen b. olisi edellisen kyhäelmäni kommenttilaatikossa pohtinut syntyjä syviä. Koska olen mestarillinen rivi- ja merkkivälitulkitsija, tiedän että minua on kaivattu, ikävöity ja luultu täysin menetetyksi tapaukseksi. Mutta ei, ihan vaikka ja vain tulevan joulun kunniaksi ja eilisen Sibelius-merkkipäivän johdosta palaan ainakin toviksi tänne omaan hiekkalaatikkooni. Kiepautan muutaman hyväkakun. Saattaa tulla pahakakku.

Salkan blogista löytyi jo pitkän aikaa sitten ihanaa musiikkia ihan koko korvallisen verran. Kyllä tällaisesta vanhakin täti tykkää. Oikein reippaita poikia, sanoisin. Oivallista kuunneltavaa viikonloppua aloitellessa, harmi vain että näitä lauluja on vain yksi. Hyvähyvä, Indian Trails Lahesta.

Light Cuts Shapes Sharp by Indian Trails

Koko pirun syksy (anteeksi voimallinen ilmaukseni, lipesi) on ollut yhtä tervassa tallaamista. Jos ei ole pahemmin ottanut päähän, on pimeä pakottanut viettämään aikaa tekemättä mitään. Eikä ensiloska parantanut tunnelmaa. Sen muutaman hetken minkä vietin lapioiden lumisohjoa pois ajoväylältä muistutti taas ikävästi lapiolihasten puutteesta, kadonneesta motivaatiosta ja vääränlaisesta pukeutumisesta. Liian hiki ja liian kevyet kengät. Jätin homman kesken.
Ennustajat tietävät, että ensi viikolla mittari näyttää plussaa. Ei talvikenkiä vieläkään jalkaan. Eikä isompaa haittaa keskenjätetystä lumen lappamisesta.

Taidanpa tilata ajan hapannaaman poistoon. Ehkä samalla pääsen eroon yhdestä jos toisestakin mustapäästä.

edit. Blogin leiska näyttää ihan kököltä. Ei johdu allekirjoittaneesta. Pohdin asiaa joskus jos jaksan.

Äänetöntä

2011-09-26T12:30:00.000+03:00

Ärsyttävintä uudessa autossa on se, että joka ainoan käynnistyksen yhteydessä pitää kuitata ajotietokoneen ruudulta ilmoitus että olen vastuussa kaikesta ja että en saa olla liikenteessä huolimaton ja päläpälä. Jos olisin tiennyt moisesta pakkoaddiktoivasta ominaisuudesta ennen kauppakirjan allekirjoitusruudun värittämistä, olisin vähintään kommentoinut. Koskeeko vastuuvapautus pelkästään onnettomia ajolinjojani vai voiko vakuutusyhtiö mahdollisen haman sattuessa vedota siihen että "sinä kyllä olit sormellasi klikannut Accept -ruutua, emme korvaa mitään menetyksiäsi"?
Aika vänkää. Ja melkoisen perkeleestä moiset ominaisuudet. Parasta on se, että turvatyynyn laukaisun voi ohittaa, mutta tuon ruudun kuittausta ei.

Olen pahasti kyllästynyt musiikkiin. Tai olen liian vanha. Harvassa on se musiikillinen elämys, jonka jaksan kuunnella loppuun asti vaihtamatta levyä, kanavaa tai sulkematta lähetintä. Kun alkuhetkistä jo voi päätellä miten rallatus jatkuu, minkä ihmeen takia pitää käyttää omaa arvokasta aikaansa koko viisun kuunteluun? Ellei se satu olemaan niin nerokas soitanta, joka vie mennessään eikä niitä montaa ole. En muista ensimmäistäkään juuri nyt.
Kyse voi olla keskittymiskyvyn puutteesta. Toisaalta, jaksan kuunnella äänettömyyttä hyvinkin pitkään. Jaksan myös viettää tekemätöntä aikaa vaikka kuinka pitkään.

Viikonloppuna sattui ja tapahtui. Megasale Pirkkahallissa oli lievä pettymys, nopea meno ja paluu saman puolituntisen sisällä. Designtori likempänä Tampereen keskustaa sen sijaan oli hauskempi, sillä Coston päähineosasto sijaitsi heti sisäänkäynnin luona. Tunnustan, että päätä ei palele ja näyttää hupaisalta.
Lisäksi ostin noin 8 maitoa, jauhelihaa, juustoa, leipää ja pottuja. Citymarketista.

Ihaa

2011-09-05T13:17:00.000+03:00

Tosi ystävällistä siltä Nosturilta. Oliko se sama Nosse joka puuhailee Puuha-Petessä?

Aamulehti (http://www.aamulehti.fi/ ja tästä suoraan uutiseen)

Kostea hevosen silmä vetoaa aina naislukijaan.

Mopomaailmani on laajentunut 34 kilometrin päähän. Eilisellä seikkailullani Ikurin perämetsissä ja ties missä muualla (sen lisäksi että toivoin tapaavani Paten, joka siellä ei taida enää asua) tervehdin aika montaa oikeaa motoristia. Hurjaa ja ihan lennosta vain. Vain kolme autoa ohitti minut. Loput muuttivat reittiänsä tai ajoivat jo valmiiksi jossain toisaalla.
Liian lyhyt kesä. Liian pikainen syksy ja kylmä ja sade.

Kävin sitten vähän shoppailemassa. Ihan kohta minulla on liki 200 heppaa.

Tungtututung

2011-09-02T12:02:00.000+03:00

Lievä sekasorto korvien välissä. Ottaisiko vai jättäisikö ja samalla mietin miksi mikään automerkki ei sponsoroi blogiani. Ilmoittaisin ilomielin saaneeni ilmaislahjana kulkineen, jottei kukaan luulisi piilomainostettavan. Eniten huolissani olen nykyautoni erikoisesta äänimaailmasta ja muista ei niin toivottavista ominaisuuksista. Se, että joudun kurkkaamaan säännöllisesti konepellin alle ymmärtämättä aiheesta mitään, on epätyydyttävää auton käyttöä.
Minä olen se autoilija, joka vaihtaa autoa silloin kun pyyhkijänsulat ovat kuluneet. Joku muu vaihtaisi pelkät sulat.

Hömppätyttö minussa sai meikäläisen ostamaan ihanat kengät, joiden sopivuus muuhun olemukseeni on olematon. Kohdistan intohimoisen rakkauteni materiaan ja käytän jalkineita vain kotona peilin edessä. Pakko saada -ominaisuuteni kytkeytyy päälle muutaman kerran vuodessa enkä usko että seuraavaa kertaa täytyy pitkään odotella. Ehkä salaa jo pohdin mitä tarvitsisin jotta kengistäni tulisi kokonaisuuteeni sopivat ja huomaamattani totean että minulta puuttuvat sekä hienostuneet housut että tyylikäs takki.
Asenne on jo.

Itseäni ja erityisesti minua ilahduttamaan tarjoan tämän viikonlopun pollajukeboxsuosikkini. Kaukaisessa nuoruudessani osasin sanat melko lailla ulkoa eikä niitä kaukaa tarvinnut nytkään noutaa. Loistavaa hyppelymusiikkia! Pysyy tällainen vanhempikin luuska tahdissa.

Unohtumattomuudesta

2011-08-17T13:51:00.001+03:00

Erästä blogia (Heidi K.) lukiessani havahduin miettimään, kuinka unohtumaton oikeastaan olen. Ipanoille osaan antaa miljoona ja kymmenen hyvää elämisen ohjetta, mutta omassa elämässäni olen tainnut jäädä vaille omia hyviä vinkkejäni.
Tällä hetkellä ystävä-/tutturintamalla tilanne on laskettavissa yhden käden sormilla. Miehen unohdan nyt tietoisesti. Yksi hyvä tuttu, muttei ystävä, asuu vastapäätä. Toinen hyvä, oikeaksi ystäväksi luokiteltava, on peruja ensimmäisestä oikeasta työpaikastani, asuu aivan toisaalla, mutta sähköpostivälitteinen yhteys on viikottaista. Jos jollekulle pitäisi tilittää ihan-mistä-vaan, hänelle.

Ala- tai yläasteen silloinen parhaaksi luulemani ystävä on jäänyt aikaa sitten. Yhteys lakkasi samalla hetkellä kun hän lopetti koulunsa. Lukioaikainen ns. paras ystäväni jäi sinä samana päivänä kun lakkiaisia vietettiin - ei mitään yhteyttä. Yhden koulun lähin toveri - en ole hänestäkään kuullut mitään päättäjäisten jälkeen vaikka koulupäivittäin vietimme idiottitason laatuhauskaa (tässä kohtaa kehuskelen, ettei tätä parivaljakkoa kutsuttu edes oman luokan insiderbileisiin, kaikki muut toki). Lisäksi minulla on ollut ala-asteen viimeisiltä vuosilta asti eräs hyväksikin luulemani ystävä, jonka oma-aloitteinen yhteydenpitoprosentti on soikea nolla. Entisten työpaikkojen hyviksi luulemistani tutuista en ole kenenkään kanssa enää yhteyksissä.
Voin siis johtopäätellä, että joko minä en ymmärrä sosiaalisen elämän nyansseja (en ymmmärrä olla se aktiivinen osapuoli) tai että minä olen helposti unohdettavissa (siis vaivalloinen ylläpidettävä ja mukava sekä helppo päästä eroon).

Olen miettinyt, josko ihmissuhdesilmäni on kiero ja hajataitteinen. Jokseenkin hyvin muistan ihmisiä menneiltä vuosilta, mutten koe tehneeni mitään unohtumatonta vaikutusta kehenkään. Nyt väitän tietenkin ettei sillä niin väliäkään ole. Mutta jos en ihan väärässä ole niin olisin voinut kuvitella että joku edes olisi pitänyt minua yhteydenpidon arvoisena?

Katkera tai muutakaan yltiönegatiivista en ole. Olen vain ihmeissäni. Ja toivon, että kaikki muut osaavat pelata korttinsa paremmin.

Miksipä ei

2011-08-16T12:31:00.000+03:00

Pitkältä tuntuvaa aikaa kuluttaessani kehitin itselleni aktiviteetin, jossa pitää luoda uudenlainen nimi jollekin yritykselle: Kauneushoitola Näppylä, Parturi-kampaamo Pälvikalju, Ravintola Alusastia, Personal Trainer Hiki, Lähikauppa Viimeinen myyntipäivä, Kotipalvelu Kleptomaani, Vartiointiliike Nyrkkirauta ja niin edespäin. Luotettavan kuuloinen nimi on aina yrityksen paras käyntikortti.
Tunnustan, että aikaani sain kulutettua. Tarpeettomastikin jopa.

Luulin, että uusi erikoisliikekierros (edellisen hoidin pari vuotta sitten) olisi tuonut ratkaisun ongelmaani. Nimittäin, napani sijaitsee liian etäällä selkärangasta ja se vaikeuttaa ajohousuihini tunkeutumista. Päätin siksi että on aika päivittää pömppöisen olemukseni vaatima mopoiluasustus. En aio kertoa huvittavia yksityiskohtia ostoskierrokseltani vaan säästän itseni nöyryyttäviltä yksityiskohdilta todeten, että minulla ei ole uusi housuja vaan käytän jatkossa jesaria korvaamaan tiettyä yltämättömyysongelmaa. Näillä kilometreillä pitää olla nöyrä.
Sillä ei ole niinkään merkitystä, että asuni ei anna myöten pukeutua lämpimästi.

Syksyn tullen alkaa arkinen aja-sinne-tänne-ja-poukkoile-välillä-tuonne -harrastukseni. Vain yhtenä arki-iltana ei ole tarpeen kuskata yhtään ketään minnekään ja sekin ilta on tältä viikolta mennyt. Harrastelukautta on jäljellä vielä liki 100% ja olen jo aivan täynnä mokomaa. Tänään on tarkoitus aloittaa toiminta pisteestä B, josta lähtö tasan kello 0 (ei oikea kellonaika, ymmärtänette). Ensimmäinen siirtymä B:stä A:han kestää liikenteestä riippuen 20-30 minuuttia, joten oletan olevani A:ssa kello 0.30, josta siirtymä C:hen alkaa välittömästi. Matkan kesto taas liikenteen vaikutukset huomioiden melko lailla 0.50 yksikköä - harrastus alkaa kello 1 joten viivästyä ei voi. Harraste kestää 1.5 yksikköä joten voin valita josko palaan lepuuttamaan hermojani A:han (jossa perillä kello 1.30, lepoa 0.5 yksikköä, paluu takaisin 0.5 yksikköä) tai viipyilen jossain lähiseudun ostosparatiisissa ollen noutovalmis kohteessa C kello 2.30. Paluu A:han tällöin 3.0, teoriassa. Soppaan pitää vielä lisätä toinen kyyditettävä, jonka pitää päästä kohteesta A kohteeseen D kello 3.0, mikä tarkoittaa ajomatkojen ketjuttamista (C:stä D:n kautta A:han josta kello 4.0 takaisin D:hen ja sitten taas A:han). Ongelman muodostaa lyhyt ipanoiden vaihtoväli aikayksiköiden 2.50 ja 3.0 välillä, etenkin kun C ja D sijaitsevat eri paikkakunnilla. Missään tapauksessa aika ei anna myöten piipahtaa kohteessa A suorittamassa vaihtotoimenpiteitä, kaikki siis kyytiin heti tai ei ollenkaan.
Kuinka pitkään voin kuljettaa takaluukussa maitoja ilman että kylmäketju on liian katki?

Kaasua, enemmän kaasua

2011-08-09T14:18:00.000+03:00

Kuten kuunkierto sitten, olen edelleen sitä mieltä että pitkä kuuma kesä ja oli mopo oli kesä oli mopokesä. Eroa edelliseen on sen verran, että vaatevarastossani on jopa kolmet ihan itse valkatut tisliivit, joiden parhaat ominaisuudet (sopivuus, peittävyys) ovat vertaansa vailla. Mopokokemukseni on nyt sillä tasolla, etten voi missään nimessä olla motoristi, mutta olen saanut tervehtää montaa vastaantullutta. Sillä he eivät voi tietää etten vaan osaa (1. kääntää mopoa pienessä tilassa, 2. kääntyä hitaasti, 3. ajaa lujaa, 4. jne). HD-kuskit eivät tosin noteeraa, mikä oikein onkin. Olenhan japsikuski.

Toisaalta, kesämopoilun myötä minulle (naismopoilijalle) on niin tööttäilty kuin kannustettu näyttämällä peukkua (aioin ensin kirjoittaa "peukuttamalla" mutta oletan että ko. ilmaus olisi johtanut lukijaa harhaan). Kumpaisessakin tapauksessa oma spontaani reaktioni on sisältänyt sanat "voi saa*ana" ja "v*ttu". Ilmeisesti voinen päätellä, että mopoilijavartaloni näyttää siedettävältä nahka-asussa ja V4 (toivottavasti en sano väärin) haaroissani. Päättelen myös, että koska en ikimaailmassa ole saanut kohdata positiivismielistä huomiota kulkiessani pää vailla kypärää, johtuu kaikki vain tööttääjien omasta likaisesta mielikuvituksesta. Luulevat onnettomat että puikoissa on hemaiseva pörröpää.

Paluu blogimaailmaan tuntuu jokseenkin epä-joltain. Kun minulla ei ole koiranpentua, ei aurinkolomaa eikä LV-laukkua, josta raportoida.
Minulla on vain mopo.

Tämä on rakkautta

2011-07-01T11:44:00.000+03:00

Kesä ja mopo. Kesämopo. Tämän täytyy olla rakkautta! Vielä on osin epäselvää miten aion artikuloida mielihaluni Miehelle (koska jotta minä saan, hänen pitää myydä omansa..). Minä tarvitsen uuden, ikioman mopon. Eilisiltainen ajokokemus oli mahtavuutta, muu liikenne väisti (ilmeisesti johtuen epävarmasta etenemisestäni), mutta suoralla kiihdytin ajoneuvoni mielettömään 50 km/h -vauhtiin. Tukka olisi hulmunnut, jollen olisi päivällä käynyt kampaajalla ja kypärä.

Kuva tuolta: www.harley-davidson.fi/

Peace, love and harmony! Mitkä ihanat äänet tuossa mopedissa on! Olen hurmiossa pelkästä ajatuksesta - mitä tapahtuisikaan jos todellisuus toisi tuollaisen?

Vanhemmiten muistakin tulee vanhempia. Ja kuolo korjaa. Ikävä velvollisuuteni on osallistua omaisen roolissa erääseen hautaanlaskuun. Koska en ole koskaan osannut olla niin sivistynyt kuin tähän ikään (kai) olisi syytä olla, ei minulla ole minkäänlaista tilaisuuteen sopivaa asua. Harvoin näin paljon harmittaa lähteä kaupoille.
Ei se shoppailu vaan se syy.

Tiinalla oli tissiliivihuolia. Tai huolia ja huolia. Minä olen omistani rinuleistani ollut huolissani jo pitkään ja olen vältellyt uusien ostamista siitä asti kun Ideaparkin Changen yli-innokas myyjä punkesi samaan sovituskoppiin kanssani (olisi edes katsonut silmiini). Luuli varmaan, että olen niin paskainen että hänen pitää tulla varmistamaan sovituksenaikainen hygieenisyyteni. Jos olisin ymmärtänyt, olisin voinut ilahduttaa myyjää muutamalla kainalopierulla, kun kerran siinä sattui liian liki olemaan.
Ehkä otan ja rohkaistun. Cittarissa on ale ja paljon mummopuuteria.

Kesäfiuvis

2011-06-29T12:22:00.000+03:00

Se on taas kesä, sillä olen kääräissyt farmarihousujeni puntit yläviistoon ja jaloissani sijaitsevat ylen avonaiset pörriäisjalkineet. Iltaisin en peittele itseäni enää kahteen peittoon, ainoastaan yhteen. Villasukista yösukkina en ole kyennyt silti luopumaan. Kesäpaitakynnys on vielä ylittämättä, sillä satuin näkemään vilauksen omasta peilikuvastani ja siinä kuvassa minulla oli muodottoman paksut käsivarret ja villisti vibraavat allit.
Monta vuotta olen osannut olla näkemättä ikävää kuvakulmaani. Siksi pitkähiha.

Lakkasin kesävarpaani (osin myös varpaiden kynnet) sammaleenvihreällä. Todennäköisesti lämpimän päivän kunniaksi. Sillä aion illan tullen kokeilla korkealla käveltäviä sandaaleita. Ehkä otan kävelysauvat mukaan tuomaan turvaa äärimmäisen rohkeaan kokeiluuni. Vaikken muotiblogimaisesti pystykään tähän kohtaan linkkaamaan alennuskoodia mihinkään nettirättipuljuun, kerron että korkealla käveltävät sandaalini ovat Swedish Hasbeensit. Ne halvat, sieltä kahden konsonantin nettirättipuljusta.
Hameeseen on todella pitkä matka.

Olen jokseenkin ilahtunut Niinistön ilmoittautumisesta presidenttikilpaan. Koska maan edustaja saisi mielellään näyttää edustavalta maailmalla. Mutta minua ei ilahduta se, että vaimostaan voi samalla äänimäärällä tulla uusi tellervo tai pentti! Tellervon tai pentin pitää olla harmoninen, jykevä ja vähintäänkin iältään minua paljon vanhempi! Hänen pitää hehkua sisäistä karismaa ja olla presidenttinsä better half! Ei mikään minor half!
Anteeksi turhautumani. Olen nälkäisenä epäpoliittinen (ja hämmentynyt siitä, että "vanhat" miehet alkavat näyttämään silmissäni siedettäviltä? Mitä tämä on?).

Oonkmää?

2011-06-28T12:56:00.000+03:00

Olenko minä nyt sitten motoristi, kun olen onnistunut kaatumatta päristelemään kolme pitkää kilometriä? Enää olen vailla taitoa jarruttaa yli 30:n nopeudesta ja kääntyä yllättävässä mutkassa. Toisin sanoen, tieliikennekelvoton. Siltä kuitenkin jo tuntuu, että voisin ehkä ja saattaisin jopa mielelläni lähteä uusintakilometreille. Vastentahtoa ei lähimaillakaan.
Kyllä, minä olen motoristi. Sille ette voi mitään. Pidän kynsin ja hampain kiinni nahkatakistani.

