Vapusta ja sen jälkeisestä

Vappu on siitä ihana, kun saan ilmapallon. Olen jo valinnut saatavakseni suuren Hello Kitty -pallon ihan vain siitä syystä että se on kooltaan merkittävin.

Olen hiukan huolissani possunuhasta. Keski-Euroopan matkani on jo varattu ja maksettukin, enkä haluaisi jättää menemättä. Pelkään pandemiaa, ahdistun pelkästään huonojen uutisten lukemisesta.
Voisiko joku heilauttaa taikasauvaa ja poistaa pahan?

Kalenteriin merkitsin myös kesälomani. Edelleenkään en lakkaa ihmettelemästä niitä ihmisiä, joiden lomat tuntuvat loputtomilta kun itse samaan aikaan yritän venyttää viiden viikon lomani kesälle, joululle ja vielä kevättalvellekin. Puhumattakaan muista tärkeistä menoista, joihin kullankalliita lomapäiviä pitää kuluttaa.
Omaan lomaan minulla ei ole varaa.

Sain Mieheltä hiiren. Se on auto.

Hoj (niin kaunis sana)

Ei ole tuuli päässyt tukkaani tuivertamaan. Syystä, toisesta ja osin myös kolmannesta ainoa mitä tehdä olen voinut, on ollut kiirehtiminen sinne, sieltä ja siellä. Ajanpuute on valitettava vaiva.
Viikonlopussa on ainakin viisi päivää liian vähän.

Mediamaksuun olen vähän pettynyt, mutta toisaalta minua ilahduttaa että media kertoo minulle ja muille kaltaisilleni että valtakunnan Matti Mäkihyppääjä on rakkaudessaan ehtymätön. On ihanaa ja kaunista, että rakkauttaan on aikain saatossa riittänyt ties kenelle ja nyt taas jollekin uudelle ties kenelle. Mervin olisin kyllä suonut kesyttävän Matin lopullisesti.
Routa ajanee porsaan kotiin.

Sormissani on kylmää ja kurkkuni on sairastunut. Itse voin hyvin.

M15

Markku sanoo näin.
Ja näin pojat toimivat, valitettavasti.

Aika kivulias osuma (suoraan nänniin?).

Kurnau

Kyllä siinä kylmäkin nainen lämpiää kun saa jalkojensa väliin satoja kuutioita neljässä tahdissa jyrähtelevää rautaa. Viima puhalsi vedet silmiin ja kädet puristivat kahvoja adrenaliinin hyökyessä varpaista sormenpäihin. Mutkissa hädintuskin pysyin moppeni kyydissä, kanttasin kevätkuivalla asfaltilla kuin Kallion poika konsanaan ja nautin ihailevista katseista kun pysähdyin satunnaisiin liikennevaloihin.
Todellisuudessa, istuin liinoilla sidotun pyörän selässä ilman pienintäkään toivoa saada jalkojani edes hipaisemaan maata. Jos joskus liikenteeseen pääsen, saatan kaatua rumasti.

Ei mulla muuta.

Muka

Mukanokkelaa. Osasin taas ajoittaa suuni avauksen oikeassa paikassa väärällä tavalla ja niinpä vain kärsin omasta mukanokkeluudestani. Vähän niinkuin Susanna sanoi pömppömahasta kun tarkoitti vähän toista tai kun sanoi raskassoutuista vaikka tarkoitti ihan hyvää ja kaunista. Ja tiedänpä minä myös mistä mukanokkeluuteni kumpuaa, eihän omena kauas puustansa putoa ja jotain sinnepäin. Sitä ei käy kieltäminen ettenkö olisi vuosien mittaan tietoisesti opetellut pitämään suutani enemmän kiinni kuin todella tarvitsisi, mutta välillä lipeää. Kun pitää olla niin viksu ja vilmaattinen ja erehtyykin mukanokkeloimaan.
Tyhmästä päästä kärsii itse.

Koska vauhdissa voi tulla päähän kolhuja jos kumolleen sattuu, niin olen viettänyt tovin omaa aikaani kypäräisiä nettikaupoista tutkaten. Turvallisuuden nimissä pitää olla kypärä jossa on turpasuoja ("turvallinen", hahhhaa!!), ei avokypärä ensinkään eikä mikään saranalla varustettu poliisimalli. Jännintä on se että silmiini osuvat ensinnä vaaleanpunaiset kovitetut päähineet ja vasta toiseksi sellaiset joissa on tähtiä. Kun pitäisi etsiä mattamustaa ja vihaisen näköistä.
Tiedä sitten kuinka käy. Koeajokin on vielä tekemättä. Eli muutama mutka matkassa.

En ole montaa yötä nykykodissa ilman Miestä viettänyt. Ja nyt pitäisi kyetä kahteen. Välttäkäähän ihmiset ikkunoitani koputtelemasta, eikä muutenkaan tulla tontille iltasella astelemaan.
Yritän olla säikkymättä.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai 128; saapuminen.

Silloin on kevät kun kärpäset valtaavat aurinkoseinän. Saapuu kevät ja saapuu kärpänen.

