Tehokkaampi ja kalliimpi kamera on ilman muuta hyvä asia, mutta kun kameran ominaisuuksia opetellessaan käyttää omaa naamaansa harjoituskappaleena, on pettymys suuri. Kokeilin muotokuvailua ja makroilua ja päädyin havaitsemaan että kulmakarvoja pitää nyppiä vieläkin enemmän ja että naama näyttää paljon poimuisemmalta ja vanhemmalta kuin olen antanut itseni ymmärtää.
Ipanoista isompi kyseli eilen milloin ihminen on keski-ikäinen. En minä voi tietää! Enkä ainakaan tunnustaa että se keski-ikä alkaa niillä numeroilla millä minä olen.
Vanhana olemisessa on merkillepantavaa se että ihminen vähintäänkin roikkuu rutiineissaan. Sen lisäksi tietty syöminen on elämisen kiintopiste. Tänä aamuna havahduin epämukavan hämärään tunteeseen enkä muistanut olinko jo ottanut aamutroppini (wanha ihminen!). Rutiini! Aamukellokin torkutteli kierroksensa ennenkuin ylipäätään sain itseni pois peiton lämpimästä ja Mies joutui herättelemään minut. Rutiini! Hampaidenpesukin tahtoo tuntua unohtuneelta, kun ei vaan huomaamattaan jaksa muistaa että pesty on. Rutiini! Aamuautoillessa tuppaa silmiäkin väsyttämään ja mielellään ne sulkisikin kun maisema on liian tuttu (mikä on vaara liikenteessä, muistan sen). Rutiini!
Kun tällainen vähäisellä ajattelulla päivästään selviävä vanha käppyrä suorittaa vain rutiinejansa, on oleminen varsin merkityksetöntä. Ehkäpä huomenna herään ensimmäiseen tilutukseen ja olen ihanampi ihminen.
Koska olen huonon huumorin ystävä, voisin kertoa kuinka ilmavaivainen ihminen ja talkki aiheuttavat hillittömän ja hallitsemattoman repeämisen. Mutten kerro koska tiedän että tilannekomiikka menettää merkityksensä sillä sekunnilla kun yritän jakaa iloa edelleen.
aikklat ääsil nitsO. Salakirjoituksella etten olisi niin läpinäkyvä. Btw. tämä tunnustukseni (paitsi etten todellakaan tiedä asiasta mitään) varmistaa sen etten tule koskaan taikka ikinä esiintymään näissä piireissä omana itsenäni.
Tunnisteet:
analyysi,
en valita