Intoa puhkuen kasvimaani tuottaa hedelmää. Logiikasta ei ollut tietoa silloin kun koko (tai useampi) salaatinjyväpussi ripoteltiin kerralla. Nyt nimittäin olisi salaatti poikineen syötävänä. Mieluiten samantien koko sato ettei pahennu. Naapuriinkaan ei voi tyrkyttää, sillä sikäläinen maanviljelijä teki saman erheen.
Ja minä kun en edes pidä salaatista. Missä puput ovat kun niitä tarvitaan?

Kesälomamatka ulkomaahan on varattu ja maksettu. Se hyvä on siinä että googlettaa hotellivalintaa vasta jälkikäteen, ettei voi enää perua kun joku väittää että hotelli on epäsiisti, huono ja sijaitsee iloisella kadulla. Harmittaisi jos en yrittäisi olla niin älyttömän avarakatseinen ja avoimin mielin. Sillä voihan olla että nettilähteeni on väärässä ja tulen kohtaamaan pelkkää ylellisyyttä ja puhtaita petivaatteita.
13 aamua lähtöön ja sitä ennen vielä metallimusiikkia olumppiastadionilla reilun viikon perästä.

Minusta tuntuu että osaan tanskaa! Ällistyttävää!

Kyl määki Turus

2011-06-15T11:06:00.000+03:00

Niinpä vain luulin että loppuelämäni ensimmäinen päivä oli se kun kannoin pikkupussissa koirankakkaa. Olin niin väärässä. Vielä ensimmäisempi päivä oli taas eilen kun parisuhdehelvetti lämmitti iloisella roihulla. Tarkemmin asiaan enää puuttumatta totean että elämä on kuin Hakka-peli, aina vain lyödään vararalla tiukempaan siihen omaan ainoaan pikkumonttuun. Lopulta putoaa.

(http://www.lelutalo.fi/)

No, nyt kun on turhat itkut vollotettu ja suunta eteenpäin, on ymmärrettävä että aina on olemassa elämän viimeisiä suklaapatukoita (as if!) ja niitä loppuelämän ensimmäisiä hetkiä (todellakin!). Kaupan parkkipaikalla näin sellaisen elämäänsä kypsähtäneen naisen, jollaiseksi en tahdo. Aikamiespojalleen kirosi naama normikurtussa "voi saa*anan perk*ele mä en enää jaksa tätä p*skaa, juma*auta hel*etti" samalla kun tyhjensi hiljakseen vissykoria autoonsa ja muita tarjoustuotteita. Aikamiespoika poltteli rauhallisesti tupakkiaan ja hörppi voimajuomaa, katseli ehkä ohikiitävää liikennettä paremman puutteessa. Taisin nähdä pätkän sen perheen arkea.
Ja minä haluan niin toisenlaisen arjen. Sellaisen mikä minulla on, ilman lämmintä tulta ja katkua. Sitö tavallista normitylsyyttä vain.

Iloisempaan. Ensimmäisen kerran (näitä näemmä riittää) aion suunnistaa vieraassa kaupungissa. Yllätän Turun takavasemmalta ja välttelen eksyntää. Toivon, että liikenne on maltillista ja että navigaattorissa asuva kääpiö neuvoo minua kädestä pitäen. Ajantasaista karttaa en saanut laitteeseen ladattua; se olisi kestänyt 11 tuntia tällä nykyisellä huippunopealla laatuyhteydelläni. Erityisesti toivon, että karttani on edes tältä vuosituhannelta.

Helsinkiläisillä on Linnanmäki ja manselaisilla Särkänniemi. Mitä turkulaisilla on? -Tienviitta Tampereelle.

Hahaahahaahahah. Emmää sit eksy.

En tykkääkään

2011-06-14T11:04:00.000+03:00

Mikä tänään ottaa pannuun? Ei vesisade, koska sadetakki, mutta jonkin verran ärsyttää televisioantennipalvelun onneton laatu. Aikaa sitten ja pitkästi on toiminut, mutta viime aikoina kuvien pirstoutuminen mosaiikkiruuduiksi (sikäli kun suostuvat näkymään) on jonkin verran haitannut esteettistä kokemusta. Yhteydenottoni Digitan puhelinpalveluun ei tehnyt hullua hurskaammaksi - vika voi olla antennissa, digiboksissa tai jossain muualla muttei lähettimessä. Avuksi suositeltiin kunnon antenniasentajaa.
Hitti että pitikin joskus "säästää" tässäkin. Omaan nilkkaan janiineespäin.

Loppuelämäni ensimmäinen päivä oli taasen eilen. Olen nimittäin tehnyt ennennäkemätöntä - olen kahmaissut kourallisen lämmintä kakkaa! Onneksi käden ja lämpimän välissä oli pussi! Yökötti jo valmiiksi, mutta yllätyin lopulta vaivattomuudesta. Ei tarvinnut muuta kuin kääntää tuntoaistit off-asentoon!
Tänään lisää!

En siedä turhan neuvojia, joten en pidä navigaattorista. Jos laite ohjeistaa "pysy vasemmalla, aja oikealla kaistalla", mitä tekee allekirjoittanut? Ei ainakaan mitään sellaista, joka johdattaisi laitteen opastamaan päämäärään vaan hujauttaa iloisesti liittymän ohi. Navigaatorin vinkki "aja neljäsataa metriä ja käänny oikealle" suorastaan houkuttaa väittämään vastaan - mistä ihmeestä minä voin tietää milloin olen ajanut niin ja niin monta metriä? Lopputulos on ikioma arvaukseni ajetusta matkasta ja oikealle kääntyminen aivan väärästä liittymästä.
Josko laite voisi selkeästi todeta "aja vielä vähän matkaa ja käänny oikealla ei vielä tästä.. eikä tästä.. vaan sitten siitä seuraavasta liittymästä heti tuon huoltamon jälkeen", jolloin minäkin pysyisin leikin juonessa mukana? Selkokieltä, kiitos.

Koiran jatkuva vimma lutkuttaa omia genitaalejaan ja niitä palleja saa minut häiriintymään. Etenkin kun herään ääneen kesken niin makoisan yöuneni. Väliaikaisuudelle annan aplodit.

Tavanomainen valittaja.

2011-06-09T14:34:00.000+03:00

Nenäliinavuoren kupeesta päivää! Saatiinhan sitä hellettä heti samantien kun päätin aloittaa kesän ensimmäisen ilmastointilaiteflunssani. Että kiittäkää vain. Uhrautumisesta.
Neljä pitkää automatkaa kahden viikon sisällä on liikaa jopa minulle.

Ipanavapaa vyöhyke on päivän päässä. Enkä tiedä mitä tekisin. Sillä en kykene keräämään koiran ulostamia kikkareita pussiin.
Nyt on pakko. Tai ottaa lapiolla.

Kenkäkauppakin otti ja petti. Olin henkisesti valmistautunut hankkimaan itselleni ties millaiset jalkineet, mutta niinpä vain eivät kengät minua puhutelleet. Yksiä jaksoin kokeilla ja palautin nekin hyllyynsä.
Nuha, mikä ihana tekosyy. Kun ei edes kengät.

En oo koskaan ollutkaan.

2011-05-27T11:17:00.000+03:00

Muistaakseni minua ärsytti jokin niin kovin, että siitä olisi ollut syytä jotain virkkoa mutta muistini ei nyt vain kykene palauttamaan mieleeni mitä mietin. Ehkä on parempi olla huonomuistinen kuin ärtynyt.

Rajoittunut ruokavalioni toimii hyvin. Muutaman päivän olemattomia hiilareita nauttineena voin ilokseni todeta, että elopainoni on 1,8 yksiköä vähemmän kuin vähän aikaa sitten. Ei isompaa hinkua edes mättää mitään ylenmääräistä, mitä nyt reilussa voissa paistettua kananmunaa ottaisin jos saisin. Illemmalla sitten.
Housunvyötä kiristää edelleen, mutta iskarit eivät pauku pohjaan.

Jännittävä seikkailuni mopomaailmassa jatkuu. Olen luvannut itselleni lähteä ajomatkalle ihan omasta pihasta, muun liikenteen joukkoon. Ensimmäinen mutka on sadan metrin päässä, enkä vielä tiedä päädynkö siitä seuraavaan risteykseen asti vai jäänkö jumiin mutkan kohdalla olevan naapuruston pihaan. Josta on ihan pakko todeta, että talon rouva erehtyi nostamaan katseensa juuri kun olin autoillen kohdalla ja oli suorastaan pakotettu tervehtimään, koska heilautin iloisesti kättäni. Taktiikkani on edelleen tervehtiä sitkeästi vaikka eivät vastaisikaan sillä hehän niitä törppöjä siinä tilanteessa ovat, en minä. Minua vain naurattaa seurata kuinka monta erilaista keinoa heillä on vältellä vilkutustani.
Pakko opetella vilkuttamaan myös mopoillessa. Yhdellä kädellä vain kiinni ja niin edelleen.

En pahastuisi vaikka loma alkaisi juuri nyt.

Sana alkuviikoksi

2011-05-23T10:36:00.000+03:00

Ylenmääräistä vaivaa löytämisestä. Toki jos itse jotain hukkaan, toivon sen jostain taas tavoittavani, mutta kun pitäisi toimittaa matkan varrelta havaittu löytötavara paikallisen viranomaisen haltuun, tuntuu vaiva saavutettavissa olevaan hyötyyn nähden aivan olemattomalta. En edes tunne olevani parempi ihminen (mihin toki päivittäin pyrin). Ainoa motivaattorini on omatunto, joka ei anna jättää löytynyttä avainnippua oman onnensa nojaan.
Helpommallakin voisi päästä.

Lienen muistanut mainita onnettomista yrityksistäni liikuttaa moottoripyörää (olen tietenkin). Viikonloppuni kruunasi kruisailu! Turvallisella, muulta liikenteeltä suljetulla alueella käynnistin pyörän, polkaisin ykkösen silmään ja jäin jumiin odottamaan inspiraatiota. Pitkältä tuntuvan ajan pohdin kytkimen vapauttamista, mietin kuumeisesti kummalle kyljelle kaadun mutta lopulta rohkenin tehdä sen mitä olin liian pitkään aikonut. MINÄ AJOIN, tein mutkaa ja jarrutin! Tekisi mieleni sanoa että tukka hulmuten kaahasin kolmeakymppiä, mutta totean lyhyesti että mikä tahansa kampaus litistyy toimintakelvottomaksi kypärän syleilyssä.
Ei niin kauas näkyvää heijastinliiviä olekaan etteikö minua kannattaisi varoa. Koska nyt minä ainakin. Ehkä.

Mietin tuossa hetki sitten jotta miksi ihmeessä minulla on aurinkolasit päässäni. Kun aurinko ei paista. No, pienen aivoriihen suoritettuani ymmärsin että nämähän ovat silmälasit ja käytän niitä joka päivä tähän samaan aikaan. Ei pitäisi olla mikään yllätys.

Eilen pukeuduin omaa itseäni tyylikkäämmin. Edustin koko neljän hengen talouttamme. Olin vakuuttava ja varmasti myös hehkuin vaikutusvaltaa. Kukaan ei puhunut minulle.

Taas lapiollinen

2011-05-17T11:49:00.002+03:00

Lapiotyöt etenevät parhaiten siten, että lapiollinen työntekijä ottaa mukavan nojan lapiosta, pyyhkii kuviteltua kuumotusta pois otsaltaan, huokailee ja katsoo lapiotonta työntekijää syvälle silmiin. Lapioton työntekijä tällöin ottaa vinkistä vaarin, pyytää lapion lapiolliselta ja ryhtyy toimeen. Siinä ajassa, minkä lapiollinen käytti ideaalin nojan etsimiseen, on aluksi lapioton jo tempaissut koko urakan.
Ja niin meille kaivettiin ensimmäinen kasvimaan pohja, toista varten pitää vielä tovi notkua ja huokailla.

Eikö voi samantien poistaa koko ns. kaverilistaltaan, jos tulee tarve piilottaa seinä joltakulta, joiltakuilta, useilta tai satunnaisilta? Ei sillä että isommin välittäisin, mutta tuntuu oudolta. Ja jos nyt itseni poistaisin listaltansa, eikö se voitaisi tulkita herkkähipiäisyydeksi? Että "eikö riitä että olet kaveri, pitääkö sinun tietää mitä ajattelen"? Minulle riittäisi.. sanonkomikä.. ihan mikä vaan.
Ehkä mumisen säälittävät muminani itsekseni ja annan olla. Kun yhdellä seinällä ei ole mitään väliä. Oikeasti.

FB:stä tuli vielä mieleeni. Jos joku on luonut FB-profiilin ja käyttänyt minun sähköpostiosoitettani tunnuksensa luomiseen, voinko kirjautua ko. profiiliin uteliaisuuksissani? Sillä minähän voin ilmeisesti vaihtaa tunnuksen salasanan haluamakseni?
Tai ehkä vain annan olla, kun ei tälläkään ole oikeasti mitään väliä. Ellei joku erehdy luulemaan että minä elän salaista virtuaalielämää?
No, menin sitten vaihtamaan tunnuksen salasanan ja poistin koko profiilin. Se oli helppoa.

Liikuttumattomuudesta

2011-05-16T09:39:00.000+03:00

Koska bloggaaja olettaa, että kukaan ei ole mistään vielä ehtinyt huomaamaan mitä jääkiekkogenressä tapahtuu, on bloggaajan kerrottava, että Suomi voitti kiakkoilun maailmanmestaruuden. Ruatti jäi jalkoihin. Kunnon bloggaaja uppaisi tähän myös Suomen joukkueen kuvan ja paljon isoja kirjaimia, jotta lukijalle jäisi sellainen käsitys, että bloggaaja on todella innoissaan historiallisen tuntuisesta voitosta ja että lukija ymmärtäisi että bloggaaja seuraa aikaansa ja ajankohtaisia tapahtumia. Erityisen tunnollinen bloggaaja vielä listaisi tähän alle muutaman kiakkoilijan nimen ja kertoisi kuinka kiitollinen hän kullekin kiakkoilijalle ja koko joukkueelle on.
Minä nukuin kuin lapsi ihan koko pelin ajan ja jaksan taas. Ja silti saivat pelinsä pelattua.

Olen aina kuvitellut olevani kovanahkainen realisti, joka ei turhaan liikutu mistään ipanoiden jutuista. Voi että saattoikin yllättää tällaisen kyynikon kun ipanoista isomman esitystä suuressa, urheilujuhlan tuntuisessa tapahtumassa katselin ihan eturivistä. Jostain syystä keuhkot haukkoivat henkosia tavallista kiivaammin ja melkein tuntui siltä, että saattaisin kyynelmän tai toisen tirauttaa. Ja se oli vasta siinä vaiheessa, kun esiintyjäryhmä asettautui lähtökuoppaansa.
Onneksi huomasin lähestyväni liikutustilaa, joten pystyin panikoimaan lähestyvän inhimillisyyteni tiehensä ennenkuin julkisesti olisin nolannut itseni. Kulissit pysyivät kivasti.

Asioiden jättäminen viimeiseen hetkeen on taitolaji. Taidokkainta on omatunnon äänen hiljentäminen, vaikka järki tietää että pitäisi ja äkkiä sittenkin. Kun mikään ei piipitä pään sisällä, voi huoleti surffailla vielä hetken ja tehdä mielenkiintoisia verkkokauppalöytöjä.
Soittakaa Highway Star!

Joko saa?

2011-05-12T11:20:00.000+03:00

Kummaa (kevät-)huumaa unihiekassa, sillä onnistuin kantamaan illalla itseni petiin vailla pienintäkään ajatusta herättimen virittämisestä. Paniikkiherääminen aamulla varttia ennen normipirinää piristikin kummallisesti. Sitä pohdin aamun mittaan, jotta miten on mahdollista aloittaa aamutoimet 25 minuuttia ennen normaalia ja silti olla prosessin lopussa vain 3 minuuttia etuajassa? En muista seisoskelleeni toimettomana saati tehneeni mitään ylimääräistä.
Otteeni aamuihin on kirpoamassa.

Mopoilu-urakkani lähes alkoi eilen, kun Mies totesi että voin aivan hyvin lähteä ajamaan pihasta kohti harjoittelurataa, tuosta noin vaan. Saatoin katsoa pitkään, ehkä ihmettelinkin moista. Voi olla että Mies tietää että olen asvalteiden virtuoosi ja teiden Ruubinstein.
Varokaa vaaraa, autoilijat ja muut tiellä liikkujat. Vaihde voi olla päällä yllättävänkin pian.

Elän perjantaita jo tänään. Olisin niin valmis jo huomiseen iltaan, kun kaikki viikon ankeudet on suoritettu ja voin levyttää itseni olohuoneen lattialle. Huomenna on 13. päivä, joten ehkä on syytä tarrata lujasti kiinni siihen lattiaan ja toivoa, että mitään ikävää ei tapahdu. En ainakaan putoa.

Lapiollinen

2011-05-10T13:14:00.001+03:00

Vaikka kevät, kesä ja aurinko ovat todella ihania asioita pitkän ja synkän talven jälkeen, en kykene viettämään aikaa tukahduttavan kuuman valon alla. Aurinkopäivänä asetun mieluummin viileän sohvan uumeniin ja odotan että ilta ennättää. Kirkas häikäisee ja aurinko polttaa.
Minä ja kesä, me olemme ystäviä. Kaikesta huolimatta.

Kesäpihan virittely alkanee tänä iltana (kun se aurinko ei enää häiritse). Olen saanut hankittua pari kehikkoa, puuttuu lapio ja puuttuu lapioon nojaileva allekirjoittanut. Jonkin verran multaa lienee hankintalistalla sekä muutama siemen tai taimi. Koska kasvattaminen on koko perheen yhteinen asia, valtuutan ipanat hoitamaan ryytimaan.
En syö pupun ruokaa, pupu ei syö minun ruokaa. Vitsivitsi.

Suorituspaineistan itseäni ihan valtavasti. Olen parina päivänä käynyt salaa istuskelemassa mopon päällä ja edelleenkin jatkanut mielikuvitusharjoituksiani. Luulin tietäväni miten se vaihde vaihdetaan ja missä kytkin on, mutta en sittenkään. Eikö mopossa ole kaksi jarrukahvaa ja jossain muualla sitten se kytkin? Vai mitä nappuloita jalkojen alla on? Toinen jalkanappi on kyllä jarru, sen todennäköisesti tiedän. Ja toinen vaihde. Ehkä.
Ja taustapeileistä näkee taaksepäin.

On tämä kaikki hämmennys vaan niin kertakaikkisen ihanaa.

Superhero

2011-05-09T12:55:00.000+03:00

Jokseenkin huvittuneena tutkaan sähköpostini roskakansiota. Eräs Pasi on kirjannut minun osoitteeni ties mille nettikisasivustoille ja käyttänyt samalla itsestään nimeä Kakka Pökäle. Hauskinta tässä on tietenkin se että kyseinen Pasi on kirjannut joillekin roskapostittajasivustoille ihan omankin nimensä. Mikä tarkoittaa sitä, että tiedän kuka ja niin edespäin.
Ei uskoisi kun kuvaansa katsoo. Toisaalta, jos eräästä Pasista ihan oikeasti tuntuu että hän on Kakka Pökäle, jonkun olisi ainakin syytä huolestua. Parempiakin supersankarinimiä on olemassa.

Diettini pitää ihan huiman hyvin. Ahdoin itseeni vain kaksi jättimäistä palaa kermakakkua eilen, enkä kärsinyt morkkiksesta juuri lainkaan. Tänään on jäljellä enää korkkaamaton kinuskikakku ja oletettavasti aion käyttää optioni olla ottamatta kovin montaa annosta sen ensimmäisen lisäksi. Valtakunnallinen äiteinpäivä on minulle pakkopullaa, samoin kuin kaikki muutkin pömpötysjuhlapäivät, joten olin äärimmäisen yllättynyt kun tajusin ettei minua kukaan aio herätellä. En kiistä ettenkö olisi ihmetellyt, silti.
Arki on kaikkein parasta.

Ehkä tänään on erikoinen päivä.

Melkein kuin lomalla

2011-05-07T17:47:00.000+03:00

Ja minähän kyllä vastasin kauniin sanakääntein toiselta nimeltään Miss Marplelle, jotta rohkeasti vain, mutta koska olen toiselta nimeltäni todennäköisesti ainakin Mrs Bean onnistuin kämmäämään niin harmillisesti että ainoa loogiselta tuntuva vaihtoehtoni oli poistaa koko edellinen kirjoitukseni. Nii-in. Tahallani en sitä tehnyt. Enkä edes vaistomaisesti.