Pakoputki

Ihan vähän vain hihkun hiljaa paikallani. Lähetän Miehen lähipäivinä toteuttamaan yhtä haavettani, vaikkakaan en luule että jalkani yltävät tukevasti maahan. Pitää kasvaa ensi kesään tai toivoa että masiina on tuunattuna persjalkaiselle sopivampi.
Aaarghh!!

Koska minulla hinkuja riittää, haluan tällä kertaa pihan nurkkaan kasvihuoneen. Ja koska ei kehtaa kasvihuoneroskia heitellä pitkin naapurin metsää, pitää saada myös kompostori. Ja koska kasvihuone tarvitsee pohjat ja sokkelit, olen jo aatoksissain aika lähellä henkilökohtaista konkurssia.
Tyytynen kaupan vihannesvalikoimaan.

Voisin käyttää aikani paremmin.

Vesirajalla

Jos ovatkin kämmeneni karkeat ja kuivat, huutavat takajalkani hoosiannaa mihin tahansa istuilenkin. Pakaraiset ovat kosketusarat ja ranteen sekä kyynärpään välinen lihasmassa on kiveäkin kovempaa ja kipeämpää. Olen koskettanut pikaisen laskelmani mukaan pääsiäisenä 3240 kiveä joiden yhteispaino on 8424 kiloa.
Minuun on lupa sattua.

Muutamainen blogikirjailija harrastaa samaa kaukokaipuuta kuin allekirjoittanutkin. Kevätaurinko suorastaan pakottaa valitsemaan lopultakin sen ainokaisen ja oikean kuvan tatuoitavaksi. Olen nyt päässyt visiossani lähes oikeaan vastaukseen joten luonteva vaihtoehto on taas antaa ajan kulua. Muuttuva mieleni saattaa lopettaa liikkeensä hyvinkin pian. Tai aikaa voi kulua, reilusti.
Tänään tiedän mitä eilen halusin ja jos hyvin käy, haluan samaa vielä viikonkin päästä. Myöhemminkin. Ei harakkaa vaan yhdenlaisia leppäkerttuja.

Ipanoista pienempi osaa jo melkein lukea. Televisiossa ku*lin kartanon mainos herätti ihmetystä mutta sehän olikin Kuljun Kartano.

Napa näkyi

Miksi mikään media ei kehu Rosan tanssipukua? Tuomari-Helenan tissit on uutisoitu, Sannin kolttu huomattu ja Bettinan epämukava olo tanssivehkeissä rekisteröity. Rosan puku oli vähintäänkin yhtä paljastava kuin Marikon aikanaan, mutta uutiskynnys jäi nyt ylittymättä.
Eipä sillä että yhtään enempää tarvitsisi toimittajien aiheesta kirjoittaa.

Jotenkin tuntuu siltä ettei mikään riitä. Ei sada tarpeeksi vettä, tihruttelee vain. Ei paista aurínko tarpeeksi, kunhan lupailee vain. Nukkuakin voisi enemmän muttei ehdi kun päivä repii silmät auki jo 4.35.
Onneksi kyllästystä riittää, se ei toiveistani huolimatta ole loppumassa kesken.

Kyyninen mieleni

Syntymäpäiväni kunniaksi sain eräitäkin vuosikymmeniä sitten valita leikin päiväkodissa. Minkä lienenkään valinnut, mutta hoitaja torppasi ajatukseni välittömästi ja sanoi että karusellia pitää meidän nyt leikkimän, se on lyhyempi leikki, kiirekiire.
Idioottia voi kohdella huonosti jo lapsena.

Ala-asteella oli muodikasta pelata lätkää iltaisin. Eräs luokkatoverini pyysi minut mukaan mutta jouduin kuitenkin viettämään koko illan kahden lumikeon välissä maalivahtina, koska "sua ei ole kukaan tänne pyytänyt" kuten luokan timanttitytöt tiesivät.
Paskatyypille paskahommat, eikö?

Teini-ikäisenä luokan iltakinkereissä pidettiin hauskaa jonkin ihmeellisen tyttö- ja poikaparileikin merkeissä. Ensin en aikonut osallistua mutta houkuttelu tehosi ja olin mukana. Kun musiikki loppui ja piti etsiytyä vastakkaista sukupuolta olevan toverin luo, sain suorahkon palautteen "hyi helvetti, ton kanssa en tanssi".
Päin naamaa kyykyttäminen on tehokkainta.

Ja paljon muita vähemmän mukavia muistoja.

Sitä pohdin tässä eräänä iltana, että mitä ovatkaan menettäneet ne ihmiset jotka eivät koskaan vaivautuneet tutustumaan minuun. Toki, matkan varrella olen kyynistynyt niin paljon etten suostu edes ymmärtämään sitä että joku saattaa minua sietää eikä karta niinkuin perinteeseen on kuulunut.
Nyt on minun vuoroni vältellä.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai 126; "mikä tämä on?".

Vinkkinä kerron, ettei ole suklaata. Mutta liittyy kevääseen.