Aurinko lämmitti sen verran mukavasti, että jäin hetkeksi kuvittelemaan kuinka väännän kaasukahvasta ja annan tuulen ujeltaa. Tänään (tai ehkä huomenna tai joskus) menen ihan varmasti varastoon tutkaamaan kuinka huonosti ajovarusteet sopivat ylleni. Ihan varmasti.
Kuvittelemalla saa varmaan parhaat kyydit. Ehkä uskonvahvistus on tarpeen, mielikuvaharjoitteet on käytetty loppuun.

Tämä lauantaipäivä alkoi hyvin ja päättyy vielä paremmin. Kaikki hyvin tai jopa paremmin.

Kadu tekemätöntä

2011-05-03T09:48:00.000+03:00

Noheitaas! Aikaa on kulunut viime näkemästä mutten ole vanhentunut hetkeäkään. Mitä nyt epäedullisessa valossa, kampaajantuolissa näytin ainakin ikäiseltäni, vaikka tukka onkin nyt hurmaavan toisenlainen. Syvät poimut nenän ja otsan risteämässä kertoivat jotain tarinaansa samalla kun juonteet nenänpielestä vetivät koko olemustani alaspäin. En sitten millään voi sietää omakuvaani. Sitä kyllä rohkenin pohtia, josko hyväksyisin ajan patinan ja olisin vain? Tulisiko minusta nopeammin vielä vanhempi?
Jos sisäinen minäni on jäänyt parikymppisen tasolle, ei peilivääristymästä pääse koskaan eroon.

Mopokauden olen ehtinyt korkkaamaan. Ajatuksen tasolla. Toki kykenen jo rutiininomaisesti käynnistämään mopen ja olen kohta valmis tarjoamaan myös vaihdetta. Suojavälineiden testaus pitää vielä suorittaa, enkä ole lainkaan varma siitä, että näytän hyvältä nahka-asussani. Tarkoitan, että minussa on liian paljon sellaista hyvää, joka pitäisi nahkaan tunkea. Ei ehkä mahdu.
Tänä kesänä minä kyllä.

Tänä kesänä minkä kyllä niin paljon muutakin. Tasapainottelen. Rullaluistelen. Pyöräilen. Keinun.

Sisäinen räkänokkani on ulkoistamassa palveluitaan. Nenäliinoja käytän enemmän kuin tahtoisin. Menisi jo.

Lyhyitä ajatuksia

2011-04-13T09:18:00.001+03:00

Pitkään olen yrittänyt miettiä ja päätynytkin kahteen täysin vastakkaiseen mielipiteeseen. Ajoittain mielin puhaltaa koko blogikyhäelmäni bittiavaruuteen, pois silmistä ja pois mielestä mutta toisinaan asiaa olisi kovastikin (mutta ei sitten enää kun pitäisi kirjoittaa).

Tasaisen tylsää elämää viettäessäni olen pohdiskellut. Olen miettinyt josko, entä jos ja oisvoinut. Ja jatkanut tasaisen rauhallisesti.

Intoa (hetkittäistä sellaista) puhkuen opetin eräälle koiralle älypelin käyttöä. Eniten harmittaa se, että vaikean tason peli oli mokomalle helppo. Ostaako joku vähän käytetyn ja olemattomasti pureskellun?

Lenkkiä olisin vailla. Mielikuvaharjoitelmissani olen päässyt jo niin pitkälle, että voin kuvitella miltä juoksentelytrikoot päälläni näyttävät. Hassuilta.

Rekrymarkkinoilla olen ovia koputellut. Ei ole avattu.

Hottis vai nou?

2011-03-17T11:53:00.000+02:00

Mainontaa väkisin seuranneena (ja olen tainnut muutaman tv-ohjelmankin nähdä) tuntuu trendinä olevan "seksikkyys". Melkein keinolla millä hyvänsä pitää olla seksikäs, hot tai ainakin cool. Amerikan mantereelta sysätyissä ihmisenmuutosohjelmissa tavoite on poikkeuksetta tehdä taviksesta sexy. Voi ihme, minä en nimittäin tajua moista! Mitä se lopulta tarkoittaa - pitääkö olla sillä lailla seksikäs, että vastaantulijaa kuumottaa? Vai pitää tuntea itsensä seksikkääksi, että ihan itseä kokoajan hornii? Mitä se kovasti tavoiteltu seksikkyys on? Jos rintavaon vilauttelu on pop, miksi persvako ei ole saanut yhtäläistä asemaa? Vako kuin vako.
Ja onko se ultimate-sexyä että muutosohjelman uhrilta poistetaan omat kohtuullisesti suuhun mahtuvat hampaat ja korvataan ne laminaateilla? Meillä on laminaattia lastenhuoneiden lattiassa. Sitten kun muutosuhri vanhenee, eikä kykene taloudellisessa nolla-asemassaan ylläpitämään laminaattejansa tai botox-rypyttömyyttään, on tuloksena vampyyri (tietenkin siksi, että ne omat hampaat hiottiin piikeiksi jotta laminaatti mahtuisi suuhun). Amerikkalainen yhteiskunta ei todellakaan tuota joskus-niin-seksikkääksi-stailattua ihmistä enää auta.
Minä kannatan muutosvastarintaa.

Satuinpa tuossa eräänä kauniina päivänä polkaisemaan autoni kaasupolkimella sellaista haipakkaa, että vastaantuleva viranomainen minut punaisella valollaan tahtoi pysäyttää. Hiukan pehmeämpi penkki olisi viranomaisen pakettiautossa olla. Valitettavan monella satasella minun pitää viranomaisen ja valtion kassaa muistaa, mutta hauskinta tapahtuneessa oli se, että ajoneuvoni tieliikennekelpoisuus oli miinuksella. Tai mikä kenenkin mielestä hauskaa kulloinkin on.
Näin jälkikäteen on kiva vilkutella parin viikon ruokarahoille. Täältä etäältä. Vähän nälkäisenä.

Jos viimeinen migreenitabletti sinkoutuu aivastuksen voimalla suusta lattialle, onko vaihtoehtoja?

Ahhahahahhhaa.

2011-02-24T14:39:00.000+02:00

Ai saa*ana, jopas sieppaa. Että kehtaakin joku tulla väittämään että ajotapani on varomaton ja että ajan liian matalaa autoa! Tarjoaa vielä tilalle jotain pen*eleen Kiaa. Minulle! Joka tiedän mikä auto tukee imagoani ja persoonallisuuttani!

Aion olla kiukkuinen koko loppupäivän.

Hyvä se on tietää miten ilta menee.

Tiistai

2011-02-22T11:12:00.000+02:00

Enpä muistanutkaan miltä kuvitteellisen märän rätin ja kasvojeni rivakka kohtaaminen henkisellä tasollani tuntuikaan. Onneksi hektinen ympäristöni ajoittain vetäisee niin jalat altani kuin oikeata koukkua nenänvarteen. Tietää taas miksi, miten ja milloin. Virtuaalista avokämmentä tänne vain, kyllä natsaa ja silti vaan naurattaa.
Huokaus.

Säätilasta en juurikaan haluaisi puhua, mutta nyt on pakko. Palelee niin perusteellisesti, ettei kahden puuvillapaidan ja kahden neuleen yhdistelmä ole lainkaan liioittelua. Pitkään ja hartaasti harkitsen myös viitsinkö lähteä yskittämään autoani liikenteeseen, sillä perä jäätyy ennenkuin penkki lämpiää riittävästi. Vaikka vielä on muutama laskettelureissu hoitamatta, voisin mielelläni ottaa vastaan kevään ja pari tokkuraista kärpästä.
Tympii aika mehevästi.

Aikaansaamisen ja aloittamisen välillä on hienoinen raja. Ei ehkä kykene ylittämään riittävän tehokkaasti.

Mainos

2011-02-17T11:36:00.000+02:00

On se nyt vaan ihmelaite tuo Pallukka, jota Blogilistan etusivulla näemmä mainostetaan. Minua, näin tavallisena kuluttajana, kiinnostaa tietää että kuinka pitkään Eva on jo kepukallaan jynkännyt menemään, olettaen että on "aloittanut"? Eikö arkielämä tuppaa häiritsemään, jos ei kertakaikkiaan pysty lopettamaan? Ja jos on "voinut lopettaa", eikö silloin kyseessä ole aavistuksen harhaanjohtavaa mainontaa ja eikö Eva siinä tapauksessa puhu p*skaa? Kannattaisi aika tarkkaan miettiä mitä julkisesti lausuu.
Minä olen päässyt Pallukkaa testaamaan. En tosin silloin tiennyt että kyseessä on tehokas ja turvallinen hierontaväline. Mutta tunnustan, että pystyin lopettamaan! Vaikka aloitin! Piti mennä syömään!
Sen tahdon vielä kertoa, että kaikkein paras tapa käyttää kepukkaa on tietenkin siirtää punaiset pallot kepin toiseen päähän ja käyttää näin syntynyttä välinettä polvirefleksin testailuun. Nousee siinä itse kullakin nimittäin kinttu aika reippaasti kun sopivaan paikkaan pallolla tinttaisee. Ihan yllättäen ja tahtomatta.

Helppo päivä tänään, ei kovin moni asia ylitä ärsyyntymiskynnystäni. Ehkä aurinko auttaa.

Keho, puhelin ja muna

2011-02-16T12:13:00.003+02:00

Farkkujen suurkuluttajana (sekä kuvaannollisesti että ihan aidosti) olen kovasti huolestunut siitä, että Sokoksen vartalotyyppipaljastin ei sisällä vartaloa nimeltä kakkosnelonen. Huomatkaa toki, että em. sivuston ydin on tarjota kullekin keholle erinomaisin housu. Minä tosin lähestyin asiaa innolla saadakseni viimein tietää mikä minun kehoni ydinmuoto on, mutta petyin. Kunnes ymmärsin olevani se kakkosnelonen. Kts. visualisaatio (kuvan laatu voi hämätä lukijaa luulemaan, että kyseessä olisi Canon EOS 550D:llä Vilan sovituskopissa napsaistu kuva allekirjoittaneesta, mikä todeksi on tässä tunnustettava. Näin siis on!).

http://www.sokos.fi/

Olen pahoillani kuvien sijainnista. Tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Mikä toki on mukavaa, mutta aiheuttaa ~~ummetusta~~ kaikenlaisia vaivoja. Tiedä sitten onko ~~umme~~ jokin vaiva kakkosnelosuuteni perimmäinen syy.

Eräässäkin palaverissa istuneena, olen päätynyt pohtimaan. Usein tuppaa käymään niin, että vain harva ja valittu pääsee ihan neuvottelutilaan asti ja osa kutsutuista joutuu kinkereihin puhelimen välityksellä. Palaverihuoneen pöydällä on teknisesti vallan erikoinen laite, se puhelinneuvottelukone, jossa on kaiuttimet ja näppäiltävät numerot. Siitä kuuluu ääni ja siihen voi puhua käyttämättä luuria. Eniten toki ihmetyttää kaikki, mutta minkä pirun ohjesäännön mukaan puhelimen päässä olevalle henkilölle puhuttaessa tuijotetaan sitä puhelinneuvottelukonetta?

Eikö samalla vaivalla voisi tuijottaa kattoon/lattiaan tai ehkä virnuilla läsnäolijoille, nyökytellä tai kieputtaa silmiään?

Nyt kun minäkuva ja työminä on käsitelty, siirryn noudattamaan hetkeksi antihiilihydraattista ruokavaliotani. Aion hetken aikaa olla ihan kolmin kahden kananmunani kanssa ja miettiä millä tekosyyllä jalkautuisin lähikaupan karkkihyllylle.

ps. otsikointi on parasta aina.

Lahja, Tallinna ja lihat

2011-02-10T14:41:00.001+02:00

Melkomoista merkkipäivää suunnitellessa iskee paniikki. Olen saanut haltuuni historiallisen dokumentin, josta tilauksessa on jo suurennos eikä enää puutu kuin kehykset ja se "kaikki muu". Mikä huolestuttaa tällaista viilipyttyä aika lailla. En tohtisi jättää tekemistä viimeiseen hetkeen, mutta ideoiden puute pakottaa. Internetin ihmemaan hakukoneet ehdottavat pelkkää puppua. Tuoksut, korut, kirjat, vaatteet ovat no-no-listalla, niitä saa arkenakin. Harrastukseen liittyvää olisi todella vaivatonta noutaa - pitäisi vain valita kyykkyhaalarin tai penkkipusakan väliltä tai ehkä jopa vähän magnesiumia pakettiin?
Pikkuauto kelpaisi myös lahjanantajalle. Rakkautta myös minulle.

Odottamaton ehdotus viettää venyteltyä viikonloppua etelänaapurissa yllätti. Haluan vältellä niin laivamatkustamista kuin Tallinnaakin, mutta epäröin. Päivälaiva eläkeläisten kera ei ehkä olisi niin paha? Sumppia ja bingoa matkalla? Entä jos tuuli yltyy ja minua ahdistaa? Toistaiseksi ainoa, edellinen ja viimeisin matkani Tallinnaan oli valitettavan tequilanhuuruinen enkä tohdi siitä enää toisintoa itselleni järjestää. Humppa-areenallakaan en päässyt ikämiesten makuun, olin ehkä liian ruma ja lihava.
Matkustaminen on yliarvostettua. En kykene tykkäämään.

Urani uuden harrasteen parissa on hulvaton. En ole vielä kyllästynyt vaan janoan aina vaan lisää. Käsittämätöntä. Etureiteeni sattuu ja takaperäni on kipeä. Pohkeissani liian suuret lihat kasvavat entistäkin laajemmiksi eikä saapas tunnu mukavalta jalkaan.
Kun kuluttaa, saa syödä. Kotiteollisuus -makkara. Lisää makkaraa.

Lumikaaos, Ritu ja lisää lunta

2011-02-09T12:39:00.002+02:00

Terveisiä toisaalta! Lumikaaosta ja mustaa surmaa uhmaten valjastin autoni eilen kohti vaarallistakin vaarallisempaa Etelä-Suomea. Lumihiutaleet suorastaan hyökkäsivät kimppuni kastellen autoni herkän pinnan ja ohittavien ajoneuvojen loskaroiskeet raiskasivat puhtoisen maalipinnan. Märkä asvaltti repi renkaita ja nastojen ujellus kuului ihan korviini asti. Loska vei puolustuskyvytöntä ajokkiani oman mielensä mukaan enkä voinut välttyä lähes törmäämästä siihen ainoaan lumiauraan, jonka matkallani näin ja jonka vilkkuvalot melkein sokaisivat minut näkemättömäksi. Oli kamalaa ja hirmuista samaan aikaan.
Kotona huokaisin helpotuksesta. Kiitän satumaista onneani, sillä pahapaha lumihiutale ei menehdyttänyt minua.

Tapasin reissullani henkilön menneisyydestä. Edellisestä tapaamisesta saattaa olla aikaa jopa vuosia. Olin valtavan ilahtunut siitä, että Ritva (valenimi) oli selkeästi vanhentunut, hänen otsaansa halkoivat huolien aiheuttamat viillot ja silmänympäristöä koristivat peruuttamattomat rypyt. Minusta on niin ihanaa olla vanhempi ja kuitenkin nuorempi. Sillä Ritva (se sama valenimi taas) oli ehdottoman varma mielipiteestään, jonka mukaan minun kasvoillani eivät rypyt näy (ei niin!) ja että näytän vähintään tai ainakin seitsemisen vuotta ikääni nuoremmalta (uu jeah!).
No joo, ei Ritva (salanimi) ikälopulta näytä, iättömältä ehkä. Minun naamaani vastaavasti fläsä pingottaa sileämmäksi. Siinä sen salaisuus, hyvä ruoka ja parempi mieli. Paljon hyvää ruokaa ja älyttömän hyvä mieli.

Minä tuskin maltan olla ilakoimatta, kun taivas kaataa lisää ja lisää lunta niskaani. Rakastan sitä tunnetta kun tuuli paiskaa lumen suoraan kasvoilleni, ripsivärini leviää ja harkittu kampaukseni menehtyy pipan syleilyssä. Hymyilen idiootin lailla enkä osaa enää lopettaa. Ihanaa, niin ihanaa.
Ottakaa minut talteen.

Neitseellinen lisääntyminen, takaluukku ja ale

2011-02-04T11:38:00.000+02:00

Kaukana rauhallinen yöuni. Vasta kaupan kassalla minulle selvisi, että minulla on parin ipanan lisäksi viiden vanha Ilja sekä vähän nuorempi Kaija. Ja että Iljan oli MouMou fiksannut labrassaan (liekö ollut gradun arvoinen suoritus?). Kaijan luomiskertomus ei silmät kiinni maatessa selvinnyt.
Otsalohko juili herätessä.

Todenhuuruinen tarina itselukittuvan auton seikkailuista jatkuu. Kovasti paljon nauratti, kun ipanoista isompi jäi jumiin auton sisälle. Sittenkin vielä huvitti kun hän lähti könyämään etupenkiltä kohti takaluukkua, jonka sain auki. Päähänottoa muistuttava tunnetila heräsi vasta kun tajusin että tärkeistä tärkein oli jäänyt hanskalokeroon enkä sitä muuten saisi kuin itse kiipeämällä auton peräosaan ja siitä edelleen lokerolle. Harmituksesta toivuttuani päätin tehdä lumityöt, samalla sadattelulla.

Koskikeskuksen Suomalaisessa Kirjakaupassa on kaikkien alejen ale. Keltaisella hintalapulla merkityt vielä lisähalvennuksessa, joten onko ihme että minulla on nyt läjä piirustushiiliä ja Manga-tusseja? Todella toivon, että värit säilyvät hyvänä vielä siihen asti että jostain saan aimo annoksen inspiraatiota valahtaa pois sohvan nurkasta. Vielä kun löytäisin kotopesästä sen lohikäärmeen luontioppaan, jonka jostain toisesta alesta vuosi tai pari sitten tositarkoituksella ostin.
Ja sitä strömsömäistä tekemisen iloa. Tarvitsen.

Kokki, lihas ja hius

2011-02-03T14:16:00.000+02:00

No nythän on enemmänkin näitä kokkiohjelmia liikkeellä ja mikä minua eniten ärsyttää, on ns. Masterchef. Formaatti toki on hupaisa, mutta olisi voinut tuottaja voinut ennen nauhoitusta briiffata henkilökuntaansa vieraskielisten sanojen lausunnassa. Se chef ei todellakaan ole /tsef/ vaan huomattavasti pehmeämpi /ʃɛf/, kuten me täällä hiekkalaatikolla tiedämme. Mastertsef, haha. Tseftsef, tsehtseh, hau.

Lihaksia minulla tiettävästi on, sillä en usko että luihini tai ihooni näin epämiellyttävästi voi sattua. Onnistuin saamaan aimo krampin vatsalihaksiini ja melkein pelkäsin, että kävelen loppuviikon viistossa. Lievä väkivaltainen mahanahan puristelu onneksi auttoi, vaikka se saamani ensikäden tiedon mukaan näyttikin kovasti epäilyttävältä. Eipä sillä, on minun kuviteltu niistävän jumppakuminauhaankin (mitä en tod. tehnyt) joten maineestani en ole huolissani.

Tänään on huonohko hiuspäivä. Vaikka edestäpäin kaikki näyttää sivistyneeltä, tunnen kuinka takaraivolla heiluu jokin tuntematon elementti. Toivon, että se ole esine. Taputtelen tuota epäesinettä jatkuvasti, eikä pääni voi vastustaa sähköistymistä.
Itseaiheutettu tukkapäivä. Joka päivä.

Se on rikki

2011-02-02T14:25:00.001+02:00

Päivän parhaan huvituksen tarjosi ihan oma ajoneuvoni, joka päätti lukita minut itsensä ulkopuolelle juuri silloin kun piti jo olla jossain päin. Pikainen puhelu korjaamolle osoitti asiantuntijoidenkin tietämättömyyden. Mikä onni ja autuus että takaluukussa on kätevä entrance ajokkiini.
Eli jos näette tuhdin naisen kiipeävän autoonsa takaluukun kautta, älkää säikkykö, sillä en tee sitä jatkuvasti. Ajoittain ovet nimittäin aukeavat, kuten olettaa saattaa. Ja siksipä huoltokorjaamo on kädetön, jos kulkineeni ei päätä lukittautua juuri sillä hetkellä kun korjaamolle on varattuna aika.

Joskus aina luulen, että minulla on alter ego josta en välttämättä itsekään ole tietoinen. Blogilistan viimeksi päivittyneet suosikit eivät nimittäin ole aina minun (tiedossani olevia, henkilökohtaisia) suosikkejani, vaikka saattavatkin ok-laatuista luettavaa sisältää. Tunnistaako joku omansa? Saa viedä mennessään.

Matkakuumeeni ei taltu (eikä tartu, hahahahahhuh). Olen jo tänään ehtinyt olla aikeissa matkustaa Osloon, Berliiniin ja ainakin Kööpenhaminaan. Lisäksi minulla on uusi valurautapata.

Avainsanoja, tiukat forkut ja hyvä blogi

2011-02-01T13:35:00.001+02:00

Kertokaapa viisaammat, minkä ihmeen takia "kerhoreppu" on niin oleellinen, että jatkuvasti, viikko viikon jälkeen, blogiini päätyy googlettajia tuon ihmelaitteen perässä? Toki kaivan itselleni kuoppaa, koska mainitsen tuon maagisen sanan taas uudestaan. Kerhoreppu, kerhoreppu. Tulkaa kaikki epätoivoiset luokseni, täällä ei ole mitään nähtävää, ei ensimmäistäkään reppua. Lapsen reppuun ei missään tapauksessä pidä laittaa tinneriä, jota myös on blogistani yritetty löytää. Jos reppuun eksyy koiran juoksuhousujen kaava kuten joku googlettava kuvitteli, voipi kerhossa olla ihmettelijöitä, paitsi jos kerho onkin ompelukerho! Ompelusta voinen kertoa sellaisen salaisuuden, että onnistuin tekaisemaan paidan, jossa vain yksi sauma oli väärällä puolella. Väitän sen olevan muotia, koska en itse pukeudu kyseiseen asuun.

Olen onnistunut saattamaan itseni rekrytointiprosessin puoliväliin. Epäonnistuja kehossani toki tietää, että odottelun jälkeen saan korkeintaan kiitoksen osallistumisesta. Optimisti minussa sen sijaan luottaa loton päävoittoon, jotta saisin vältellä työn rasitusta huomattavasti painavamman kukkaron kera. Realismilla rokotettuna tiedän, että matkassa on minuakin pätevämpiä hakijoita, mutta kukaan heistä ei varmaankaan päihitä minua forkkujen lihaskireydessä. Millä sinänsä ei ole mitään asian kanssa tekemistä, mutta halusin mainita.

Koska kovasti paljon luen blogeja, on muodostunut tietty blogien joukko joista en pidä ja joita en siedä, mutta joiden kamaluuden haluan päivästä toiseen kokea. Esimerkkinä mainitsen xxxxxx -nimisen kyhäelmän, jossa minua erityisesti ottavat päähän kirjoittajan omakuvat ja tuskainen, harjoiteltu, naurettava standardi-ilme (ja erään kirosanan toistaminen). Toisaalta, yyyyyy -blogissa ärsyynnyn kirjoittajaan, joka on niin ilmeinen wannabe-muotiblogaaja siinä ollenkaan onnistumatta (halpa kopio ihan mistä vaan). Jotten ihan idiootilta omissa silmissänikään vaikuttaisin, haluan erityisesti korostaa, että nautin ite puinnin lukemisesta suunnattomasti. Siinä, jos missä, on blogi jossa kaunis mieli yhdistyy luonnottoman laadukkaaseen tyylitajuun. Oikeesti.
// edit joskus myöhemmin. Koska taisin ilmaista itseäni aavistuksen epäselkeästi, korjaan itseäni tarkentamalla että ite puin ei todellakaan ole em. xxxxx tai yyyyy.
// feikkiedith. jos tämä tajunnanvirtani tällaiseksi juubaamiseksi menee, pyyhin koko kirjoituksellani kohta ~~per~~ ~~ars~~ nenää.

Vielä parempi ihminen

2011-01-19T13:19:00.000+02:00

Iloisna mielin ja kankein jaloin jatkan hyvää harrastustani. Motivaationi osoituksena kierrän liikehdintään painottuneen kivijalkakaupan kautta ja hankin itselleni tekstiiliä, joka sekä peittää että paljastaa. Saisinpa vielä jonkun seurakseni nolostelemaan.
Minusta tulee balleriina! Ainakin!

Olemattomiin hiilareihin perustuvan diettini aikana olen onnistunut kartuttamaan saldoani lähes kahden kilon verran. Ylöspäin. Ehkä tarkoitus onkin ensin käydä helvetin porteilla liian pienissä vaatteissa ja vasta kärsimyksen jälkeen onnistua. Tai ehkä olen harjoittanut syömistä vasta liian lyhyen aikaa. Tai ehkä jotain aivan muuta.
Sen verran tahdon mainita, että laskettelurinne ja liian piukeat lasketteluhousut ovat oiva lisä niihin syihin miksi tahdon olla vähemmän kuin olen. Pelkkä ajatuskin kuumottaa ikävästi.

Äkillisiä tarmonpuuskia lukuunottamatta elo ja olo on merkillisen tasaista tänään.

Doggy style

2011-01-18T09:15:00.000+02:00

Minussa virtaa rakkautta. Pieni, suorastaan olematon villakoirakääpiö ryöstökalasti sydämeni valtameren, eikä minulta riitä enää sympatiaa toisille koirille. Ooh. Aah ja voi tätä olemisen tuskaa.
Miksi minulla on ja toisilla ei? Koiraperäinen nuha, joka estää niin liian monta hyvää ja kaunista.

Suhdesoppiin haluan lusikkani tunkea. Ensinnä kommentoin Tuurin kuulua kyläkauppiasta, joka ei naisten perässä Tuuristansa lähde (kuten isäpappansa on neuvonut), mutta kuitenkin iltapäivälehtien välityksellä naisten perään huutelee. Nii-in, mitäpä sitä itse vaivautuisi, kun lööppienkin kautta voi "rakkaallensa" viestitellä. Ei tule puhelu- eikä tekstiviestikustannuksia ja isommat fontit.
Toinen mieltäni vaivaava soppa on Aitolehti-Eerikäinen. Koska tiedonmuruja annetaan kovin nihkeästi, perustan mielipiteeni luuloon. Suhteen "mies" on viimeksi julkistanut tiedon, jonka mukaan suhteen "naisella" olisi aviosuhteen ulkopuolisia suhtautumisia ja koska luuloni on totuuteni, päätän tuntea myötäelämistä Eskoa kohtaan. Mielestäni Aitolehti on osannut käyttää julkista minäänsä melko lailla sopivasti ja melkein saanut uskottavuutta (en tiedä missä, mutta kuitenkin), mutta jos hän nyt on tyrinyt ja aiheuttanut mielipahaa Eskobarille, ei ole muita vaihtoehtoja kuin julkistaa faktat, sillä minä tarvitsen lisätietoja!!!
Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, jätän huomiotta Tukiainen-Länsman -suhteen, sillä en vain kykene. Myötähäpeän ja vahingonilon saantini on viime aikoina ollut heikkoa, joten ilman muuta tunnustan että kunhan vain Tuksun hää-tosi-tv-dokkari-menestyssarja televisiolaitteeseeni rantautuu, aion tietenkin nähdä kaiken. Ihan viimeiseen aameneen asti.

Erinomaisuuttani korostaen lopetan raporttini täältä tähän ja mainitsen vielä että reiteni ovat kipeät. Hyvästä syystä.

Kuvaton posti

2011-01-12T12:53:00.000+02:00

Näin kevään korvalla (mikä kevät?) moppehingun lisäksi, ja erityisesti juuri sitäkin varten, iskee tarve tatuoitua. Olen mietiskellyt mielihaluani taas parin vuoden ajan ja tänään kuvittelen tietäväni mitä tahdon ja millaiseen paikkaan. Toisaalta, kuka voisi vastustaa kesää ja päivänkakkaroita muutaman leppäkertun kera? Minulla on siis näemmä kahdenlaista visiota värittymisestäni, ensinnäkin tekstimpi versio em. tahtotilastani ja sitten vielä tuo kukkaniityn tarve.
Sattuuko enemmän vai vähemmän jos tekee itse?

Minna Kaupin ilveily urheilijapalkinnon kanssa oli ilahduttavaa. Voi jos oisivat Juha Mieto tai Seppo Räty aikanaan palkintopalleilla osanneet yhtä raikulisti iloansa osoittaa (ja hyi sille joka luulee että Sepolla tai Juhalla oisi "palkintopallit", pois se meistä kaikista). Rajuinta taisi olla mitalin survominen suuhun ja puraisu jalometallin laadun toteamiseksi. Maailma voisi olla niin toisenlainen juuri nyt. Mikä ihme siinä muutenkin on että pitäisi vain hillitysti hymyillä ja olla olevinaan niin normirauhallisesti aina? Enemmän vain iloa ja epärationaalista toimintaa tähän vakavamieliseen maailmaan.
Hyvä Minna, vaikken suunnistamisesta pidäkään!

Varovasti siellä räystäiden alla. Näin juuri kuinka kolmannen kerroksen katolta putosi aika läjä lumimoskaa. Onneksi alla ei ollut mitään eikä ketään.

Mopohinkuja

2011-01-11T13:01:00.001+02:00

Uusi harrastukseni, ei mikään uuden vuoden vedätys, on huippujuttu! Lupaan ja vannon, että kuljetan ipanoita harrasteisiinsa ihan jokaikinen arki-ilta ja harrastan itseni laiminlyöntiä ihan säännöllisesti ja vakavalta pohjalta. Saatanpa jopa hankkia itselleni urheilutekstiiliäkin - hyvät autoilukengät ja mukavat verskat pitävät mielen pirteänä kun ajelen autollani pitkin kylää vieden, hakien ja noutaen. Ehkäpä satsaan jopa syömiseen ajaessani? Mitä vain olen valmis tekemään, jotta muut ja ne toiset ovat paikoillansa kun minuuttiaikataulunsa alkaa.
Olen uhrautuja, luovuttaja ja aikamoinen lannistuja.

Miehen iltahämärässä, kainaloisena kuiskattu kysymys "onko moottoripyörän ehdottomasti oltava sellainen millä sinäkin pystyt ajamaan?" sai minut hämmentymään ja erehdyin vastaamaan vastoin tahtoani ettei tietenkään. Mielellänihän minä vain roikun tarakalla (ja kiljun ja pelkään ja lopulta olen menemättä kyytiin).
Että meni sitten sekin sauma umpeen. Terveisiä vain kaikille, jotka automaattisesti osaavat asettaa toiset itsensä edelle, melkein huomaamattaan. Syövätkin seisoen, että jää muille tuoleja.

Vaikka itselläni kaikki meneekin päin männynkäpyä, muilla ei onneksi. Eihän?

Vieraanvaraisuudesta, ryhmäliikehdinnästä ja ajamisesta

2011-01-07T11:24:00.000+02:00

Kireää tunnelmaa, vaivihkaista keskustelua, aikaisia nukkumaanmenoja. Niistä on isovanhempien vierailu tehty. Kun viimeistään huomenna, ehkä jo tänään, ylimääräinen massa kartanostamme poistuu, huokaisen syvään, heittäydyn sohvan syleilyyn ja lakkaan kuvittelemasta, että edes viitsisin. Kuinka vanhaksi pitäisi ihmisen kasvaa, että tajunta laajenisi ymmärtämään että meillä meidän tavalla ja teillä teidän tavalla? Jos tapoihini ei kuulu jynssäys, puunaus ja kiillotus, en sitä tee edes paheksuntaa pelätessäni.
Yritän jättää sanomatta sen viimeisen sanan.
Saa meille tulla, mutta meillä pitää osata olla.
Ja on hyvä tietää, milloin kotimatka alkaa.

Toista kertaa jo aion yrittää ryhmäliikehdintää. Ensimmäinen kerta oli tuskainen. Sydän tikitti ylinopeutta, kasvot hehkuivat punaa ja lievä kuumotus valui otsalta läpi koko vartalon kastellen niin paidan kuin sukatkin. Ehkä saavutin jotain osallistumalla, mutten kokenut mitään ylenpalttista intoa. Eikä se liikehdintä ollut välttämättä edes mukavaa. Aika tympeätä itse asiassa.
Ryhmäliike on portti keski-ikäisyyteen. Valitettavasti en tuntenut poikkeavani ryhmästä millään lailla ja minä olen kuitenkin se, joka täyttää 26 vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Muut olivat minua ainakin sata vuotta vanhempia.

Hahhaah, en saanut autoa lainaan, koska ajan liian lujaa! Mikä on äärimmäisen huvittavaa, sillä minä ajan hyvin ja hartaasti hyödyntäen jokaisen mutkan, raon ja keltaisen valon. Otin kuitenkin toisen isovanhemman oman nelipyöräiseni kyytiin ja havainnoin kuinka tuo isovanhempi kiihtyneenä tyrkytti jarrua pelkääjän paikalla. On se vaan niin hienoa, että suvussa on ikioma Hyacint Bucket.
Voin myöntää, vieraanvaraisuuteni alkaa olemaan hiipunut luonnonvara.

2011/01

2011-01-03T12:46:00.000+02:00

En pysty käsittämään UV-perinnettä (lyhenteen opin eräistäkin blogeista, tarkoittanee uutta vuotta vaikka minun slangisanakirjassani puhutaan ultravioletista). On se sitten kumma, että pitää vuodenvaihde hillua ammuskelemassa raketeita taivaalle, kun samaan aikaan voisi nukkua ja aloittaa vuotensa pirteänä ja levänneenä! Ja sama kai sen sitten on väliä, josko niitä ampuja taivaalle räiskisikin, mutta antaisi minun nukkua!
Minä aloitin dieetin juuri äsken, ja se tuntuu ja kuuluu.

Sanokaa mitä sanotte (lukekaa mitä luette), mutta minun mielestäni paras joulupukin älynväläys oli monimetrinen autorata. Siitäkin huolimatta että taloudessamme ei asu leikki-ikäisiä poikia. Ja alennusmyynnistä joulun jälkeen löytämäni saman sarjan rata, jolla on mittaa melkein 8 metriä! Voinette uskoa, että kartanomme pohjoinen itäsiipi on melko täynnä mutkaa ja kieppiä!
Hermosto lepää ja minä pidän.

Jostain kumman syystä näin alkaneena vuonna tulee sisäsyntyinen tarve olla itseään parempi. Olikohan Aamulehden tai Helsingin Sanomain sivuilla (edit. oli muuten Iltalehti) kun eräätkin kansanedustajat julkitoivat omia lupauksiaan? Enkä tietenkään muista enää puoluekantaa tahi edustajan nimeä (nainen toki), mutta hän loihe lausumaan "ettei halua tehdä lupauksia, koska ne eivät toteudu", mutta jatkoi kuitenkin että "lupaa jatkossakin tehdä kaikkensa Suomen kansan eteen" (tai jotain edes vähän sinnepäin). Eli siis mitä?
Höpöhöpö. Kuraa kansalle.

Nälkä kourii selkärankaa.

Pukki antaa ja pukki saa

2010-12-22T12:23:00.000+02:00

Kolme paitaa ja puseroa lämmittävät kyllä mielen, mutta sormeni kärsivät kohmeesta. Retkeilykaupasta tilattu untuvainen takki saapuu vasta lähipäivinä, joten joutunen olemaan pakkasen uhri vielä jonkin aikaa. Viime vuonna tähän samaan aikaan nautin olostani tippapullon jatkona, joten toivon että paleluni ei viittaa mihinkään harmillisempaan.
Ettei vain tulisi uutta jouluperinnettä sairastamisesta.

Joulumielekkyys tuppaa vähenemään vuosien mittaan. Mietin minkälaisen muiston annan ipanoille. Ehkä he muistavat vetelehtimisen ja viime hetken paniikin? Minä en käsitä miksi ipanoista pienempi ei tajua ymmärtää, että joulupukki on fiktiota. Vaikka se on suoraan sanottu.
Pannuhuoneessa odottavat jouluparta ja -nuttu, kolmatta vuotta siellä ovat roikkuneet. Ei niille ole käyttöä edes aattona.

Niskani huutaa naksautusta. Olen väännellyt päätä eteen, taakse, vasemmalla ja puolikierteellä oikealle, saanut aikaan pari mojovaa rusahdusta, mutta en sellaista mikä poistaa jumituksen.
Nukkuminen on vaarallinen laji. Voi tyyny olla kallellaan.

Entä jos.

2010-12-16T21:56:00.000+02:00

Entä jos nukkuisin oman peiton alla?
Entä jos olisin nukahtanut Miehen tuhinaan?
Entä jos ei tarvitsisi pysytellä hereillä ja seurata mahdollisesti lähtevien lentojen listaa?
Entä jos naapurimaassa ei olisi satanut liikaa lunta?

Niinpä.

Keksi ite.

2010-12-09T10:50:00.000+02:00

Seuraavaksi jossain vaiheessa ja joskus ostoslistalleni ilmestyvät kuulosuojaimet, sillä tein ennennäkemätöntä ja varasin konserttiliput Olumppiatadionille* ensi vuoden heinäkuulle. Enkä todellakaan aio vielä koko perhettäni katsomaan mitään jonbonjovia (joka tosin konsertoi jo kesäkuussa), vaan aitoa Aiönmeideniä. Whoaaaah. Täpisen jo nyt.
Mahdanko tunnistaa mitään kyseisen orkesterin uustuotannosta? Tuskin. En kykene sing-a-longiin.

Merkkipäiväni kunniaksi sain vastaanottaa kaksi kappaletta laadukasta Fiskarsin lumityökalua. Ihan parasta mahdollista antia! Ja kun illalla minun annettiin syödä hyvää ruokaa, ei voitane puhua päivästä joka olisi ihan totaalimönkään mennyt. Ei sinnepäin edes.

Pitkästä aikaa kuskasin ipanoita ja itseäni Tampereen ihan ydinkeskukseen. Ensimmäinen kauppa siinä kahden minuutin kävelymatkan päässä autolta osoittautui parhaaksi, sillä sopiva hinta yhdistettynä kohtalaiseen laatuun oli juuri sitä mitä haimme. Ajansäästömme päätimme tuhlata Sokokseen, joka oli pettymys. Sieltä ei mitään innoittavaa löytynyt, mutta toki pyhää vihaa ja ylenkatsetta puhkuvia ylikeski-ikäisiä ämmiä toki.
En enää ikinä uskalla pysähtyä Sokoksen käytävällä. Höyryjyrän lailla pusken eteenpäin, vaikka mitä tapahtuisi. Unohtui se jouluikkunakin sählätessä.

* vrt. Olympiastadion. Jompikumpi versio on helpompi lausua.

Ihmeitä ja kummia

2010-12-07T14:05:00.000+02:00

Pitikö näyttää yllättyneeltä kun eräs ulkomaan eläväinen ihmetteli jotta kuinka nuorna olenkaan ipanaiseni maailmaan saattanut? Minua nauratti, mutten sitten viitsinyt nauraa. Valaistus ei ollut niin hämärä että olisin voinut kuvitella ulkom. elävän nähneen niin pahasti harhaan, joten otin hänen kommenttinsa yhtenä totuutena.
Vaan kyllä se nuoruus tässä hiljalleen kaikkoaa. Ei pure edes kollageeni.

Jokin outo voima sai ruumistani vallan. Itseäni käskemättä enkä yhtään vastahakoisesti havaitsin suorittavani siivouksenkaltaisia toimenpiteitä. Lopputulema oli niin hyväntuoksuinen ja hohtava, että luulin olevani puhdistusainemainoksessa.
Lisää hyviä päiviä tähän päähän.

Toissayönä pistelin menemään moottoripyörällä pitkin katuja. Ihmettelin mutkissa, että miten ihmeessä tämä niin helppoa on.
Saattoi johtua siitä, että nukuin.

Sleepless in the jossain

2010-12-02T01:31:00.000+02:00

Tai sheepless, koska unta yrittäessä ei onnistu edes lampaiden laskenta. Kihelmöivä olo, vieraat äänet hotellin käytävällä, vääränkieliset ohjelmat televisiossa ja tieto siitä että aamu tulee heti harmituksen jälkeen. Ja pitäisi silti jaksaa olla.
Mikälie vääntänyt kierroslukumittarin kaakkoon. Jossain vaihessa ehkä saattoi tuntua siltä, että aavistuksen unettaisi mutta nyt ei enää sitäkään vähää.

Yön pimeässä on hyvä pohtia sellaisia, mitä päivällä ei muista.

Päätän raporttini täällä selän takaa tähän.

Musiikkitoteama

2010-11-10T10:15:00.000+02:00

Vanhemmiten tuppaa allekirjoittaneen pää pehmenemään tai ainakin kyky ja mahdollisuus jättää hellan levy päälle vahingossa on lisääntynyt merkittävästi viimeisen parin viikon aikana. Korvien väliin ei enää kykene tuputtamaan aggressiivista tykitystä (eikä pysty enää moshaamaan, liian kliininen tukka) vaan on ihan pakko hemmotella itseään vaikka tällä (linkki Youtubeen; Melissa Horn, Långa nätter).
Koska olin kalkkis jo nuorena (paitsi että todellakin olin mahdottoman nuori 70-luvulla, mikä tuntuu epätoivoiselta ajatukselta), rrrrakastin hurrrjasti vanhaa Kissiä! Nimenomaan wanhaa Pusua (viitaten aikaan ennen 80-lukua), eikä minulla muita suosikkeja tainnut tuolloin ollakaan. Noh, Popeda tietty, joka kolahtaa valitettavan hyvin edelleenkin. Enkä aio kieltää viehtymistäni Deep Purpleen. Oh, ah ja uhhhuh, mitä aarteita Spotify ja Youtube tarjoavatkaan! Onnenpäiväkö tästä tulikin vaikka aamusta potutti?

Olen pettynyt lumeen. Odotin enemmän. Illalla näytti hetken aikaa lupaavalta, mutta en kuvittele tänään edes luovani lunta, sillä elän siinä uskossa että mokoma sulaa tiehensä ihan itsekseen. Että saan grillin ja kesäroinat kerättyä pois pihasta ennen sen oikean talven tuloa. Ehkä pakkaan ruohonleikkurinkin pois.
Mopedillekin täytyisi tehdä jotain, se näyttää surulliselta.

Tein poikkeavaa. Varasin ajan kampaajalle vaikka reuhkani ei vielä ole ylikasvanut. En vain pidä nykyisestä muodostansa, joka näyttää siltä että toinen puoli on jäänyt käsittelemättä. Joka toki on tarkoituksellista, mutta näyttää päässäni hölmöltä. Vaikka voi olla niinkin että tukka näyttää hyvältä mutta minun pääni näyttää kehossani hölmöltä.
Voin olla vähän hölmö, mutta muuten vakaa.

Tyyny hyvin

2010-11-09T08:51:00.000+02:00

Sosiaalisen elämäni kuivettuminen ei kiinnosta, mutta saatan sen sijaan mainita sanasen tai kaksi minulle ah niin tärkeästä asiasta. Kyseessä on tyyny -niminen hyödyke, jonka arvo on kasvanut merkittävästi sen jälkeen kun sijoitin aavistuksen verran rahaa kahteen uuteen sellaiseen.
Havaintoja ja huomioita menneiltä viikoilta:
Olen menettänyt kykyni aamupäänsärkyyn.
Miehen tyyny ei tuoksu niin Mieheltä enää.
Unen laatu on kohonnut potenssiin x.
Joka ilta yllätyn yhtä iloisesti kun painan pääni tyynyyn, joka tuntuu kietovan pääni pehmeään pakettiin.
Vanha peitto, vanha sänky ja vanha makuuhuone tuntuvat nekin upouusilta.
Nukahtaminen naurattaa.
14 euron sijoitus kantaa hedelmää vielä pitkään. Ehkä olen nyt ymmärtänyt, että tyyny ei ole ikuinen, vaan vaihtaminen kannattaa. Seuraavaksi ostan uuden hammasharjan?

Ehkä mainitsen sosiaalisesta elämästäni (lupauksestani huolimatta) sen verran, että kaikki tietäisivät missä mennään. Olen no-life, luuseri ja epätoivottu henkilö. Facebook -statukseni ei päivity, ns. ystäväni eivät kontaktoi enkä ole saanut kaverikutsuja ikiaikoihin. Minulle ei anneta mahdollisuutta kieltäytyä juhlista, kekkereistä tai kinkereistä - erään kerran jo luulin tulleeni kutsutuksi mutta tapahtuma poistui FB-etusivultani melko nopeasti. Blogini päivittyy harvakseltaan, jos ollenkaan ja jos jonkinlainen päivitys näppäimistöltä karkaa, on kyseessä erhe, virhe tai satunnainen oikosulku. Naapurille olen velkaa muutaman euron eikä kukaan ole kutsumatta (saati kutsuttuna) koputellut ulko-ovea naismuistiin. Kaikki kaksi oven pieleen naulaamaani kolkutinta pysyvät toimintakuntoisina vain siksi, että ilahdutan itseäni ajoittain kilkuttelemalla niitä itsekseni kotiintullessa (kortteli raikaa kun kunnolla paukutan menemään, kuulevat naapuritkin että meidän kolkuttimissa ei ole vikaa).
Ehkäpä ryhdynkin alter egoksi ja yllätän itseni olemalla joku muu. Huijaan itseäni ja kompastun omaan oveluuteeni.

Kehossani on valtava määrä palelua.

Perjantai

2010-10-29T15:02:00.000+03:00

Huippua. Huomenna en aio avata silmiäni hetkeäkään ennen kahdeksaa. Vaadin myös täydellistä omistautumista minun hyvinvoinnilleni ja edellytän äänettömyyttä, vaitioloa ja hiljaisuutta niin kauan että olen viitsinyt nousta pois unimajastani. Odotan että äänenkäyttö ylipäätään aamun ensimmäisinä tunteina on rauhallista ainakin niin pitkään että olen kuitannut heräämiseni komennolla "saa puhua". Haluan ettei korviini kuulu askelten ääniä, ovenkolahdusta tahi aamupala-askareiden kilinää ennenkuin voidaan todistaa, että sijaitsen jossain muualla kuin makuuhuoneessani.
Lapsiperhepropagandaa. Toiveajattelua.

Tänä olevana viikonloppuna lienee syytä lotota, sillä päätän uskoa nähneeni enneunen. Käsittääkseni rapsutin jonkinlaista raaputusarpaa (kämmenen kokoista) ja voitin (tai Mies voitti) miljoonan, jonka olisi voinut lunastaa heti tai odottaa 500 päivää, jolloin samaisella arvalla voisi lunastaa viisi miljoonaa! Unessa mietin kuinka jaksaisin tuon ajan kärvistellä työmaalla ennen irtisanoutumiskortin tarjoamista?
Illalla totisesti minut löytää raaputusarpaosastolta.

Ihan vähän vain hassulta tuntui, kun kaupan täti kehui kampaustani. Sanoi katselleensa tukkaani sillä silmällä jo kun edellisen kerran kyseisessä liikkeessä poikkesin. Hyvä niin, sillä luulen taas löytäneeni uuden luottokarstaajan. Edellisestä erosin, koska hän kertoi kuinka seuraavalla kerralla sitten värjätään, vaikka olin pitkään kehunut kuinka haluan päästä eroon kaikesta ylimääräisestä väristä päässäni. Liian tuttavallinenkin mokona oli.
Ja mitälie.

Iloitkaamme.

Aamusta ja vaiheista

2010-10-27T10:42:00.000+03:00

Ankeista ankein keskiviikko muuttui hippusta paremmaksi ihan vain muotiblogeista tutulla poseerauksella. Aamuvartaloa ihaillessani kokeilin skumppatöröä ja asensin varpaani epäihmismäisesti kohti toisiaan ja saatoinpa yrittää kuikia itseni peilikuvaa alta kulmieni. Normaalisti olisin tietenkin ohittanut peilin tyynen rauhallisesti lipuen unihaaremeissani, jättipaidassani ja villasukissani, mutta nyt siis en. Ihan käsittämätöntä miten helposti huonosta aamusta tuli erilainen aamu.
Hotellipeilit ovatkin sitten eri asia, niiden jyrkkä kontrasti suhteessa kehooni saa minut näyttämään ryhävalaalta. Ei siitä enempää.

Aamuani avusti myös miehekäs ähkintä auton kupeessa, kun näppärästi nostelin talvirenkaat kyytiin. Tai en minä mitään ähkinyt. Olen antanut itseni ymmärtää että talvirenkaan kulutuspinnan pitää olla vähintään neljä millimetriä. Nyt en olekaan ihan varma, että harmittaako sillä kulutuspintaa oli ainakin 5 mm ja olen jo sitoutunut ostamaan ihan uudet kiekot. Olisinko iloisesti luistellut tuon millin erotuksella vielä tulevan talven?
Totean että on ihan millistä kiinni että v*tuttaako useamman satasen verran.

Kahden vaiheilla vaeltelu kiristää päätä. Nimittäin olisi vähän nälkä, mutten tiedä että huvittaako syödä. Ja jos huvittaa syödä, niin en tiedä viitsinkö lähteä eväänhakureissulle. Ja jos lähden, en kykene päättämään söisinkö oikein vai hyvin.
Missä seura on silloin kun sitä kaivataan.

Hyvää nimipäivää Sointu!

2010-10-25T14:54:00.000+03:00

Päivänä 1 se alkoi. Sain nenän kipeäksi niistämällä, niistin myös päivänä 2 ja paljon. Kolmas päivä olisi siitä hyvä, että luulin ihmeparantuneeni. Päivä nro 4 toi uuden oireen, kipeän kurkun, todella kipeän kurkun. Ajattelin kärvistellä vaivani kera viikon verran ennen lääkäritohtorilla käyntiä. Päivänä 12 olin lopen kyllästynyt kipuun ja pyysin laboratoorionhoitajaa tuikkaamaan kurkkuuni pitkän korvapuikon. Se tuntui ikävältä ja olisin saattanut oksentaa, sillä yökkäilin melko terhakkaasti. Kurkussani ei kuitenkaan mitään vikaan viittavaa, enkä saanut lääkitystä. 17. päivän tietämillä kurkkukipu oli edelleen läsnä ja sain lisävaivoikseni iloisesti irtoilevan liman ja kutkuttavan yskän. Tänään on päivä numero 18 eikä kurkku tunnu ihan pahalta, ysköttää toki öisin, muttei niin että kaikki heräisivät, Mies vain. Ilokseni voin todeta, että nyt silmäni rähmivät ja punoittavat.
Onneksi kohta on Halloween.

Koska en ole kyennyt päättämään haluanko nastat vai en, ajelen edelleen kesärenkailla. Päivän jännittävin hetki oli lähteä kotopihasta loivaan ylämäkeen, sillä kesän kyllästämät renkaat eivät pitäneet osin jäätyneellä loskalla. Luotan vesisateeseen ja uskon että tulevana viikonloppuna esitän renkaanvaihtajaa.
Jonka jälkeen esitän selkäkipuista. Ja saan hempatiaa osakseni (hempeilyä ja sympatiaa, pusuja ja rapsutuksia).

Minähän en Tanssii tähtien kanssaa katso, mutta haluan ilmaista itseäni sanasen verran. Olisiko mahdollista, että Laura V. on joskus astunut (etenkin) Jorden varpaille, sillä tanssiarvostelu tuntuu menevän jatkuvasti taidoista huolimatta aina huonon puolelle? Olisiko mahdollista, että tanssiarvosana olisi parempi, jos Laura V. ei näyttäisi niin Laura V:eeltä, vaan eteerisemmältä palleriinalta? Jos silmät eivät niin villisti pyörisi tai sormi niin innokkaasti nousisi?

Minusta tuntuu, että haluan Akun tehtaaseen töihin.

No harm.

2010-10-12T10:35:00.000+03:00

En tiedä miltä myrkyn lykkiminen tuntuu, mutta illalla harmitti kun lämpöjäni mittailin. Ei niin millään jaksaisi sairastaa. Erinomaisesti nukutun yön jälkeen vaivasi vain väsy enkä keksinyt riittävän montaa syytä olla nousematta. Kurkkua piinaa.

Jos ei tavallisesti ihan jatkuvasti harmita, niin nyt kyllä. Tai lähinnä yritän vältellä harmituksen kasautumista, sillä en voi asialle mitään. Tai ei se ainakaan harmittelemalla kaikkoa. Salaa yritän toivoa, että harminaiheuttaja päätyisi toisenlaiseen, minulle edulliseen ratkaisuun ja toteaisi sen minkä minä jo tiedän.
Ihan älyttömän ympäripyöreitä kirjoitan, eihän näistä ota selvää edes kukaan.

Suurten kysymysten äärellä olen; nastat vai kitkat? Molemmilla kai puolensa, mutta olisipa vain mukavaa kun joku muu tekisi päätöksen puolestani (ja maksaisi mokomat).

Hyvin matalalla

2010-10-11T14:27:00.000+03:00

Harvat mutta satunnaiset onnenhetkeni ovat entistäkin vähäisempiä. Muistan eräänä aamuna heränneeni erittäin onnellisena, mutta tunne katosi yhtä nopeasti kuin unihiekkakin. Taitaa olla taas se aika vuodesta, elämästä tai maailmankaikesta jolloin mikään ei ole mitään eikä millään ole merkillisyyttä suurempaa merkitystä. Asiat voivat olla muuta kuin miltä näyttävät ja jos en asiaan voi vaikuttaa, en myöskään jaksa määrääni enempää.
En ole apea tai edes masentunut. Kyllästynyt ehkä.

Huominen on jännittävämpi tiistai kuin pitkään aikaan. Toivottavasti huono uutinen kiertää kaukaa.

Olin onnistunut bloginkin määrittelemään vain kutsuttujen käyttöön. Hiljaista oli, itsekseni.

Lievä partyanimaali

2010-09-27T11:06:00.000+03:00

Alkumatka alkoi mukavasti. Seura oli hyvää, itsevalittua ja ihan lievässä nousuhumalassa.

Erään baari-illan anatomia; liikaa ihmisiä, liikaa vapaavalintaista jumppajuomaa, liikaa kuppikuntia ja liian vähän itseni kaltaista hurmaavan hyvää seuraa. Eikö se niin ole että jos lupaudun kuljettajaksi, kuljetettavani ovat nöyrän kiitollisia saamastaan almusta eivätkä missään tapauksessa kommentoi selkäni takana (mikä sekin epäonnistui, sillä tunnun tietävän asiasta) auton lattialla olevaa hiekkaa? Olisin nimittäin pysäyttänyt ja odottanut kunnes hiekkamies siivoaa autoni. Josta myös hänelle myöhemmin illalla saatoin mainita. Ensimmäisen kerran koin suunnatonta halua tintata erästä testosteronin pullistamaa pikkumiestä kun hän päätti näpelöidä kauniisti aseteltua kampaustani. Toisen kerran koin samaa suunnatonta halua tintata samaista pikku-ukkoa kun hän yritti sekä käydä kiinni jalkoihin että päähäni (eri kerrat, joten +2 tinttaushalua). Kevyesti kyynärpäätä leukaluuhun tarjosin sille vähemmän herrasmiehelle, joka luuli että minusta on mukava tulla nostetuksia syliinsä pakaroistani puristaen.
Onko ihme että olin agressiivinen? Ymmärsin jälkikäteen, että en siedä luvatonta koskettamista enkä kykene ahdistumatta viettämään aikaa promillenhuuruisessa tilassa. Hyväksyn kykenemättömyyteni viettää "hauskaa", mutta pystyn elämään vammani kanssa.

Loppumatka loppui mukavasti. Seura oli hyvää, itsevalittua ja laskuhumala oli ohittanut lakipisteensä.

Karma

2010-09-22T10:18:00.000+03:00

Jos viitsisin, voisin manata kohtaloa joka yhdeltä vie, toiselle tuo ja kolmannen jättää huomiotta. Koska en viitsi ja olen muutenkin allapäin ja väsynyt, mietin vain että miten ihmeessä voi "ottaa osaa"? Sanahelinää.

Vaivannäköä luulin valtavaksi, kun tartuin toimeen. Oletin viettäväni tuskaisia tunteja mahdottoman tehtävän parissa, mutta oveluuteni ylitti kaikki odotukseni. Tajusin, että kertaalleen keksittyä on minun mahdoton paremmaksi suorittaa ja siksipä vain muovasin hyväksi todettua mallia. Ja minulle jäi jopa kaksi ylimääräistä aikayksikköä talteen!
Kopioiminen on aliarvostettu taiteenlaji.

Olen seurannut muutamassa blogissa toimeenpantua kuuden vaatteen haastetta, jossa määräikana voi pukeutua vain kuuden ennalta valitun vaatteen eri kombinaatioon. Ja huomannut että periaatteessa pärjään kolmella. Mitä minun ei ehkä ole tässä syytä tunnustaa. Joten unohtakaa äskeisten kirjainten järjestys.
Lauantain edustustapahtumassa otan käyttöön neljännen, viidennen ja kuudennen. Jos vain kaupassa on sopivasti kokoja ja värejä.

Kunpa voisi vain sammuttaa herätyskellon ja kääntää kylkeä.

Tupee

2010-09-16T09:28:00.000+03:00

Kiitos kenkäjumalalle ja suotuisille tuulille. Kauppareissun kylkiäisenä lankesin mustaan nahkaan ja korkeisiin korkoihin. Tyylikästä ja samalla niin ällistyttävää. Tunsin olevani suorastaan muotibloggaaja kun astelin ~~epä~~itsevarmasti kenkäkaupan punaisella matolla edes ja takaisin. En voinut välttää kiusausta.
Egoni kasvoi kymmenen senttiä.

Matkaillessani on ryytynyt etäisyyksiin. Parin tunnin autossa istuminen koettelee kärsivällisyyttä, kun ei varsinaisesti ole mitään tekemistä tuona aikana (paitsi se ajaminen). Muukaan matkailu ei innosta; aikataulujen tuijottaminen, odottaminen, odottaminen ja odottaminen. Muiden matkustavaisten tarkkailu ei ole enää viihdyttävää, näytän varmasti aavistuksen epäilyttävältä tuijottaessani ja tehdessäni syväluotaavaa analyysiä pelkän ulkoasun perusteella.
Aika kuluu hukkaan.

Ajatella, Karjaan ja Karkkilan valelääkärin tukkalaite on uutisen arvoinen aihe! Mitä ihmeen väliä??

Local people

2010-09-13T12:25:00.001+03:00

Äääh.

Yhdentoista tunnin yöunilla luulisi saavan paremman elämän ainakin seuraavaksi päiväksi, mutta kylmä tosiasia on että kymmenen tunnin päästä väsyttää taas. Elämän tarkoitus on nukkua tarpeeksi, jotta jaksaa taas kohta mennä nukkumaan. Erikoislääkäri kehtasi kysyä, josko minulla olisi joku jonka kanssa mennä ulkoilemaan vaan mitäpä minä toisia omilla menoillani rasittamaan. Koskei keksinyt muutakaan diagnoosia, heitti mokoma työuupumus-kortin päin naamaani. Hahahha, se etten ole ihastunut toimenkuvaani, ei tarkoita että olisin uuvahtanut.
Saapa nähdä miten tarina etenee.

Olipa kunnia majoittaa kaksi maailmanmestaria! En tajunnut nuolla maata heidän jalkojensa alla, mitä nyt tarjosin vähän ruokaa, mutta näin jälkikäteen saattaa harmittaa etten edes nimikirjoitusta saati valokuvaa muistoksi napannut.
Tavallisia ihmisiä.

Blogipäivittäminen on varsin tylsää puuhaa. Ei ole sisäistä paloa, pakkoa tai yhtään mitään.

Ihan hyvä näin

2010-09-10T12:41:00.000+03:00

Päiviin mahtuu vaikka mitä kun ei edes yritä. Aika kuluu vaikkei sitä sen isommin kuluta.

Valkotakkisille opiskelijoille, niille jotka vakavassa tilanteessa pysyivät aivan vaiti, totesin lähteissäni jotta "oikein reippaita koululaisia, jatkakaa samaan malliin". Ehkä siksi että olin niin valtavan iloinen, ettei minussa mitään vikaavikaa olekaan. Vaikka ja siitäkin huolimatta että.
Ei vikoja vaan ominaisuuksia. Kyllä tohtori tietää.

Levollinen ja tyyni.

Eräs maanantai

2010-08-30T13:31:00.000+03:00

No mutta hei. Pitkästä aikaa ja kaikkea sellaista.

Vihdoinkin olen saavuttanut jotain. Kaikki mitä olen yrittänyt ei ole ollut turhaa, vaan voin todeta että joo.

Aivottomista autoilijoista voisin avautua aavistuksen verran, sanon alkuun että satavuotiaat pois ratista ja etenkin ne jotka aiheuttavat vauhtia ja vaarallisia tilanteita pyrkien estämään ohitukseni. Voipi olla että saatoin kirota rankemman kaavan mukaan, näytin ehkä käsimerkkiäkin, mutta minusta ei ole reilua että 100:n alueella ohittaessani 106:tta ajanutta kääpää huomaan yhtäkkiä ohittavani käpyä, joka ajaa vähintään 125:tä pyrkien estämään paluuni kaistalle. Jos minä en halua pahaa liikenteessä kellekään, miksi minua vainotaan? Lienee oma asiani, jos haluan siirtyä paikasta toiseen kohtuullisella ylinopeudella. Poliisi saa minua rangaista, ei väkäleukainen vanha äijä rumassa autossaan.

Alkuyö on kaikkein parhainta viihdettä. Ipanoista pienemmän horros on hupaisaa katseltavaa. Ihan näyttää siltä että ipana olisi hereillä, mutta teot viittaavat uneen. Uskaltanen mainita erään kerran kun vessassa käydessään ipana pehvansa pyyhittyään sutaisi samalla paperilla vielä kainalot ja kaulankin. Yhyyhhh.
Ällöä.

Lykky

2010-07-21T13:11:00.000+03:00

Kun oikein kovasti yrittää ja silti epäonnistuu, tulee harmitus. Ja kun lopulta onnistuu, tulee lykästys.
Minua lykästi kun jaksoin tunnin ajan soittaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, sillä palveluntarjoajan puhelinlinja ei osannut jonotuttaa. Jospa tästä lykystä sitten riittäisi vähän pidemmäksikin aikaa onnea.

Koska olen itseriittoinen ja älyttömän vahva, kasasin ihan itsekseni vanhan massiivisesta puusta nakerretun ruokapöydän taas käyttökuntoon. Harmillisesti vain minun mittani jäi vajaaksi enkä saanut kalustetta horisontaaliin vaan se jäi tököttämään ikävästi vertikaaliin.
Pyytänen apua, kunhan kiireiltäni kerkiän.

Ties monettako päivää sormeni palelevat. Taidan niistää nenän.

Itkisinkö onnesta

2010-07-20T10:46:00.000+03:00

Minua ei voinut vähempää kiinnostaa naurun pidättäminen kun silmiini sattui tuo blogilistan haetuimmat, tuossa ihan oikealla, huomaattekos? Selittämisestä tämä juttu ei kyllä parane, joten ehkä on syytä lopettaa tähän ja antaa minun vain naureskella selittämätöntä hauskuutta ihan omassa rauhassani. Tutkimattomia ovat aivosolujeni tiet.
Päivän vinkki: Jos jotain tahtoo väkisin löytää, kannattaa käyttää kirjanmerkkejä tai niitä blogilistan suosikit -leimoja.

Koska hymyhuuleni tuntuu olevan jatkuvassa (hallitsemattomassa) virneessä, tunnustan että eilen vasta hymyilyttikin. Mies oli ostanut koko rahalla tekniikkaa ja kun sitä tekniikkaa puskin pitkin maita ja mantuja menemään, oli olo kuin suurenkin maan omistajalla! Lisäksi sain vilkkuvalot (toiseen) kulkuvälineeseeni!
Tänään pusken ihan varmasti lisää.

Erehdyin lupautumaan erääseen tapahtumaan josta en ole lainkaan innoissani, päinvastoin jopa. Lupauduin myös laupiaasti hankkimaan liput sinne. Onnelliseksi minut teki se havainto, että liput ovat ihan loppu! Ei ensimmäistäkään enää jäljellä! Suuri ilo niin järjestelijälle kuin erityisesti minulle!
Onnentyttö!
[ja taas korjaan itseäni.. lippuja olikin.. argh. Keikkaraporttia pukkaa.]

Uneton eläintarhassa

2010-07-19T10:52:00.000+03:00

Kun aikani valitin juoksuhousujen puutteesta, on nyt syytä lopettaa sillä hankkiuduin ihan oikean urheilukaupan alehyllyille ja löysin etsimäni yli puolikkaan alennuksella. Ennenkuin ehdin henkeä vetää, kerron myös että totuus "rikoo on riskillä ruma" on totisesti fakta. Näytän vähintään bulgarialaiselta kuulantyöntäjältä. Jota iloa tulen jakamaan myös lähimaastossa, sillä olen vakavalla mielellä aikeissa sännätä juoksulle.
Jos nyt ensin yhden tolpanvälin pinkoisin.

Mies ihana yllätti minut kovalla paketilla! Oli mopokauppareissullaan osunut sellaiseen kohtaan, josta yltää mukavasti aurinkolasilaatikkoon ja päätti että sellaiset minulta vielä puuttuu. Ja kuinka hyvin muistikaan naamani mallin - rillit sopivat naurettavaan naamaani melko täydellisesti. Olen niin oih!
Tuosta hyvästä Mies saa. Ostaa nurmenleikkaajankin!

Muutamana viime yönä olen kärsinyt liian kapeasta pedistä. Ipanoista pienempi on nähnyt unitokkurassaan ties mitä eläimiä juoksentelemassa huoneessaan, josta johtuen hän tietenkin valtaa minun punkkani. Viime yönä kanoja, edellisenä yönä koiran ja elefantin. Huoh. Jos ei päänsisäinen eläintarha kohta sulje oviaan tai korota lippujen hintoja, minä näen harhoja ihan päiväsaikaan.
Univelkaa on kansantaloudellisesti ajatellen jokseenkin liikaa.

Tänä aamuna paleli. Sormet kohmeessa vieläkin.

Sade, sitä kukkasetkin kaipaa

2010-07-16T14:06:00.000+03:00

Joskus saattaa tuntua siltä, että olen jäänyt vaille älyllistä kasvatusta. Tai sitten sitä on tullut niin paljon liikaa, ettei vain kykene normisuorituksiin. Ipanat miettivät taannoin, jotta voiko miehen nimi olla Armi, johon tietävänä toki valistin että ei voi mutta on tietty olemassa ulkomainen miesnimi "Armin" kuten sillä mäkihyppäjäällä, joka oli Armin Schwarzenegger.
Pitkään ja hartaasti nauroin silloin, kun ymmärsin sekoittavani Armin Weissflogin ja Arnold Schwarzeneggerin. feikkiedit: Ja nyt kun tarkemmin mietin niin kyseessähän oli Armin Kogler eikä Jens Weissflog. *huutonaurua*
Ehkä helle on minulle vähän liikaa.

Koska huono huumorini näin yllättävästi putkahti ilmoille, linkitän sen mitä eilen en tohtinut (ole hyvä, Tiina!). Mitäpä tässä enää menetettävää. Kyseessä on voimailuaiheinen Pakkotoisto -sivusto ja siellä ketju nimeltä Ulkonäkösi vahvuudet ja heikkoudet? En voi sille mitään, että sivulla 22 esitetty kuva ja siihen kommentiksi liitetty tilannekuvaus saavat minut hillittömään tilaan.
Ehkä se on se omakohtainen kokemus. Tai jospa sittenkin tämä helle?

Minusta on valloittavaa seurailla ihmisten uimarantakäyttäytymistä. Tai ei niinkään käyttäytymistä vaan heidän pakaroitansa, mikä on ihan eri asia. Koska minulla on ongelmia oman rantaolemukseni kanssa, käytän samaa ylikriittistä silmääni myös viihdyttääkseni itseäni arvioimalla muita (päänsisäisesti vain, mutta uskallan sentään tunnustaa vinoutumani). On niin paljon olemattomia pakaroita (ei lihasta, vain pelkkä poimu tai rykelmä poimuja) ja on niin paljon melkein polvitaipeessa roikkuvia pakaroiden alareunoja!
Minä en välttämättä haluaisi olla tietoinen kenenkään pakaroista. Ihan tosi. Ne olisi hyvä peittää kauttaaltaan niin etten joutuisi väkisin silmittelemään.
Syytän edelleen hellettä.

Ulkona näyttää sateelta, ehkä minulla toivoa päästä eroon tästä aivokäyräni alamäestä.

Varovasti siellä vedessä

2010-07-15T12:56:00.000+03:00

Onko pahasti sanottu, jos erehdyn kaupassa ihmettelemään huonoa ilmastointia ("niin, koska sitä ei ole, mutta ei kannata valittaa kun kerrankin on lämmin") ja totean että ei olla ennenkään juuri sisätiloissa paleltu? Voi jöffef, luulisi myös että Lempäälän ostoshelvetti olisi tällä kelillä vähintään taivas, koska rakennelma on kohtuullisen uusi ja kokonaisedullisesti rakennettu. Mutta ei, sielläkään ei sisätiloissa juuri raikasta ilmaa ole, joten ehkäpä se rakentamiskustannusten kokonaisedullisuus pissaakin nilkkaan.
Ja luulisipa myös että urheiluosaston myyjä tietää mitä juoksutrikoilla tarkoitetaan? Ne eivät ole liehuvat suorat housut, eivätkä ne imeydy iholle kun ne laittaa jalkaan jos kangasta on polven kohdalla noin kymmenen ylimääräistä senttiä (vaikka myyjä näin väittikin, buahahahahaa, tyhmä poika!). Voitaneen päätellä, että saatoin jättää hankkimatta. Siitä liikkeestä.

Minä näen itseni laukkaamassa gasellin lailla. Siksi juoksutrikoot. Ja nimenomaan 3/4-mittaiset sillä näen sieluni silmin myös raitaiset polvisukat jalassani. Musta-keltaraitaiset. Miksi pitää tylsää kun voi koko rahalla rietastella?

Tekemättömien töiden lista katoaa lähes olemattomiin kun sen peittää jollain toisella vapaasti valittavalla paperilla.

Koska koostumuksestani vähintäänkin monta prosenttia on huonoa huumoria, on pakko linkittää eräälle ajoittain seuraamalleni keskustelupalstalle. Eivaan, ei pysty, oletan että vain minä röhähdän nauramaan eräässä kohdin. Hallitsemattomasti.

Halvalla menee mutta

2010-07-13T11:19:00.000+03:00

Ihanan edullista.

Rysä

2010-07-12T12:20:00.000+03:00

Pakko se oli periksi auringolle antaa ja huolia lyhyemmät lahkeet ylleen. Suureksi jääneet farmarit kokivat kohtalonsa ja ovat nyt yli polven (ali polven?) mittaiset. Toimivat sopivasti eikä minua jaksanut haitata merkittävän laajojen betonipohkeitteni visuaalinen härö. Eikä kalmanvalkoisen ihoni aiheuttama ylivalotus. Mutta rysäpöksyt ovat hyvää paremmat.
Siis, yli polven mittainen housunpuntti on polven yllä vai alla? Kummasta suunnasta katsotaan?

Vastaavasti vaikeampi oli leikata ylimittaan kasvanutta pihanurmea. Erityisen huolella valittu kevätlannos on saanut aikaan hillitöntä kasvua eikä sille kasvulle näy loppua ensinkään. Heti kun pääsen nurmen loppuun louskuteltua työnnettävällä koneellani, joudun aloittamaan pisteestä A taas uudelleen. Olen ikiliikkuja tai oravanpyörässä.
Kämmeniin sattuu liiallinen puskeminen. Mutta moottoroitua konetta en hanki, jollen päällä istuskeltavaa saa.

Vaikkei olekaan lomasesonki vielä osaltani loppunut (saati alkanut), mietin jo tulevan vuoden päänmenoja. Olen aikeissa ihan lentomatkustaa! Ottaa ipanat mukaan ja tuttujakin vielä. Kyllä nyt jo tiedän että sukanvarren pitää venyä melkomoiseen, mutta mikäpä suunnitellessa. Vahingossa voi vaikka toteutuakin.
Jolly good!

Shop-a-holic

2010-07-05T11:22:00.000+03:00

Silloin harvoin kun oikein sille päälle satun ja alkaa tehdä mieli ihan vimmatusti, on kaiken mentävä putkeen. Nyt ei mene. Vajaa kaksi viikkoa sitten tilasin nimeltä mainitsemattomasta verkkokaupasta laitteen, jolle toimitusaikaa luvattiin alle tämän kuluneen kahden viikon verran ja nyt kun satuin kurkkaamaan toimitusaikaa, oli skaalaa laajennettu jo viiteen viikkoon. Menojalkaa on vipattanut jo niin pitkään että suorastaan saatoin ärsyyntyä ja ryhdyin guugeltamaan ympäri verkkoviidakkoa löytääkseni vähintään yhtä edullisen laitteen jostain toisaalta. Arvauksia varmasti satelee, mutta oikea vastaus on ettei löydy. Ulkomaasta tilaamalla hinta ei laske, enkä tohtisi toisenlaiseen vastaavaan masiinaan langeta. Kun se hinta.
Jotta pääsen mielihaluani toteuttamaan, tarvitsen laitteen. Nyt pitää vain päättää haluanko masiinan heti toiselta toimijalta (hinta +15%) vai odotanko pitkät 5 viikkoa ja saatan sittenkin jäädä ilman.

Kommentoin välittömästi itse itseäni. Hajustin pitkät tuolle nimeltämainitsemattomalle verkkokaupalle, koska löysin toisen koneeni noutomatkan päästä, vain hitusen suuremmalla, hyväksyttävissä olevalla hinnalla.

Ikeaankin sain tuupattua seteleitäni. Onnistuneesti shoppailin varastohyllyn viimeisen kappaleen erityisen tarpeellista ja laajasti tilaa vievää kalustetta. Oli onni ja lykky että päätin käyttää arvokasta sunnuntaitani moiseen. Maanantaina ja tiistaina ja ties kuinka pitkään siitäkin eteenpäin olisi tarjolla ollut vain ei-oota ja kärsivällisyyttä vaativaa toimitusaikaa.
Hauskaa reissussa tietenkin oli se, että liike olettaa hennon ja voimattoman naishenkilön nostelevan ihan itse auton kyytiin jättimäisiä laatikoita, jotka painavat ainakin tuhannen. Vielä hauskemmalta tuntui, kun hetken pähkittyäni sitten todellakin otin ja nostin jättilaatikot. Mitäpä sitä ei hentoinen naikkonen tekisi. Apua ei ainakaan pyytäisi. Eikä jäisi silti pulaan.

Kun nyt ostaminen tuntuu olevan kaiken a, o ja suola, jatkan aiheesta. Toisella kertaa.

Aurinkoinen

2010-06-30T08:59:00.000+03:00

Menojalkaa kutittaa vietävästi. Haluaisin ja voisin ja menisin ja ties mitä. Lomasta vain tuuppaa olemaan keskinkertainen puute. Siinä missä muut viettävät kesäistä vapaa-aikaansa, minä pidän työmaan seiniä pystyssä.
Parina vuonna olen käyttänyt kesän hiljaisinta (työ-)aikaani autonvaihtoon. Tänä vuonna en viitsi, koska en halua. Ehkä keksin jonkin uuden harrasteen.

Mopoilua olen onnistuneesti vältellyt. Silti, hinku ajaa on melkoinen. Yritän järjellä perustella, että muutkin pystyvät ajamaan, miksi en siis minäkin? Olen pohtinut jotta kapoinen moponmentävä ajoputki/-käytävä pehmustetuin seinin olisi oiva apuväline. Siinä jos kaatuisin, niin en pahasti kaatuisi.
Hannari mikä hannari. Ehkä parasta vaan pitäytyä pullansyömisessä.

Ihan kahta vaille ostin itselleni kahvakuulan. Kuvittelin itseni pihalla tekemässä sulavaliikkeisiä nostoja, kääntöjä ja vääntöjä, auringon hivellessä norjaa varttani, itikoiden ihmetellessä lihasten leikkiä. Kaupan kassalla kuplani puhkesi, ymmärsin viedä kuulani takaisin hyllyyn, muistin että kuntopyörä, stepperi, jumppapallo, käsipainot..
Pölyrättejä, niitä minulla sopivasti on.

Ihan parasta!

2010-06-21T12:31:00.000+03:00

Koska olen saanut itseni kiinni ajattelemasta liian negatiivisia ajatuksia niin itsestäni kuin tekemisistäni, päätin että tällä kertaa teen toisin ja nakuttelen vain iloisia ja hyviä asioita! Tadaa!

Oli mukava herätä, kun Mies punki itsensä viekkuun. Kraah!
Harvoin tulee aamutuimaan ensimmäisenä, kun silmät ovat vielä ristissä, surautettua reikää umpeen (ompelukoneella, hupsut!). Tänään tuli!
Sepä vasta olikin mukavaa kun tärkeitä asioita hoitaessani onnistuin vasta-argumentoijalleni vinkaisemaan niin iloisesti, että ihan vaikeni. Huisaa!
Ihanaa, illalla varmaan saan taas nyppiä rikkaruohoja. Hyvä keli!
Pitkästä aikaa aamulla näin taas sen persiissäroikkuvan autoilijan. Ensin ärsyynnyin, mutta sitten huomasin että hei kivaa - ei ollakaan pitkään aikaan nähty! (Uskoo ken tahtoo.)
Olin eilen tosi iloinen Vickanin ja Dantun puolesta. Hyvä kun pääsivät naimisiin!
Olin eilen tosi iloinen että minulla oli vapaus valita ja vaihtaa prinsessahääkanavaksi TV1 - olivat nimittäin Lollukka ja se toinen ämmä niin ärsyttäviä että en mitään hyvää heistä keksi. No, ehkä sen että aika moni muu on kanssani samaa mieltä. Sama sen on väliä vaikka Victorian pukua dissasivatkin, mutta muuten ei heistä (eikä siitä saksalaisestakaan) ollut kyllä kommentaattoreiksi siihen ohjelmaan (tai mihinkään). Päläpälä ja käläkälä, hihihihih.

Eiköhän sitä tässä jo ollutkin.

Hah, hh ja h2o

2010-06-16T11:43:00.000+03:00

Minusta on ihan kamalaa olla huono äiti, mutten voinut katsella nauramatta kun (tilannekomiikka riistäytyi käsistä ja) ipanoista pienempi tarttui väärään ostoskärryyn jättimarketissa ja etenikin vieraan mukana pätkän matkaa. Poruhan siitä tuli kun lopulta kykenin ipanaa nimeltä kutsumaan, nolotti häntä varmaan ja vielä enemmän kun huono äiti (=minä) hihitin hulvattomasti kykenemättä lopettamaan.
Avokämmenellä sopuisasti poskelle mua.

Päätin taas kerran ottaa itseäni niskasta kiinni ja vähentää hiilareiden survomista epäsiroon kehooni. Sillä olen huomannut että kovasti vain väsyttää kun olen h-hydraatteja nauttinut. Muutenkin tuo kehoni etupuollella roikkuva nahkasäkki näyttää liian kummalliselta ollakseen ihan vain masu.
Varmuuden vuoksi ja toimeenpanon lykkäämiseksi lounastin suklaapatukan. Ja nyt olen unta vailla.

Eilinen matkani paikasta toiseen maantietä pitkin muistutti vesiliirrosta ja etenkin sen aiheuttamasta häiriöstä matkantekoon. Tunsin jossain vaiheessa (melkein ainakin tai sitten koin hallusinaation) leijuvani pikkuautoineni vesipatjan päällä, hetken mietin mitä tehdä ja sitten käytinkin kytkintä ja rattia sopivassa suhteessa. Onnekseni vain säikähdin, mutta matkavauhtini laski voimakkaimmalla vesisadealueella maltillisemmaksi.
Huono kaato motarilla. Kun se vesi sillälailla.

Ompelin Miehen kalsareista pissataskut umpeen.

Loinen

2010-06-10T13:01:00.000+03:00

Olen ajatellut.

Naapuri kysyi jotta milloin täytän tietyt seuraavat tasavuoteni. Olin otettu ja vastasin että kaksi vuotta sitten. Johon ipanoista isompi tiesi kertoa, että olen lisännyt yhden ylimääräisen vuoden ikääni. Olin erityisen otettu! Nuorruin hetkessä tovin.
Mistälie laatublogista luin merkinnän, jossa kolmekymppinen mietti että "kehtaako käyttää Converseja". Jos ei kehtaa, niin minulla on pitkään ollut normiruuvi löysällä.

Olen kahden vaiheilla. Haluni hävitä fb:stä on melkoisen suuri ja poistinkin profiilini eräästä toisesta yhteisöpalvelusta. Olen kyllästynyt virtuaalisuuteen, sen mahdottomuuteen ja kaikkeen ylimääräiseen. Sanojen väärinkäyttämiseen ja liian helppoon julkiseen viestintään.
Ehkä kyllästymiseni juurisyy on oikeassa elämässä.

Ilolla odotan viikonlopun vesisateita. Varaudun elokuvilla, mukavilla peitoilla ja parhaalla seuralla.

Keskiviikko ei mitään

2010-06-09T11:43:00.000+03:00

Ihmettelin ja kummastelin tovin, kunnes osasin lukea Aamulehden nettiversiosta että jättimäinen Antonov oli saapunut määränpäähänsä. Tampereen yllä hetken aikaa leijuva ilmestys oli suuri ja mahtava, melkein kuin naapurimaa.
Otin kuvan, pikaisesti puhelimella. Näyttää hupaisan pieneltä.

Väsymys on vaivannut jo pitkään. Nukun kuin tukki, mutta häiriöt henkisen yhteensopivuuden kanavalla aiheuttavat ongelmaa. Ilmisesti olisi onnellisin jos ei olisi välttämätöntä kyetä hereilläoloon.
Jokseenkin omituisen havainnon tein; päivän paras hetki on nukahtaminen. Ei liene pitkässä juoksussa mikään ideaalitila.

Yritin taas antaa itselleni mahdollisuuden pukeutua paremmin. Vaatekaupassa ahdisti, liikaa ääntä, liikaa riepuja eikä mitään itselleni soveltuvaa. Ei edes kiinnostanut.
Tukka on sentään hyvin, ihan paras leikkuu ihmismuistiin.

Kesä, housut ja luuv

2010-06-08T12:03:00.000+03:00

Bisquits kirjoitti osuvasti kesäloma-ahdistuksesta. Lähtökohtaisesti olen huono kesälomanviettäjä, sillä en ole kirjannut lomakalenteriini yhtään mitään. Ei matkaa, reissua tai poissaoloa. Olen toki ollut huomaavinani, että "kaikki muut" poistuvat normisijainnistaan leirille, mökille tai sukulaisiin viettämään kohtuullisen lyhyttä lomaansa. Toivon etteivät ipanat saa traumoja tästä flegmaattisesta ja osin spontaanistakin tekemättömyyden tilasta. Osin taloudelliset rajoitteet estävät matkaamasta maailman ääriin, mutta mukavuudenhalu tulee ehkä jopa ensin.
Vanhempani ovat sitä sukupolvea, jotka paistattelevat kotiterassilla iltapäivän ja ihmettelevät niitä onnettomia jotka eivät vietä aurinkopäiviä pihalla. Ruskeaksi minut saa vain lika (jokin sekin on useimmiten harmaata), sillä auringonsietogeenini ovat surkeat. Ruuan grillaaminen ulkona paahtavassa auringossa saa minut tuskaiseksi, sisällä on mukavampi sekä syödä että tehdä sapuskaa, ihan ilman pörriäisiä ja muita metsäneläviä.
Pidän toki lämpimästä. Ja omasta rauhasta. Kiireettömyydestä.

Pikavisiittini lähikunnan Megalomarkettiin ei ollut turha. Olin jo ennalta varmistanut tarvitsemani saatavuuden ja osasin suorittaa kahden kappaleen oston alle puolessa tunnissa (ennakoin myös sisäänkäynnin niin etten joutunut kiertämään koko Jättikompleksia). Olen harvinaisen tyytyväinen, niin kulutushyödykkeisiin kuin etenkin saamaani palveluun.
Peppu kiittää. Istuvuus superb.

Rakkautta ilmassa! Kannattaa olla tarkkana mitä niillä silmillään tekee.

Perjantain pikaiset

2010-06-04T08:42:00.000+03:00

Hyväaamutänäänhyväaamutänäänhyväaamutänään. Not.

Spotifystä olen esikuunnellut nyt Anna Puun uuden Saharan ja pakko tunnustaa, että minä pidän.

Satuin eilen kuulemaan sen äänen, kun auto litistää polkupyörän alleen. Onni onnettomuudessa, pyöräilijä selvisi ilmeisesti kevyin vaurioin. Autoilija oli väistämisvelvollinen.

Illalla nauratti, kun naapurin katti tuli kiimaisena mouruamaan avoimen ikkunamme alle. Ääni oli varsin epäkissamainen (minä kun en osaa muuta kuin sen "miaun").

Raha polttaa taskussa.

Juuri näin.

2010-06-01T13:14:00.000+03:00

Ihan varta vasten ja tarkoituksella ohjasin itseni vaatekaupoille. Ja heti ahdisti. Miksi vaatteita pitää olla niin monen värisiä? Miksi kaupassa soi liikaa musiikkia? Miksi mikään kauppa ei ole valinnut juuri sekä vain ja ainoastaan minua kohderyhmäkseen? Miksi minä näytän huvittavalta punkiessani ruhoani toppeihin, lörttöpaitoihin tai leggingseihin? Tarvitsen vaatteita, mutta en onnistu ostamaan mitään GT-teinihelvetistä tai viileänkoleasta Sokoksesta. Enkä todellakaan Citymarketista. Eikä aina viitsisi valita yllensä sitä mukavinta t-paitaa. Yäk.
Mihin ihmeeseen on piilotettu minun vaatekauppani?

En ole koskaan onnistunut innostumaan isoista bändikeikoista. Mikä tarkoittaa sitä etten juurikaan pysty hallusinoitumaan acdc:n paikalliskeikasta. Mutta pidän hauskana yksityiskohtana sitä, että minä olen nähnyt läheltä ko. laulu- ja soitinyhtyeen roudausrekan (tai muutaman). Arvostan tätä näkömuistoani enemmän kuin livekeikkaa (jonne en siis ole menossa).
Viimeksi taisin olla livetilanteessa Lynyrd Skynyrdin keikalla, vuosia vuosia sitten. Musiikista en muista mitään (paitsi kaiken levyltä tutun ja siten myös turvallisen ja mieleen palautettavissa olevan), mutta kiivaasti muistan keikan aikan pussailleeni. Luottamuksellisesti kerron myös että Mies ei muista olleensa koko keikalla. Että tattis vaan, hukkaan meni nekin kielarit.

Viime päivinä olen kokenut väsyä monenmoista. Arki-, ilta-, päivä- ja jatkuvaa väsyä, nimittäin. Oloani ei helpota viime yönä klo 3.48 suoritettu tiedonanto "äiti, ei tule uni ja käteen sattuu", joten kaatanen itseni välittömästi horisontaaliin kunhan riittävän lähelle kotipesää palaudun. En vain jaksa sietää yöherätyksiä, joten lupaan tänään olla kotona kiukkuinen ja kärttyinen ja toivon että koko talouden henkilökunta hoitaa velvoitteensa ääneti ja hiljaisesti jotta minä itse saan olla rauhassani.
Ugh.

Onko se nyt niin vaikeata?

2010-05-31T11:28:00.002+03:00

Jos minä edellytän itseltäni ajoissa paikalle saapumista, odotan sitä erityisesti myös muilta. Eräskin virkansa suomin valtuuksin ei ollut edes virkahuoneessaan paikalla tasalta, joten minä ryhdyin puhelimen ja äänekkään rystysen avulla häntä paikalle taikomaan. Viittä yli saapuikin ja minä tietenkin ääneen ihmettelin etteikö ajanvarausjärjestelmään merkitty aikani ollutkaan tasalta. Olinkin sitten loppuajan melkoisen kränkky.
Pahoittelulla olisi täti selvinnyt. Vaan kun ei vaivautunut.

Enkä kaupan kassallakaan olisi niin kärttyinen ollut jos kassantäti olisi edes vähän väittänyt olevansa harmissaan kun oli viisi ylimääräistä jäätelöä kuittiin kirjannut. Olen kyllä aika hyvä äänestämään jaloillani ja nyt jatkossa ko. kassan kohdalla tanssin vähintään ripaskaa.
Ja mikä ihme siinä on että minkä tahansa kassajonon valitsenkaan, siitä tulee välittömästi koko kaupan hitaimmin etenevä jono?

Paras hetki viikonlopussa oli ehdottomasti se tovi kun kyläilevän auton takavalot kaikkosivat kauas horisonttiin.

333

2010-05-26T12:18:00.000+03:00

333 blogitekstin kunniaksi kirjoitan nyt kirjelmän numero 334. Todennäköisesti tarjoan entistä kuraa vähän eri paketissa.

Kotivideoainesta sattui tarttumaan videoidessani ipanan keväisiä bileitä. Kun kuvan keskellä kukkaistytöt liikehtivät sulokkaasti musiikin myötä, kuvan oikeassa laidassa Pate (nimi muutettu) nostaa Hempan (nimenmuutos) raivelista seinälle. Hyvä! Kun kuvassa on tarkoitus esitellä todisteidenjakoa, eräs aikuinen sivustaseuraaja on jäänyt rajauksen sisäpuolelle ja vääntelee naamaansa varsin hupaisasti. Ei nimittäin vielä tiedä että iloliikutusparkunsa on jäänyt meille talteen, hyvähyvä! Kolmas hauskuus on ääniraidalle tallentunut luottamuksellinen keskustelu jossa mainitaan sana "pi*peli".
En tiennyt kykeneväni tällaiseen mutta minähän olen ihan ässä!

Oman reviirin hallinnasta tulee epämiellyttävää kun tilaan on pakko mahduttaa liikaa ihmisiä. Vietin taannoin ahdistavia tuokioita yhteensä muutaman tunnin verran ja sen varmasti näki naamastani. Tai saattoi olla myös näkemättä sillä en kyennyt edes katsomaan reviirinraiskaajan suuntaan kuin itseäni pakottaen. Näin ikävä ihminen voisi jo tunnustaa ihan ääneen, ettei siedä turhia ihmisiä likellään.
Seuraavalla kerralla osaan sanoa een ja iin. Ei. Kun ei vaan käy.

Minun kurkkuni ei ole yhteistyöhaluinen.

Vanhenemisesta

2010-05-21T08:49:00.000+03:00

Elämän väsyttämän kaulani helttaa puristellessani käsi eksyi hiukan alemmas dekolteelleni ja huomasin että vuodet ovat raiskanneet myös rintakehäni ihon. En enää tunnu joustavalta ja sileältä, vaan kuivalta ja happamalta. Kämmenselät näyttävät rypistyviltä ja taitaapa maan vetovoima kartuttaa voittosaldoaan repimällä poskianikin kohti turvetta.
Jos voisin taas palata aikaan jolloin en vielä koskaan ollut polttanut ihoani meren äärellä, saattaisin tehdä jotain toisin. En väkisin viettäisi aikaa rannalla ilman tekstiilisuojaa, vaan hyväksyisin ruskettumattomuuteni. Voi myös olla että olisin kaikin keinoin pyrkinyt pitämään huolta sixpäkistäni, sillä nyt osaisin olla kyseisestä ominaisuudesta ylpeä.
En yhtään pidä vanhenemisesta, liian kirkkaista valoista enkä ikävistä ihmisistä.

En myöskään ole järin ihastunut Visa-laskuihin.

Enkä pidä henkilöistä joilla ei ole kykyä edes alkeelliseen vessakäytökseen. Onko paha rasti käsisuihkuttaa ka*karoiskeet pöntön seinältä, jos on taitoa pa*kantaa pitkin reunoja? Onko liian vaikeata tarkistaa että pönttö tulee vetäistyä session päätyttyä? Onko liikaa vaadittu että pisautetaan pönttöön eikä pöntön viereen?
Ehkä olen kaavoihini kangistunut?

Kaunis maailma

2010-05-19T11:15:00.000+03:00

Olen aiemminkin muistanut mainita kuinka ärsyynnyn rivien väleistä ja siksipä itse pyrin viestinnässäni suosimaan ihan vain selkeyttä ja yksiselitteisyyttä. Odotan samaa myös muilta. Erästäkin rivinväliä selvitellessä on uni jäänyt lapsipuolen asemaan ja ihan vain aavistuksen väsyttää nukkumaton yö. Ei vanha enää jaksa, ei jaksa kiivetä pois aallonpohjasta.
Taitaa olla parasta jäädä suosiolla pohjalle. Täällä on sopivan hämärää. Eikä pety pahasti kun ei ole mitä odottaa.

Kuulen ihan hyvin vaikka minulla on kipeä finni kiperässä paikassa. Korvassa nimittäin.

Totta puhuen

2010-05-12T09:10:00.001+03:00

Ärsyttää. Ottaa päähän. **tuttaa. Valehteleminen ja oman selustan suojaaminen. Olen yrittänyt (ja jatkan samalla hölmöä tapaa) opettaa ipanoille että toden puhuminen on perusoletus ja jokseenkin naiivisti olen kuvitellut että niin muutkin tekevät. Nytpä erään harmillisen tapahtuman jälkeen syyllisyys kaadettiinkin ipanan niskaan enkä tiedä mitä tehdä. Välitön harmi on jo korvattu asianosaiselle (tosin ilmoitin että ko. korvaus on vain ipanan osuus tapahtuneesta, toinen hyvitelköön miten parhaaksi näkee), mutta kävikö niin että hyvityksen päätellään olevan sama kuin syyllisyyden myöntäminen? Vaikkei ipana olisikaan syypää itse rikkeeseen, oli hän mukana kun vahinkoa aiheutettiin ja sen takia päädyin hyvitykseen. Minulla ei ole pienintäkään halua käydä syyllisyyskeskustelua, sillä tapahtuneesta on sana sanaa vastaan eikä se muutu kiistelemällä miksikään.
Hankalaksi asian tekee se, että varsinaisen syntipukin perheessä on hyvin auktoritäärinen isähahmo, joka kilahtelee mitättömistä ja todennäköisesti hallitsee pesuettaan ankaralla kädellä (kuvainnollisesti). Esimerkin kohtuuttomuudesta mielelläni tähän kirjaisin, mutta jääköön. Ymmärrän hyvin että syntipukin perheessä ainoa mahdollinen toimintatapa on siirtää vastuu tapahtuneesta toisille.
En tiedä mikä vielä ärsyttää. Asiassa kun ei minun näkökulmastani pitäisi epäselvää olla - anteeksi on pyydetty, hyvitys on toimitettu kärsineelle ja elämä jatkuu. Mutta jokin vaivaa vielä. Ehkä en vain kykene hyväksymään sitä että ipanasta on tehty yksipuolisesti syyllinen. Enkä ole halukas hakkaamaan päätäni seinään.

Posti toimitti ipanoista isommalle pehmeän paketin. Terveyssiteitä. En voinut olla nauramatta kun ojensin kirjeen ipanalle, ilmeensä oli ainakin kympin arvoinen. Nojoo, ehkä en käyttäytynyt kuten kypsän äidin pitää, mutta oli minulla ainakin hauskaa, hetken aikaa.
Kaikki ajallaan.

Rappari

2010-05-11T09:45:00.000+03:00

Lörttöpaitaraporttia pukkaa! Kun jostain syystä päädyin taas kerran ulkomaan kamaralle, päätin että käytän ylijäämäaikani kansantaloudellisesti hyödylliseen toimintaan ja kierrätän rahaa kädestäni kassan kautta myyjän tilille. Muutamassa blogissa tutkanneena tiesin että tietenkin minun pitää vierailla sellaisessa kuin Monki ja tuollaisessa kuin Weekday sekä muutamassa muussa eteen sattuvassa. Ajattelin että kyllähän minä vähintäänkin niin trendikäs olen! Toki olen.
Ja voi h**vetti! Mitä kasarirättiä! Lattiasta kattoon karmeita rytkyjä ja peilejä ihan liikaa - siinä tahtoo angstaava keski-ikäinen maatuska ihan säikähtää (vaikka tukka olikin hyvin). En parhaalla tahdollanikaan (ja voitte usko että yritin, minä todellakin yritin) kyennyt löytämään mitään siedettävän rajamaillakaan olevaa. Ei tullut lörttöpaitaa kahdessa eri värissä, ei tod.
Koska Skandinavian pääkaupunki minut tarjonnallaan petti, päätin että tokihan lentokentältä sitten jotain korviketta löydän. Sikareja ensin katselin sillä silmällä, mutta jotenkin tunsin nolotusta kun olisi pitänyt avata jättimäisen humidorin ovi, joten kaikkosin. Vähän pohdin myös väkiviinaa tai vastaavaa, mutta koska en ole vastaavaa tai väkiviinaa käyttänyt vuosiin, totesin senkin melko huonoksi ajatukseksi. Enkä olisi todennäköisesti jaksanut mahtipulloa kantaa. Viitsinyt.
Mutta lörttöpaidan sijaan minä tuoksun hyvältä! Ihan hajuveden menin hankkimaan. Mitä en käsitä ensinkään, sillä viimeksi käytin hajuvettä noin muutama vuosikymmen sitten. Ja nyt taas pitäisi alkaa. Ihan prinsessalta saatan tuoksua!

Onneksi on univaje. Mikä tahansa selitys on hyvä.

Mikä Ilpo?

2010-05-06T12:46:00.001+03:00

Hahahaa, lyrikkaa on tehty vastoin luonnonlakeja! Jenni Vartiaisen Seili -levyllä on kaunista laulantaa ja soitantaa, mutta sanat (no, osa ainakin) ovat väkisin väännettyjä. Hahah, etenkin "sinä munapää et voi ymmärtää.. ..joku Ilpo mua katselee..".

Ilpo who? Onko tarkoitus tehdä kaikista maailman Ilpoista "itsekseen puuhaavia" nettitirkistelijöitä? Ehdottaisin korjausta näin: joku dude (lausutaan duud) mua katselee. Ok?
Eikö millään ymmärtää -sanalle löytynyt muuta vähän rimmavaa kuin munapää? Jos vaikka kokeiltaisiin tilalle tällaista: sinä rumapää et voi ymmärtää. Ok?

Mitä useammin tätä mainittua Nettiin -kappaletta analyysiäni varten tässä kelanauhurillani edes ja takaisin veivaan, sitä normaalimmalta se alkaa kuulostaa. Pelottavaa. Ehkä minun aivoni pestiin salaisilla nettisignaaleilla.

Liian levoton ollakseen flegu

2010-05-06T10:02:00.000+03:00

Maailmaa koluttuani olen taas palannut mansikkamaan kamaralle. Matkani ei ollut pitkä taikka järin häävi, mutta kotiin oli äärettömän mukava päästä. Ulkomaassa huomasin (koska pääni pyöri kaikkialla kuin hyrrä) jännittävän yritysnimen, lähes yhtä jännittävän kuin lallattavaa kykyä etsivä X Factor -ohjelmalla, nimittäin Xtractor. Koska en ennen kiivasta googletusta tiennyt mikä ko. yrityksen toimiala on, päättelin kahta: joko kyseessä olisi uutteita valmistava (toim. huom. extract = uuttaa; hupaisa sanaleikki siis ahahahahhaa) toiminto tai entinen traktorifirma, joista jälkimmäisen toivoin olevan tosi. Toisaalta, en täysin hylännyt ajatusta että kyseessä olisi ollut maaseutuajoneuvojen kykykilpailu (vrt. tractor pulling) ja heidän toimistonsa melkolailla naapurimaan pääkaupungin keskustan kupeessa.
Todellisuus tuppaa olemaan tarua tylsempi.

Lentokentällä yritin tekeytyä kosmopoliitiksi ja smurffailinkin viileän tehokkaasti mm. Odd Molly -ripustimien likeisyydessä ajatuksenani kerrankin tempaista ja olla ultratrendikäs maalaisuudestani huolimatta tai jopa juuri maalaisuuteni takia. Hintalappu ahdisti kuitenkin aavistuksen pahasti ja päätin ohjautua kakkosvaihtoehdon suuntaan; nimittäin tilasin juuri hetki sitten Joka Tyypin Kaavakirjan! Minä ompelen itse Odd Molly -lookaliket! Ihan ite!
Parempi keksintö kuin tuppervaara! Ostan valmiiksi ryppyistä kangasta eri väreissä ja kuoseissa (<- tuon ilmaisun olen oppinut muotiblogeista; "ostin koltun kolmessa eri värissä"..) ja ähistyäni ja puhistuani kelvollisen koltun liimaan siihen jollain tekniikalla kuvioita eri muodoissa.
En niinkuin itsekään käsitä kuinka olen näin välittömän nerokas. Luulen, että ette malta odottaa että syntyy lopputulos. Maltattepas!

Kasvihuoneistoideani jatkaa evoluutiotaan. Koska ajatuksen pitää laajentua, onnistuin vastaanottamaan kamerakännykkäkuvan uudesta Camarosta. Ihmettelette, miten Camaro liittyy kasvihuoneeseen? No, kuvassa näyttää siltä kuin auto olisi kasvihuoneessa, koska kuva josta suuresti nautin, on otettu lasin takaa.
Vähänkö hämää itseänikin, kun brainstormaan näin sujuvasti. En koskaan voi tietää mitä seuraavaksi ajattelen.

2 tomaattia

2010-05-04T10:50:00.000+03:00

Olkapäitä ja käsivarren laitoja juilii. Ja tiedän miksi, minähän puskin juoksujalkaa mopoa ylä- ja alamäkeen, jotta mäkistarttiefekti olisi pöräyttänyt masiinan käyntiin pitkän ja lumisen talven jälkeen. Kävi kuntoilusta, enkä enää uudelleen aio.
Kun en (o)saa edes ajaa.

Olen huono ryhmätyöntekijä ja huokaisen helpotuksesta kun ryhmätyöntekoa vaativa vaihe lakkaa olemasta. Odotan muilta ryhmäläisiltä sopeutumista minun ankaraan malliini enkä jaksa (enää tässä iässä) sopeutua pilkunviilaukseen (vaikka odotankin pilkkujen olevan kohdallaan). Minä tiedän että minun tavallani asia hoituisi ripeänvikkelästi, mutta kun ryhmässä kai pitäisi olla demokraattisempi ja huomoida myös heikkoja ja sorrettuja. Ei pysty, kun ei kykene.
Turha asianviereisyys ahdistaa. Ja jaarittelu. Ja tyhmyys, enkä puhu itsestäni.

Tilasin Mieheltä kannettavan kasvihuoneiston. Mitat ja materiaali on valittu, mutta toteutus on vaiheessa. Ehkä joskus tai sunnuntaina.
Jos elintarvikelakko alkaa/jatkuu määräämättömän ajan, meidän perheellä on ainakin 2 säkillistä multaa. Hyvässä lykyssä siinä kasvaa jotain (tunnistettavissa olevaa).

Perjantaita odotellessa! Jäitä poltellessa!

Paluu juurelle

2010-05-03T09:21:00.002+03:00

On mennyt maanantai jos toinenkin, kun on kiivaasti kiireenoloista muka pitänyt. Vappu vilahti munkitta ja simatta, mitä nyt vähän ilmaa palloon puhalsin. Muistelen myös, että ylioppilaslippalakkini on ollut laatikossaan useamman sadan kilometrin päässä ihan siitä ensimmäisestä ja ainoasta käyttökerrastaan.
Hurja valpuri, suorastaan phenomenaalinen.

Tänään on sellainen päivä, että kerrankin ehdin viettämään ruokataukoa. Aion karauttaa lähiostarille, sillä Miehen kalsarivarasto on tyhjähkö (aioin ensin kirjoittaa "kuivanlainen" mutta se olisi saattanut harhaanjohtaa lukijaa). Ehkäpä hullaannun ja ostaa täräytän itselleni kesäpipan urheilukaupasta. Ei sillä että tarvitsisin, sillä tukkani on ihan parhaasta päästä juuri nyt.
Kaikkea sitä.

Taisinpa aamuliikenteessä aavistuksen kilahtaa. Tampereella on perinteenä se, ettei jalankulkijalle anneta tietä, tiedättehän? No, olin aikeissa kääntyä oikealle ja samaan aikaan suojatietä oli jo puolikkaan pätkän kulkenut keski-ikäinen naikkonen, joka alkoikin sitä kuljettua puolikasta peruuttamaan kun vilkutin kääntymisaiettani. Enhän minä sellaista suvaitse, joten laajalla käsimerkillä osoitin että eteenpäin täti, ei taaksepäin. Tätipä viuhtoi omilla käsillään merkkiä, jonka ymmärsin ilmaisevan että takanani on kaksi autoa, minkä hyvin tiedostin koska minulla on peilit. Loppujen lopuksi, minun käsimerkkini oli vahvempi kuin tädin, koska en suostunut olemaan antamatta väylää eikä kumpikaan takanani jonottavista edes äänimerkillä osoittanut ärtyneensä. Varmaan huomasivat että noudatin liikennesääntöä.
Varokaa vain jalankulkijat, saatan(a) antaa tietä.

Litistin limenvihreän hämähäkin. Vieläkin puistattaa.

Olen niin pop

2010-04-21T11:52:00.001+03:00

Arvostan itseäni erityisen paljon niissä tilanteissa kun saan puolustaa omaa reviiriäni (ja pesuettani) hyökkääjää vastaan. Osaan niin hillityn hallitusti kammeta keskustelun haluamaani suuntaan sanomatta juuri mitään.
Eräs opettaja halusi iltasella keskustella kanssani ipanan toiminnasta oppitunnin aikana. Opettaja ei ehkä osannut huomioida, että

minä en ollut paikalla, en tiedä mitä oikeasti tapahtui
koska en ollut paikalla, en aio myöskään antaa synninpäästöä opettajalle
koska en ollut paikalla, en aio rangaista ipanaa
olen opettanut ipanalle että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa pitää yrittää tulla toimeen
tiesin opettajan uhanneen käytösnumeron alentamisella, mikä tilanteeseen nähden oli täysin epäasiallista käytöstä
tiesin opettajan myös käyttäneen tiettyjä muita kyseenalaisia ilmauksia, joilla hän yritti saada ipanan "kuriin ja nuhteeseen"
koska kyseessä ei ole häirikkölapsi, keskustelu asiasta käydään ipanan, luokanvalvojan ja ko. opettajan kesken. Etenkin kun tiedän että opettajalla on ongelmia myös muissa luokissaan.

Kerroin kaiken yllämainitun kyseiselle opettajalle. Minulle on ihan turha soitella illalla liki tunnin puhelua, jonka ainoa tarkoitus on saada minut käännettyä opettajan näkökannalle ja säälin kerjääminen.

Vähänkö olin reilu?

Madde ja ihahhahaa

2010-04-21T11:45:00.000+03:00

Minusta on aina ilahduttava nähdä kuinka iltapäivälehdistö antaa kuvan kertoa enemmän kuin sanasen. Kylläpä onkin onnistuttu löytämään vähemmän edustava kuva salarakkaasta! Kun jutussa vielä journalisminomaisesti tiedustellaan "olisitko sinä pettänyt Madeleinea?", on valinta ihan selvä. Kukapa nättiä tyttöä pettäisi, pitää olla vihainen sille toiselle.

Lähde: Iltasanomat (linkki)

Galopp!

Totta ja sitä toista

2010-04-20T09:31:00.001+03:00

Jossain (enpä jaksa muistaa, pahoittelen lähteen puuttumista) mietittiin, että mikä on blogien totuusarvo ja minkä verran blogissa kirjoitettuun voi luottaa. Joku piti ihan mahdottomana ajatuksena sitä että ylipäätään blogimaailma olisi jotain muuta kuin ihan silkkaa faktaa ja 0% pötyä (jollei asiasta erikseen mainita). No, yllättykää jos haluatte, mutta minä en pysty vilpittömästi väittämään etteikö aivosumuani kirjalliseen muotoon vääntäessäni sattuisi mukaan myös ylimääräistä glamouria. Totuudesta toki lähden kirjoittaessani liikkeelle, mutta kun sanoja sopivasti kiertää, on vastaanottaja vaaravyöhykkeellä oman tulkintansa kanssa.
Eri asia onko yllämietitty totta vai jaadajaadaa.

Pähkinänälkään erehdyin hankkimaan (ihan itte ostin, ei ole sponsorisuhdetta) Pirkan pistaasipähkinöitä. Olenko niitä nyt kymmenkunta jaksanut syömäkelpoiseksi kuoria ja pari sormenkärkeä on jo kipeänä. Kynsikin lohjennut. Kun kuoret ovat niin jumissa ettei ilman apuvälinettä tunnu pärjäävän. Enkä tiedä olisiko paras apuväline leka.
Enpähän ylensyö. Enkä todellakaan osta enää ikinä.

Päähän sattuu liian myöhään valvottu ilta.

Kevät, vaikka väkisin

2010-04-19T09:59:00.000+03:00

Ennenkuin kehun omaa lihasmassaani, täytyy antaa aplodit Jutta G:lle! Taputapu! Juuri nyt virallisesta nestehukasta kärsivänä, voin vain yrittää kuvitella miltä nesteettömään tilaan pyrkiminen saattoi kisaajasta ultimatea tavoitellessaan tuntua. Olen joskus "mukatosissani" ajatellut että lavalle itsekin, mutta laiskalla on parhaat päiväunet. Mikään ei silti estä minua kuvittelemasta.
Omakehu: tiukka takareisi ja valtava hauberi.

Tuhkatiedotteissa uutiskynnyksen ylittävät ne matkaajat, jotka voivat viestiä saaneensa viimeisen vuokra-auton, viimeisen laivahyvin, viimeisen lennon ennen ilmatilan sulkua ja viimeisen tiesminkä. Hyvä se on että kotimatka jollain tavalla järjestyy.
Vähän pelkään sitä riskimatriisia, jossa lentoyhtiön talouden alamäki luokitellaan haastavammaksi kuin mahdollisesti pari tuhkavaurion takia putoavaa lentokonetta.

Mopohinku iskee, kun aurinko lämmittää. Täytyy kasvattaa pidemmät jalat että yltää maahan.
En uskaltanut kokeilla mp-takkiani. Kypärää sentään katsoin jo sillä silmällä.

Takaisin bisneksessä

2010-04-16T08:27:00.000+03:00

Lamaannuksesta toivuttuani palajan taas vokaalien ja konsonanttien pariin. Tai en voi sanoa lamaannuksen olevan jo poissa, mutta pystyn elämään sen kanssa. Jos sanon että en halua kertoa asiasta, joku vänkää että "kerro vaan", mutta jos sanon etten halua puhua asiasta, kukaan ei sano "puhu vaan". En puhu "teistä" vaan muista.
Käytän jälkimmäistä metodia.

Naapurimaan taksihierarkia ihmetyttää. Hotellin edessä kyytejä saivat ne kuskit, joiden autossa oli virallisia tarroja mutta tarraton (ja puhdas) taksi jäi vaille kuljetettavia. Odotin vähintään käsirysyä kuskien kesken, kun toisen nenän vierestä napattiin asiakas, mutta ilmeisesti kuljettajilla on oma arvojärjestyksensä.
No, ei kyllä aidosti kiinnosta, tärkeintä oli ettei minua ajatettu harhaan. Ja etten joutunut odottamaan.

Sisäinen kauneuteni on todistettu taas vääräksi. Nättiyteni ryppy huomattiin verikokeessa, joka kertoi että jokin sisäelimistäni saattaa voida huonosti.
Toivottavasti en joudu kauneusleikkaukseen.

Kortti, nenä ja naama

2010-04-08T10:06:00.000+03:00

Tuhannesti harmittaa. Kameran muistikortin kuvat ovat menetettyjen joukossa. Onneksi en muista mitä kullanarvoisia laukaisuja olen onnistunut tallentamaan.
Tabula rasa jne.

More To Loven Peppi on käynyt teettämässä nosejobin. Hämmästyttävän hyvin muistan oman vastaavan operaationi (tai niitähän oli kaksi, kun jostain syystä kaksi toimenpidettä samalla kertaa ei onnistunut); muistan nenässä killuvat pitkät puudutusneulat aamuisin (juu, olin niin epätoivoinen tapaus että minua hoidettiin viikon ajan, kummallakin kerralla) ja nenähuuhtelut. Jossain vaiheessa puudutus jätettiin tekemättä, koska nenän sisus oli jo niin turta. Itse leikkaus tuntui kuin omenaporalla olisi kairattu rustoja ja kallon luita, muistan krunks-äänet ja muistan paikallispuudutettuna pohtineeni lääkärille josko isojakin paloja lähti.
Näin vuosia jälkikäteen vannon että hengittäminen on helpompaa ja etten koskaan tule enää missään olosuhteissa suostumaan punkteerattavaksi.

Ymmärrän hyvin harmittoman Tiinan huolen. Näytän petolinnun peräsimelta ihan jokaisena päivän hetkenä, myös silloin kun katson peiliin mutta erityisesti kun olen valokuvalaitteen kohteena. Erehdyin nimittäin hetki sitten leikkimään kameran kanssa ja luulin että saan kerrankin otettua kohtuullisen edustuskelpoisen kuvan itsestäni. Hahahaa, miten onkaan mahdollista erehtyä näin pahasti?! Kamera suurensi nenäni jumppapalloksi ja tuplaleukani potenssiin viisi, ainakin.
Ihme että minulla on Mies. Olen ehkä sisäisesti kaunis - ainakin taannoinen gyne kehui että *mättimeni on nätti sisältä. Se oli aika kiusallista.

Keskiviikko

2010-04-07T13:32:00.000+03:00

Huippuhyvää palvelua jossain kampaamotarvikekaupassa. Tervehdyksen jälkeen sain olla ihan rauhassa koko liikkeessä. Hyvin itsekseni.
En olisikaan ostanut mitään.

En aina edes itse jaksa ymmärtää kuinka kovasti tympeä olo tulee kun pitää väkisin ostaa merkkipäivälahjaa jollekulle ipanoiden kavereista. Kympin kohdalla menee minun kipurajani, saatan vähän enemmän maksaa mutta silloin mietin jo hyötysuhdetta ja toivon että juhlapaikassa on hyvät tai jopa erinomaiset eväät.

Sampolan kirjaston aulasta löysin "tuo tullessas, vie mennessäs" -kirjakärryn. Ohimennessäni sormiini jäi Patrick Bairin "Silmät kiinni ja suu auki" -niminen opus kultaiselta 60-luvulta. Luulin ensin ettei trilleri -merkitty kirja ole kummoinenkaan mutta eilisiltana tuskin kykenin lukemista lopettamaan saati mielikuvitukseltani nukahtamaan.
Way to go, Patrick!

Ipanoista isompi särki kameran.

Back on track

2010-04-06T11:04:00.000+03:00

Heippagudaa! Ei ollut erityisen munakas pääsiäinen mutta vastaavasti enemmän nukuin.

Elokuvarintamalla meni mukavasti, näin kaksi dvd-tallennetta, joista toinen sakkasi pahasti ja toisen takia jaksoin valvoa yömyöhään, melkein aamutuimaan. Siitä saattoikin olla vuosi tai pari kun edellisen kerran vuokrasin filmejä (on niin ihanaa kutsua levyjä vilmeiksi, se on niin rahvaanomaista). Karkkilaareistakin taisin kouraista, sillä vatsani huusi hoosiannaa tai muuta epätoivoista kaiken sen mättämisen jälkeen (ja osin myös aikana).
Jottei neljäpäiväinen viikonloppuni olisi pelkkää sohvaperunointia ollut, väitän käyneeni myös näyttelyissä - lelu-, jääkiekko-, kenkä-, karhu- ja innovaatio-. Söin myös pullaa.

Koska olen kosmopoliitti (hah!), minulla on ongelma. Olen antanut muotiblogien kertoa minulle että luppoaika naapurimaan pääkaupungissa pitää käyttää shoppailuun. Ongelmani ydin on eksyminen. Viimeksi vastaavalla reissulla menin valtavan kaupan yhdestä ovesta sisään, vaelsin kerroksissa ja tulin ulos toisesta ovesta - ja olin eksyksissä.
Ehkä hukka on luontainen olotilani. Ja myöhä.

Tänään ilahdun siitä että 120 km/h -rajoitukset palaavat. Saavat pikkukivet ja nastat paremman vauhdin ja kierteen ennenkuin iloisesti kopsahtavat pikkuautoni etulasiin.
Onneksi on vakuutusyhtiö.

Laki ja pykälä

2010-04-01T10:01:00.003+03:00

Olen viime aikoina kovastikin pohtinut mopoautoja. Ne häiritsevät minua suunnattomasti. En pidä siitä että oikean liikenteen joukossa seikkailee leikkiautoja, joiden kuljettajat eivät ymmärrä syyn ja seurauksen lakia. Jotten turhaan olisi arvoisaa aikaani mietintään käyttänyt, päädyin loistaviin lopputuloksiin. Eli lakia säätävät elimet, ottakaa rohkeasti onkeenne ja julistakaa:

- mopoautoilijoille kypäräpakko - tällä keinolla jää varmasti muutama mopoauto hankkimatta.
- mopoautoilijoille ajokortti inssiajoineen - tälläkin keinolla jää varmasti muutama mopoauto hankkimatta.
- mopoautojen katolle varoituskolmiot - tälläkin keinolla saattaa jäädä muutama mopoauto hankkimatta.

Eikä tämä ole aprillipila. Olen todellakin miettinyt. Ja em. mieltä.

Nyt kun henkilökohtainen laskisankkoni on tyhjennetty, palaan normiarkeeni ja valitan päänsärystä. Päätäni puristaa kummallisesti, lonkkaa särkee ja taitaa kuulokin olla heikentymään päin (no ei ole mutta oli kirjoitettava kun kynä käski).
Vain otettu lääke närästää.

Tänään aion inhota kaupassakäyntiä. Eilenkin se jo puistatti. En taida kestää ihmisten hamstrausintoa, yhden ainoan päivän takia. Se pyrkii tarttumaan itseenikin. Jauheliha oli eilen pakattu jumboperhepakkauksiin, mitä pe*elettä minä kilolla tekisin? Kokkaan koko pääsiäisen vai?
Suunnittelen reitin etukäteen enkä vie tyhjiä pulloja.

Riman alitus

2010-04-01T09:23:00.001+03:00

No hahhahahaa, kylläpä Aamulehti on keksinyt vallan hupaisan jekun. Tuskin maltan odottaa että lopetan nauramisen.
En voisi juurikaan olla tympääntyneempi.

edit. etusivu on näemmä nyt korjattu, huvituttavan aprillipilan osoite on tässä.

Asiaa katkaistuista sukkapöksyistä

2010-03-31T12:05:00.000+03:00

Vilkkaanoloinen kauppakeskus suorastaan tyrkkäsi silmiini muutaman samanoloisesti pukeutuneen nuoren naishenkilön. Vaikkakin olivat huomattavan eri seurueista, jokunen jopa ihan itsenäisesti liikeellä, tunnistin yhden yhteisen tekijän. Leggingsit eli minun näkökulmastani katkaistut sukkahousut, mahdollisesti jopa pitkät kalsarit.
Ovathan ne trendikkäät ja piukeat puristamatta mutta samalla ne näyttävät äärimmäisen huvittavilta. Ne muutamat jotka olivat ymmärtäneet pukeutua übermuodikkaaseen tunikaan saavat minulta ehkä synninpäästön, mutta ne joiden äly ei riittänyt niin pitkälle, saavat palkakseen huutonauruni. Ajatella, pehvasta lököttävät trikoohousut ja pillikintut. Mahdollisesti myös trendikengät ja teennäisnahkainen bikertakki. Ja kyynärtaipeessa roikkuva teollisnahkainen jättiveska.
Lähtisinkö kalsongeissa kartsalle? Jos naapurin taata lähtisi kauppaan pitkissä Hyvon-kalsareissaan, muuttuisivatko ne leggingseiksi? No, ehkeivät kuitenkaan, sillä niissä on pissatasku.

Jotta en vaikuttaisi ihan tampiolta, nauran myös itselleni. Sille itselleni, joka 90-luvulla pukeutui trikoisiin ja purkkareihin. Voi elämä.
Bwhahahahaaha. Äh.

Onnellinen ihminen

2010-03-30T10:38:00.000+03:00

Jos on hakusanoja olemassa maailma pullollaan niin parhautta edustavat myös ne muutamat joilla blogiani on kunnioitettu, tässä kuitenkin vain top1: "ihminen onnellisimmillaan reiästä tulee" - niin se vain on, ihminen on onnellisin silloin kun reiästä tulee, etenkin pahan ummetuksen jälkeen. Ainakin sillä hetkellä.
Päätän analyysini tähän. Ennenkuin kadun liikaa.

Koirankakkakeskustelu on alkanut (meillä kotona). Pikkukoiran pikkuruiset kakkanakerot ovat vielä hallittavissa, mutta en ymmärrä jättimäisen koiran jättipa*koja (lisää vain äs). Kuka niitä haluaisi edes kerätä? Oletan että itse katsoisin hartaasti horisonttiin jos minulla olisi iso koira ja jos se iso koira sattuisi ulostamaan väärään paikkaan. En todellakaan aikoisi huomata mitään. Ajatus melkein pääni kokoisesta höyryävästä läjästä saa minut kananlihalle. Ja yökkäilemään.
Ilmeisesti en ole tarpeeksi koiraihminen.

Salmiakkia, antakaa minulle salmiakkia. Tai otan itse.